Muusana maito – taiteilijat ikuistivat teoksiin lypsymuistot ja kasvattiäidin menneisyyden karjakkona

Pirkko Siivonen-Takku on kuvannut vesiväritöihinsä ihmisen ja lehmän yhteiseloa vuosikymmenten takaa sekä nykyaikaisissa navetoissa. Kuva: Sanne Katainen

"Minulla on oma lehmä. Sen nimi on Ruusu. Minä en saa vielä lypsää, kun minä olen niin pieni vielä."

Näin kirjoitti Erja Ketamo kansakoulussa. Nyt tuo teksti on päätynyt keskelle mustavalkoista teosta, jonka ainoita väripisaroita ovat keltainen voikukka sekä pienen tytön vyö, joka on tehty taiteilijan omasta kastemekosta leikatusta kangaskaitaleesta.

Tämän työn innoittaja on niinkin arkinen asia kuin maito. Ketamo ja muut Taivasalla-ryhmän taiteilijat ovat koonneet yhteisen Maito-nimisen näyttelyn Loimaalle Sarka-museoon.

Maito voi olla paljon muutakin kuin lypsyjakkaralla kykkimistä ja lasiin virtaavaa valkoista juomaa.

Lapsuuden leikeissä vaatteet sotkeutuivat voikukan varresta valuvaan valkoiseen litkuun. Maitomaisia nesteitä on myös muissa kukissa ja sienissä. Onpa Linnunradankin englanninkielinen nimi Milky Way. Kaikki nämä näkyvät kuuden taiteilijan seinille ripustetuissa töissä.

"On hauskaa, että teoksemme sopivat hyvin yhteen, vaikka emme yritä vaikuttaa toistemme töihin", Paraisilla asuva taiteilija Arja Maarit Puhakka sanoo.

Puhakan Apilamaito-työssä voi erottaa vanhan valokuvan ja kuivattuja apiloita. Valkoinen alue keskellä teosta on sitä itseään eli maitoa.

"Kaadoin maitoa purkista alas tarjottimelle ja kuvasin sen videolle, josta otin pysäytyskuvia. Sitten tein kuvasta mustavalkoisen negatiivin, jonka yhdistin vanhalla valokuvausmenetelmällä muihin kuviin"

Kun taulun tekotavan tietää, voi maidon lorinan melkein kuulla korvissaan.

Vaikka Arja Maarit Puhakan kasvatusäiti työskenteli karjakkona, Puhakka ei koskaan itse oppinut lypsämään.

"Emme puhuneet hänen aikaisemmista vaiheistaan karjakkona tarkemmin. Työni käsittelevät sitä surua, kun en aikanaan tullut kysyneeksi häneltä aiheesta. Yritän nyt töilläni lähestyä sitä puolta hänestä", Puhakka kertoo.

Puhakan lapsuudessa 1960-luvulla maito haettiin lähimmältä tilalta, eivätkä maitolaiturit olleet vielä kadonneet maanteiden pientareilta. Vasta 1970-luvulla Puhakka muistaa maito-ostosten siirtyneen lähikauppaan.

Myöskään Erja Ketamosta ei koskaan tullut mestarilypsäjää, sillä pienviljelijäperheen äiti hoiti ne velvollisuudet.

Maito saakin Ketamon nostalgiseksi ja melankoliseksi. Siitä tulevat mieleen ne päivät, jolloin Ketamon piti jäädä yksin kotiin muiden kiiruhtaessa maatalousaskareisiin.

"Teen töitäni varten hirveästi tutkimustyötä. Kirjoitin näitä töitä varten vuoden ajan muistiinpanoja. Niistä alkaa jossain kohtaa löytyä yhtymäkohtia, joiden kautta syntyy taide", Halikossa asuva Ketamo kertoo.

