Lehti: Suomi voisi saada uudet MM-kisat – korkokenkäjuoksija pärjää hirvityylillä
Järvenpääläinen Pekka Kärkkäinen harjoittelee ahkerasti juoksemista mittatilaustyönä tehdyillä kengillään Tavoitteena on korkokenkäjuoksumaajoukkueen perustaminen, kertoo Aamuposti.Korkokenkäjuoksija Pekka Kärkkäinen Järvenpäästä kertoo Aamupostin haastattelussa ottaneensa mallia hirvistä, joilla on pitkä ja joustava askel.
Idea korkokenkäjuoksusta syntyi Järvenpään yrittäjien aamujumpassa, Kärkkäinen kertoo. Hän aikoo yhdessä Heli Tiensuun, Raisa Varstan ja Katja Tynelän kanssa osallistua Naisten pankin järjestämään korkokenkäjuoksukilpailuun.
Aamupostissa Kärkkäinen kertoo tavoitteiden olevan korkealla. Jos maailmalta ei löydy euroopan- tai maailmanmestaruuskisoja, ne järjestetään itse.
Kärkkäisen käyttämät kullanhohtoiset korkokengät on tehty mittatilaustyönä nimenomaan juoksua varten. Korko on maltillinen viisi senttimetriä, muuten 185 senttiä pitkä mies kertoo saavansa liikaa etukenoa lähdössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

