Kun perheessä on aamuvirkku lapsi
Sunnuntaiaamuisin ehtii monta kertaa kuulla kysymyksen milloin Pikku Kakkonen alkaa.Meillä asuu aamuvirkku lapsi. Hän on vauvasta lähtien ollut sitä mieltä, että päivä alkaa siinä kuuden pintaan. Tästä syystä muu kaupunki herää meidän aikatauluihimme nähden aivan liian myöhään.
Voisimme aloittaa riehumisen sisäleikkipuistossa jo yhdeksältä. Reissun päällä pitää hotellihuoneeseen varata pientä purtavaa, ettei nälkäkiukku pääse yllättämään ennen aamiaishuoneen avautumista. Olemme puistossa ensimmäisten joukossa. Joudumme lähtemään kotiin lounaalle just, kun leikit on myöhemmin tulleiden kanssa saatu käyntiin. Sunnuntaiaamuisin ehtii monta kertaa kuulla kysymyksen milloin Pikku Kakkonen alkaa.
Niin kovasti kuin olisinkin valmis nukkumaan aamuisin pidempään, niin olen myös oppinut nauttimaan rauhallisista aamuista. Kuntokeskukseen mennessä ei tarvitse jännittää parkkipaikan löytämistä edes tammikuun kinkun sulatteluruuhkassa, kun viikonloppuaamuna paikalle saapuu ensimmäisten joukossa. Sisäleikkipuistossa saa ensimmäisen puoli tuntia leikkiä omassa rauhassa.
Hotellin aamupalalla ei ensimmäisen tunnin aikana ole ryysistä ja kahvi on varmasti vastakeitettyä. Hyvässä lykyssä ennen lastenohjelmien alkua muksut ovat keksineet hyvän leikin, eivätkä muista ruinata televisiota enää auki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
