
Kuusikiloinen hopeamalja on kiertopalkinto kalleimmasta päästä – Viikonloppuna se on jälleen jaossa
Kuopiossa kilpaillaan tänään lauantaina palokuntien suomenmestaruudesta. Voittaja saa kantaakseen yli puoli vuosisataa kiertäneen palkinnon.
Vapaapalokuntalaiset suorittavat kalustotehtävää vuoden 2015 palokuntien SM-kilpailuissa Porissa. Kuva: Juho Leskinen
Jehumalja painaa kuusi kiloa ja on tehty hopeasta. Sen hinnaksi arvioidaan noin 90 000 euroa. Kuva: Juho LeskinenJehumalja on mahdollisesti Pohjoismaiden arvokkain kiertopalkinto. Kuusi kiloa painavan, hopeasta valmistetun maljan arvoksi on veikkailtu jopa 90 000 euroa. Kiertopalkinto ojennetaan vuosittain palokuntien SM-kilpailujen päätteeksi Suomen ansioituneimmalle palokunnalle.
Palokuntien suomenmestaruudesta on kisattu jo yli puoli vuosisataa. Voittajalle myönnettävä arvokas kiertopalkinto toimi vuonna 1951 koko kilpailun innoittajana. Silloin teollisuusmies Herman Lindgren lahjoitti Jehumaljan kilpailtavaksi palokuntien välillä.
Tarinan mukaan idean kilpailuun olisi saanut Hermanin veli, kauppaneuvos Rich Lindgren, joka kuitenkin tahtoi pysytellä poissa julkisuudesta. Niinpä Herman Lindgren lahjoitti kilpailupalkinnon.
Vapaapalokunnat ympäri maan kisaavat tänäkin vuonna Jehumaljasta, vaikka toisinkin voisi olla. Alkujaan maljan nimittäin saattoi voittaa omaksi se joukkue, joka voitti kokonaiskilpailun kymmenen kertaa.
Vuonna 1969 Säterin Oy:n vapaapalokunta onnistui katkaista maljan kierron. Joukkue päätti kuitenkin lahjoittaa maljan takaisin kiertoon. Vuoden 2010 sääntöuudistuksessa kymmenen voiton säännöstä luovuttiin ja Jehumalja julistettiin ikuisesti kiertäväksi.
Palokuntien SM-kilpailun järjestelyistä vastaavat Suomen Palopäällystöliitto ja Pelastusopisto tai järjestysvastuussa olevan paikkakunnan pelastuslaitos. Tänä vuonna kilpailu käydään Pelastusopiston alueella Kuopiossa.
Yksipäiväinen kilpailu jakautuu kolmeen eri osakilpailuun, joissa punnitaan osallistujien tietoja, taitoja ja valmiutta nopeaan toimitaan.
"Esimerkiksi viime vuoden teemana olivat pelastusyksikön jäsenten pelastustekniset perustaidot. Tietokilpailu kysymyksissä kysyttiin muun muassa korkealla työskentelyyn ja rakennusten paloturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä", kertoo Palopäällystöliiton henkilö Ari Keijonen.
Taitokilpailussa taas arvioidaan kilpailuryhmän osaamista ilman ajanottoa. Viime vuonna testattiin solmujen tekoa, moottorisahan teräketjun vaihtoa ja tavaroiden nostoa köydellä sekä taakan nostoa köydellä.
Kalustokilpailu on hälytyksenomainen tehtävä. Viime vuonna kalustokilpailun tehtävänä oli maatilan tuotantorakennuksessa syttynyt rakennuspalo, johon kilpailuryhmä saapuu toisena pelastusyksikkönä.
Vaikka Jehumalja-kilpailu on suunnattu kaikenlaisille palokunnille, on se viime vuosina vakiintunut käytännössä vapaapalokuntien välillä käytäväksi kisaksi. Tänäkin vuonna osallistujien joukossa on likimain pelkkiä vapaapalokuntia.
Myös yleisö on voi saapua seuraamaan kilpailua. Edellisinä vuosina Jehumaljan havittelua on kuitenkin saapunut seuraamaan pääosin kisaajien ystäviä ja perheenjäseniä.
Kilpailuun ottaa vuosittain osaa noin 35 palokuntaa ja yli 250 kilpailijaa ja 200 järjestelytehtävissä toimivaa ihmistä. Tänä vuonna Jehumaljasta kisaa yleisessä sarjassa 32 joukkuetta ja veteraanisarjassa 8 joukkuetta.
Yleisen sarjan kisaajat ottavat osaa kaikkiin kolmeen osakilpailuun. Veteraanisarjalaiset osallistuvat kalustokilpaan ja halutessaan tietokilpailuosioon.
Kilpailujärjestelyistä tänä vuonna vastaavan Pelastusopiston opettaja Esa Kokko ei voi vielä paljastaa, millaisia tehtäviä kilpailussa tänä vuonna on edessä. Hän kuitenkin vihjaa, että yllätyksiä on tiedossa.
"Haluamme järjestää tehtävän, jollaista ei ole kilpailussa vielä koskaan nähty. Yllätykset ovat tällä alalla arkea, eikä yksikään päivä ole milloinkaan samanlainen. Tavoitteemme on tietysti toteuttaa yksi parhaista, ellei paras, Jehumalja-kilpailu."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

