Kotimainen mehiläisvahakynttilä löytää ostajansa

Mehiläistarhaaja Laura Tiittanen rullaa joulumyyntiin satoja vahakynttilöitä. Heidän perheessään piparkakutkin makeutetaan sokerin sijaan hunajalla. Kuva: Jaana Kankaanpää

Vaikka mehiläiset talvehtivat pesissään, on joulu lietolaiselle mehiläistarhaajalle Laura Tiittaselle kiireistä aikaa. Iltaisin hän leikkaa mehiläisvahalevyjä. Sen jälkeen hän rullaa niistä kynttilöitä, jotka hän sitten myy viikonloppuisin myyjäisissä.

Ensin Tiittanen on irrottanut vahan kehistä pikkupakkasilla, etteivät mehiläiset tule pörräämään. Sitten hän sulattaa vahan vanhassa puilla lämmitettävässä padassa.

Kynttilöillä on kysyntää. Kaikki mitä hän ehtii tehdä, ostetaan. Joulumarkkinoilla kaupaksi menevät myös tinankorvikkeet eli mehiläisvahavalut.

Vaha tulee Tiittasen mehiläispesistä, joita on 150 kappaletta. Ne ovat eri puolilla Varsinais-Suomea. Ammattitarhaajien pesämäärä voi olla kaksinkertainen. Tiittasen pesämäärä on kuitenkin suuri, koska hän tarhaa päivätyönsä ohessa. Apuna on hänen miehensä.

Pesien hoitaminen alkaa vuodesta riippuen huhti-toukokuussa. Kesällä pesät on tarkistettava 7-9 päivän välein. Hoitotoimenpiteisiin kuuluu parveilun estäminen. Se tarkoittaa, että mehiläiset lähtevät pesästä joukolla, ja muuttavat asumaan vaikkapa jonkun savupiippuun. Tämä ei tietenkään ole toivottavaa.

Loppukesästä pesistä kerätään kennoja, joista sitten lingotaan hunaja. Pesien hoitaminen päättyy syyskuussa. Punkin torjunta oksaalihapolla tehdään vielä itsenäisyyspäivän aikoihin.

Tiittaset myyvät suurimman osan hunajastaan itse markkinoilla sekä suoraan kauppoihin.

Mehiläiset ovat olleet osa Tiittasen elämää kahdeksan vuoden ajan. Kimmokkeen niiden pitämiseen hän sai ollessaan hoitovapaalla nuorimman lapsen kanssa. Omavaraisuus oli alkanut kiinnostaa häntä vuosi vuodelta enemmän.

Tiittanen asuu omakotitalossa, jonka pihapiirissä on mahdollista pitää eläimiä. Ensin hänellä oli kanoja, sitten tuli yksi mehiläispesä.

"Kasvatin pesien määrää. Kun minulla oli 25 pesää, huomasin, että tämä on niin kivaa, että taitaa lähteä mopo ihan käsistä", Tiittanen sanoo ja nauraa.

Nyt myös mies suorittaa mehiläistarhaajan ammattitutkintoa. Laitilassa perheellä on tila, jossa on paljon pesiä ja peltoa, jossa on esimerkiksi mesikasveja.

”Viime kesänä meidän piti ihan miettiä mitä tehdään. Panostammeko tähän ihan täysillä vai jääkö tämä harrastukseksi ja pesämäärää pitää vähentää.”

Panostaa päätettiin ja Tiittanen osti miehensä kanssa uuden linkoomon. Häntä viehättää mehiläisten hoidossa se, että niistä saa paljon erilaisia luonnontuotteita: hunajaa, vahaa ja siitepölyä.

Ongelmiakin on ollut. Pari vuotta sitten Tiittanen allergisoitui mehiläisen myrkylle. Jalka paisui pistoksesta ja hengitys vaikeutui jo pelkästä pesän hajusta. Hän on kuitenkin käynyt siedätyksessä ja saanut apua siitä.

”En ajatellut lopettamista, saan niin paljon mehiläisten hoidosta, että olen ihan flow-tilassa, kun olen tarhalla.”

Haltioituneelta hän kuulostaa myös kuvaillessaan lajihunajien makueroja. ”Lehmushunaja on raikasta, minttuun taittuvaa ja vihertävän sävyistä. Mesikastehunaja taas on vastakohta sille. Se on tummaa, pihkan makuista.”

Lajihunajat hän purkittaa erikseen ja niitä on saatavilla vain silloin tällöin. Ne vaativat tarhaajalta erityistä työtä, koska ne tulee kerätä erikseen. Työ kuitenkin kannattaa, koska niistä saa paremman hinnan.

Omavaraisuuden lisäksi myös ruuan alkuperä, ja se kuinka se kasvatetaan, on pohdittanut häntä pitkään. Perhe ostaa paljon muutaman kilometrin päässä sijaitsevan luomulammastilan lammasta. Tulevaisuudessa on tarkoitus hankkia lihakaneja.

Tiittanen oli myös pari vuotta vegaani. Silloin hän ei syönyt edes omaa hunajaa.

”Olen kuitenkin huomannut, että hunajasta on hyötyä terveydelleni. Olen todella allerginen siitepölylle, mutta ne kesät jolloin olen syönyt runsaasti hunajaa ja siitepölyä talvella, ovat helpoimpia.”

Tiittanen on juuri aloittamassa kaksivuotiskauden Varsinais-Suomen mehiläishoitajien liiton puheenjohtajana. Hän kertoo, että näkymät alalla ovat valoisat. Alalle tulee koko ajan nuoria tarhaajia, jotka osaavat myös hunajan brändäämisen.

Kotimaiselle hunajalle on kysyntää. ”Nyt myös nämä sivutuotteet, kuten siitepöly kiinnostavat ja askarteluihin pyydetään vahaa.”

Tiittanen toivoo, että viljelijät tietäisivät nykyistä paremmin tarhaajien tarjoamista pölytyspalveluista, jotka nostavat sadon määrää ja laatua. "Viljelijät eivät aina löydä tarhaajia, siihen pitäisi tulla muutosta.”

Hän suosittelee kokeilemaan mehiläistenhoitoa, mutta muistuttaa, että kylmiltään alalle ei kannata lähteä, vaan käydä kurssi.

”Ne ovat eläviä eläimiä, joita pitää hoitaa, eivätkä ne saa jäädä heitteille”, hän sanoo.