Romanien hevostaidot, demoskene ja jouhikon soitto lisättiin osaksi elävän perinnön luetteloa

Marko Laihinen soittaa jouhikkoa. Vieressä Markus Rantanen. Kuva: Sanne Katainen

Romanien hevostaidot ja jouhikanteleen eli jouhikon soitto ja rakentaminen ovat nyt tunnustettu osa elävää kulttuuriperintöä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt yhteensä 12 uutta kohdetta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon.

Uusina käsityöperinteinä mukaan nimitettiin ryijyperinne ja Tommi-puukon valmistaminen.

Myös kalevalainen jäsenkorjausperinne löytyy luettelosta. Esittävistä taiteista nimityksen saivat lisäksi kanteleen soitto ja rakentaminen, kuurojen kulttuuripäivät, sahansoitto ja nukketeatteri.

Lisäksi kansallisesta luettelosta löytyvät nyt iltasatuperinne, demoskene sekä Käpylän Elävä joulukalenteri. Luettelossa on entuudestaan myös ruoka- ja peliperinteitä.

Valinta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon on tunnustus perinteiden parissa toimiville yhteisöille. Luettelo tuo vahvempaa näkyvyyttä perinteille ja on samalla askel lähemmäs kansainvälisen tason tunnustusta.

”Luetteloon ehdotetut ilmiöt ovat tärkeä osa yhteisöjä ja niiden elävää perinnettä. Ne yhdistävät ihmisiä ja ovat olennainen osa identiteettiä. Kaikki nyt valitut perinteet osaltaan osoittavat niiden jatkuvuutta yhteisössä”, kertoo erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta.

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003, ja Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 2013. Museovirasto vastaa sopimuksen toteuttamisesta Suomessa.

Luettelosta voidaan tehdä ehdotuksia Unescon aineettoman perinnön listalle. Unescon listalle voi esittää vain yhtä kansallista kohdetta vuosittain.

Unescon aineettoman perinnön listalta löytyy esimerkiksi reggae Jamaikalla, olutkulttuuri Belgiassa ja jooga Intiassa.

Euroopan mailla on erilaisia käytäntöjä kansallisten luetteloiden kokoamisessa. Suomi on saanut erityistä kiitosta osallistavasta luettelointitavastaan. Kaikki ehdotukset kansallisiin luetteloihin tulevat perinteitä ylläpitäviltä yhteisöiltä itseltään.

”Tässä ehdottamistavassa voimme hyvin nähdä perinteiden olevan yhteisöille niin tärkeitä, että yhteisöt itse haluavat tuoda ne esiin ja mukaan luetteloon. Näin yhteisöt myös sitoutuvat itse ylläpitämään ja kehittämään omaa perintöään jatkossakin”, kuvaa Marsio.