Presidentti saa tänään joulukuusen, 25 vuotta sitten perinteeseen tuli lisä: "Viettekö myös lyhteen, jos teen teille oikein kauniin?"
Lisäksi presidenttipari saa karjalanpiirakoita, jouluhauen, kinkun ja kasviskorin.Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottavat tänään keskiviikkona vastaan perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä.
Tilaisuuden alussa Metsäylioppilaiden kuusikauppiaat luovuttavat presidenttiparille joulukuusen. Tämän jälkeen Helsingin tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores esittää laulutervehdyksen presidenttiparille ja kaikille joulutervehdyksen tuojille. Presidentti Niinistö ja rouva Haukio ovat kuoron toiminnan suojelijoita.
Presidenttiparille annettavilla joulutervehdyksillä on pitkät perinteet Suomessa. Esimerkiksi ensimmäinen joulukuusi luovutettiin jo vuonna 1963 presidentti Urho Kekkoselle.
Viljelijä Kristiina Numelin puolestaan kertoo vuoden 1993 joulusta. Hän teki silloin lintulyhteitä kaurasta myyntiin Porvoossa, Brasas Gårdin tilalla.
Maatalous- ja metsätieteiden opiskelija Fredrik Pressler tuli Numelinin mukaan naapurista kyselemään lyhteitä. Seuraavana päivänä lyhteitä noutaessaan Pressler kertoi ylioppilaiden kuusikaupasta ja mistä he olivat sinä vuonna löytäneet hyvän kuusen presidentille.
"Kysäisin tuolloin, kun he edustavat maata ja metsiä, onko heillä mitään maasta, kun he vievät presidentille kuusen metsästä. Hän katsoi minua ja totesi 'Ei, ei meillä ole'. Silloin otin yhden ison kauniin keltaolkisen kauralyhteen ja iskin sen pystyyn pöydälle. 'Viettekö myös lyhteen, jos teen teille oikein kauniin', kysyin Fredrikiltä", Numelin kertoo.
Pressler vastasi: "Mikä ettei, kyllä viedään."
Tästä syntyi traditio, tai käytäntö, jota on nyt kestänyt 25 vuotta, Numelin iloitsee.
"Joulun valmistelut lyhdeverstaalla Kauvatsalla ovat jatkuneet muutettuamme Satakuntaan 2000. Metsäylioppilaat vievät edelleen tekemäni kauralyhteen kuusen mukana Presidenttipariskunnalle. Meillä on ollut ilo olla mieheni Larsin kanssa nuorten mukana Mäntyniemessä kaksi kertaa. Tämä ilo on ollut aina, kun vuosia on kulunut kymmenen."
Tänä vuonna presidenttipari ottaa kuoron esityksen jälkeen yhteisesti vastaan ruokatervehdykset. Karjalan Liitto luovuttaa karjalaisia piirakoita, Korpo Kulturgille jouluhauen, eläin- ja luonnonsuojelujärjestöjen edustajat kasviskorin sekä Maataloustuottajain Vehmaan yhdistys joulukinkun. Lisäksi Suomen Kukkakauppiasliitto antaa presidenttiparille joulukukan.
Tilaisuuden päättää vuoden 2018 Lucia-neidon Elin Qvistin ja hänen kuoronsa laulutervehdys. Mäntyniemen lisäksi Lucia-neito kuoroineen vierailee lähes sadassa sairaalassa, vanhainkodissa ja juhlassa joulu- ja tammikuun aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


