Kirja-arvio: Mökkeily Inarijärven saaressa sai tutkijan pohtimaan kestävää asumista – älylaitteiden käyttö vastaa nykyajan yhteislaiduntamista

Jarno Valkonen hakee kirjassaan normaaliin asumiseen kestävämpää mallia erämaamökistä. Asuminen ja siihen liittyvä kulutus muodostavat hyvin merkittävän osan meidän suomalaisten kasvihuonekaasujen päästöistä. 

Lapin yliopiston professori Jarno Valkonen pohtii kirjassaan, kuinka meille suomalaisille tuttu mökillä asuminen voisi tuoda myös pysyvään asumiseen sitä kestävyyttä, joka aiemmin oli normaali osa arjen asumistapojamme.

Valkonen on sosiologi ja kuuluu tutkimusyhteisöön, jossa selvitetään monitieteisesti ympäristön kestävyyteen liittyviä kysymyksiä.

Kirjan lähtökohta on luontoperustaisuus: kuinka yhteiskunta ja kulttuuri ovat kietoutuneet luonnon prosesseihin ja kuinka nämä kolme vaikuttavat toisiinsa.

Valkosta kiinnostaa asumisen aineenvaihdunta: energian, veden ja jätteiden huolto. Hän tarkastelee niitä perheensä Inarijärven rannalla sijaitsevan mökin kautta.

Mökki on vaatimaton ja vähään tyytyvä eli huollon suhteen helppo: mökki pärjää tyhjilläänkin. Täysin muuta siis kuin suuri osa länsimaisista vakituisista kodeista.

Kirja sisältää runsaasti teoriaa, mutta sitä on avattu hyvin omakohtaisella tavalla. Liikutaan tärkeässä kysymyksessä, kuinka suuri osa kulutuksesta syntyy asumisesta ja kuinka jokainen voisi omilla asumisvalinnoillaan hillitä ilmaston lämpenemistä.

Itse kunkin olisikin Valkosen tavoin hyvä seurata kotinsa energiajärjestystä. Varsinkin sähkönkäyttö on monelle niin arkipäiväistä, että sen saatavuutta ei tule mitenkään kyseenalaistaneeksi. Mökillä taas sähkön saanti aurinkopaneeleista on rajoitettua, ja sen käyttöä joutuu säännöstelemään.

Valkonen myös vertaa oivasti älylaitteiden ja tietoverkkojen lisääntyvää käyttöä yhteislaiduntamiseen. Sen hyödyt tulevat yksilöille mutta haitat koskevat kaikkia, kun suuri osa laitteiden elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta jää käyttäjiltä huomaamatta.

Kolmas niukka varanto on tietenkin puhdas vesi. Kirjan jaottelu hyödylliseen, levottomaan tai hankalaan veteen pisti itsenikin mietteliääksi, vaikka matkat maailman kuivilla seuduilla ovat opettaneet veden säällisempää käyttöä.

Nyt kun "turvallisuuspoliittiset mannerlaatat" liikkuvat, toisenlainen tulevaisuus voi olla edessä hyvinkin pian. Niukkuus synnyttää tarpeen minimoida paitsi sähkön myös monen muun "rajattomasti saatavissa olleen" hyödykkeen kulutusta. Moniko on kestävämpään elämään valmis muutenkin kuin puheissa?