Erja Ketavo ripustaa hiilipiirustuksiaan näyttelyyn Sarka-museossa. Kuva: Sanne Katainen

Pirkko Siivonen-Takku: Taiteilija laitumella Kuva: Sanne Katainen

Erja Ketamo: Voikukka Kuva: Sanne Katainen

Paula Vierikko: Linnunradan tuolla puolen Kuva: Sanne Katainen

Erja Ketamo: Linnunmaito Kuva: Sanne Katainen

Arja Maarit Puhakka: Apilamaito Kuva: Sanne Katainen

Pirkko Siivonen-Takku kasvoi maaseudulla 1950-luvulla, kun lehmä oli pienenkin pirtin turva.

"Lehmä oli tärkeä ravinnon ja elannon antaja. Vaikka talossa olisi ollut vain yksi lehmä, siitä riitti maitoa meijeriin, josta saatiin maitotili", Siivonen-Takku muistelee.

Taiteilijan omassakin kodissa oli yksi lehmä, ja välillä hän pääsi tätinsä kanssa paimeneen. Kerran yksi lehmä saatteli pienen paimenen ilmalentoon. Siinä olisi voinut käydä pahemminkin, mutta kaikeksi onneksi elikolla ei ollut sarvia.

Siivonen-Takku suoritti naapurin navetassa myös lehmänhoitomerkin, mutta erityisen hyvää lypsäjää hänestä ei koskaan tullut. Eläimiin ehti silti syntyä lämmin ja arvostava suhde.

"Kun ajattelen lehmää, tunnen kädessäni sen karvan ja ihon, lehmän läheisyyden."

Akvarelli- eli vesiväritöihinsä loimaalainen taiteilija on tallentanut noita lapsuutensa hetkiä niityltä. Maalauksissa näkyy hänen läheisiään, esimerkiksi lypsyjakkaralle laitumella istahtanut serkku.

Pelkkään menneiden ajan tunnelmointiin Siivonen-Takku ei kuitenkaan halunnut jämähtää. Hän pääsi vierailemaan tuttujensa nykyaikaisessa navetassa, jossa noudatetaan tarkkoja ohjeistuksia ja luotetaan lypsyasemaan. Nuokin hetket hän tahtoi tallentaa utuisen kuulailla vesiväreillä.

"Kun juuri oli tämä Suomi 100, niin halusin ikuistaa suomalaisia ihmisiä työssään. Halusin kuvata lehmiä realistisesti."

Siivonen-Takun, Ketamon ja Puhakan teosten lisäksi näyttelyssä nähdään Nanna Jalkasen, Eija Tähkäpään ja Paula Vierikon töitä.

Erja Ketamo (vas.), Arja Maarit Puhakka, Paula Vierikko, Pirkko Siivonen-Takku, Nanna Jalkanen sekä kuvasta puuttuva Eija Tähkäpää muodostavat Taivasalla-ryhmän. Kuva: Sanne Katainen

On onnellinen yhteensattuma, että samaan aikaan maidosta inspiroituneen taidenäyttelyn kanssa Sarka-museossa aukeaa myös maidon historiaa käsittelevä näyttely.

Matka maidon historiaan on museon ja Valion yhteistyössä toteuttama kokonaisuus.

"Olemme pitkään hakeneet Valion kanssa sopivaa yhteistyön muotoa. Sitten ymmärsimme, ettei kannata lähteä merta edemmäs kalaan vaan mennään Valion ydinosaamisalueelle", kertoo Sarka-museon näyttelyamanuenssi Iina Wahlström.

Museo on aiemmin tehnyt jonkin verran yhteistyötä esimerkiksi tuottajayhdistysten kanssa, mutta tämänkaltainen yritysyhteistyö on uusi kokeilu.

Näyttely paneutuu muun muassa maidonkäsittelyyn, pakkaamiseen sekä mainontaan ennen ja nyt. Wahlströmin mukaan näyttelyssä parasta on se, että kävijöitä pyritään innostamaan mukaan tekemään ja oivaltamaan.

"Yleisö pääsee esimerkiksi ehdottamaan nimiä tänä vuonna syntyville vasikoille", Wahlström sanoo.…

Taivasalla-työryhmän Maito-näyttely Sarka-museossa Loimaalla 19.5. saakka. Matka maidon historiaan -näyttely Sarka-museossa 26.1.–22.12.