Irti lamauttavasta perfektionismista

Kolme lasta sanoo samaan aikaan ”äiti” Jokaisella oma asiansa, jonka haluaa kertoa juuri sillä sekunnilla. Jokainen silmäteräni kaipaa äidin jakamatonta huomiota NYT. Jaan puheenvuoroja ja annan jokaiselle itseni kokonaan, hetken elämästäni.

Taustalla tykyttävät työasiat. Innostavia ideoita ja raahaavat rutiinihommat. Pitäisi tehdä. Kynnys aloittamiseen on kuitenkin suuri. On vaikea aloittaa, kun tietää että keskeytys voi tulla viiden sekunnin tai viimeistään viiden minuutin päästä. Äidille on taas asiaa ja se menee kaiken muun yli.

Suurin este aloittamiselle on silti sisimmässäni. Tarve tehdä kaikki todella hyvin. Täydellisesti. Toipuva perfektionisti minussa tietää, että on parempi edes aloittaa. Että riittävän hyvä on parempi kuin täydellinen toteuttamaton. On ärsyttävän helppoa vetäytyä vanhoihin kaavoihin, kun aika ja tahdonvoima hupenevat. Antaa kaikki huomionsa ja energiansa ihmisentaimille sillä hetkellä, vaikka pitkällä aikavälillä olisi parempi näyttää mallia myös muiden asioiden sujuvasta hoidosta.

Perfektionismin lamauttava voima on vahva. Miksi tehdä puolivillaisesti, jos pystyy parempaan? Siksi, että on parempi saada edes jotain tehtyä kuin jäädä odottamaan hetkeä, jolloin kaiken voisi tehdä täydellisesti. Koska sellaista ei tulekaan. Täydellisyys on illuusio. Ja sen tavoittelu salakavala tauti, joka verhoutuu hyvien pyrkimysten viittaan. Tautiin paras vastalääke on riittävän hyvän hyväksyminen. Tätä kohti, jokainen valinta kerrallaan.