Oletko sinä mukana vapaaehtoistyössä? Torstaina liputetaan sille
Miina Sillanpää ja kansalaisvaikuttaminen ovat saaneet oman liputuspäivän.
Pojille suunnattu mieskaveritoiminta kävisi varmasti esimerkiksi sellaisesta vapaaehtoistyöstä, jollaiseen myös Miina Sillanpää nykypäivänä kannustaisi. Kuva: Pekka FaliTämän viikon torstaina liputetaan viidettä kertaa kansalaisvaikuttamiselle, ja torstaina myös vietetään järjestöjen päivää. 1.10.1906 tulivat voimaan valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki, jotka antoivat kansalaisille täydet poliittiset oikeudet.
Päivä on omistettu myös Miina Sillanpäälle. Ensimmäinen naisministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja edisti monin tavoin lasten ja nuorten turvallisuutta, tasa-arvon toteuttamista sekä vanhustyötä.
Hän ajoi muun muassa ensi- ja turvakodin ja nykyaikaisen synnytyssairaalan perustamista sekä kouluruokailun aloittamista ja yleistä oppivelvollisuutta. Sillanpää luotti tässä työssä kansalaisyhteiskunnan voimaan ja oli perustamassa useita järjestöjä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
