Koivu on kaadettava, vaikka koko perhe suree ‒ sen paikan ottaa Nato-Tammi
Voit myös kuunnella kolumnin Simo Rallin kertomana.14.12.202220:00
Se oli toukokuun loppu vuonna 1940. Mammani Saara istutti pienen koivun alun talon ja ulkorakennuksen väliin parhaalle paikalle pihassa.
Talvisota oli loppunut 13. maaliskuuta. Rauha oli tullut maahan ankarin ehdoin, mutta itsenäisyys oli säilytetty. Koivu muistuttakoon jälkipolvia hullusta sodasta ja vapauden merkityksestä. Oma mies Tauno oli ollut rintamalla ja selvinnyt. Vasta jatkosota vei puolison.
Tuo sotakoivu katsoo minua tälläkin hetkellä, kun tätä kirjoitan. Se on paksu, vanha ja raihnainen. Latva on katkaistu, kun se alkoi vuosikymmeniä sitten lahota. Salaman iskut ovat halkaisseet paksun kuoren.
Koivu taipuu vaan ei taitu. Latvan menetettyään se on kasvattanut kaksi todella isoa sivuhaaraa etelään päin. Puusta on tullut niin iso, että se on levittynyt sateenvarjoksi, suojaksi pihan ylle. Se on kuin kruunu ja on eittämättä pihani kaunein ja ylväin kapistus.
Neljän sukupolven lapset ovat siinä leikkineet, kiipeillet ja rakentaneet. Oksissa on roikkunut majoja, keinuja, lyhtyjä ja linnunpesiä.
Sotakoivu on nyt 82-vuotias ja ikävä kyllä elonsa ehtoopuolella. Viime kesänä ensimmäiset sienet kasvoivat valkoisena ryhmänä kuoren välistä. Runko on lujilla vahvojen sivuhaarojen kurittaessa oksanhaaraa.
Olemme perheen kanssa tehneet surutyötä vääjäämättä tulevasta, oman talon identiteetin ja suojelijan kaadosta. Tähän ikävään tehtävään olen varautunut jo vuosia.
Kymmenkunta vuotta sitten vieraillessani Virossa Tapan kaupungin läheisellä maaseudulla, hyppäsimme paikallisen Eikin kanssa metsään ja kaivoimme aivan tavallisesta eestiläisestä sekametsästä kolme polvenkorkuista tammipuun alkua.
Istutin ne kotipuutarhaan ja kaikki ovat selvinneet reissusta hyvin. Puut ovat keskenään vähän erilaisia, mutta reiluja kolmimetrisiä, tanakoita tammipuun alkuja joka ikinen. Ajatuksena on ollut, että jos tuo sotakoivu jostakin syystä kaatuisi, olisi tammipuu kasvatettuna tilalle.
Viime viikolla tajusin, että tulevana kesänä on 83-vuotiaan sotakoivun aika kohdata kaatajansa. On monta asiaa, jotka tekevät lähdöstä kunniakkaan.
On hienompaa kaatua hallitusti, kuin rämähtää myrskyssä lahonneena maahan. Koivu pääsee lämmittämään klapeina taloa, jota on vartioinut hievahtamatta vuosikymmeniä.
Lisäksi koivun suojeluksessa on kasvanut pieni tammipuun alku, joka on sattumalta kaivettu paikkakunnalta, jossa on Viron Naton sotilastukikohta.
Ensi kesänä tuo Nato-tammi saa ottaa vastuun pihani suojelusta. Se muistuttakoon jälkipolvia hullusta sodasta, itsenäisyyden merkityksestä ja vapaudesta.
Tälläkin hetkellä Ukrainassa taistellaan näistä arvoista. Joka hetki kuolee ihmisiä puolustaessaan itsenäisyyttään. Venäläiset roistot varastavat ja tuhoavat kaiken mitä käsiinsä saavat. Sotarikollinen Vladimir Putin yrittää tuhota Ukrainan kansalta elämisen edellytykset talvea vasten. Siellä tarvitaan apua.
Tänä vuonna fiksuin lahja on olla ostamatta turhaa krääsää ystävilleen ja sukulaisilleen. Jättäkää se neljäs lanttuloota ostamatta. Lahjoittakaa ennemmin vaikka kymppi SPR:n Ukrainan hätäapuun. Siellä on oikea tarve, kylmä ja hätä.
Toivottavasti jonakin vuonna ukrainalaiset äidit saavat istuttaa oman rauhan puunsa merkiksi itsenäisyydestä ja vapaudesta.
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
