Potilasturvallisuus on vaarassa, jos lääketieteen kieli on liian koukeroista – uusien suomenkielisten termien juurruttaminen kieleen on välillä kilpajuoksua ajan kanssa

Lääketieteen suomen kielen juuret ovat syvällä latinassa ja kreikassa, mutta uusi tieto tulee suomalaisille lääkäreille usein englanninkielisistä julkaisusarjoista ja kongresseista. Kuva: Sanne Katainen

Lääketieteen suomen kielen vakiinnuttaminen on välillä kilpajuoksua ajan kanssa, kertoo Duodecim-lehden toimittaja ja kielentarkastaja, Lääketieteen sanastolautakunnan jäsen Lauri Saarela.

”Jos uusi käsite on sellainen, että se hyvin varmasti päätyy yleiskieleen laajaan käyttöön, on toivottavaa saada nopeasti mietityksi hyvä suomenkielinen termi, jotta se leviäisi käyttöön.”

Lääketieteen kieli kehittyy jatkuvasti, kun ymmärrys sairauksista sekä niiden syistä ja hoitomenetelmistä paranee. Uutta sanastoa tarvitaan siis jatkuvasti, ja osa termeistä juurtuu osaksi arkikieltä.

Uusia lääketieteen termejä kerätään Kustannusosakeyhtiö Duodecimin julkaisemaan Lääketieteen termit -sanakirjaan. Jotain lääketieteen kehittymisen huimasta nopeudesta kertoo se, että uusia termejä kertyy sanakirjan verkkoversioon nykyisin 600–1 000 kappaletta vuosittain.

Lääketieteen suomen kielen juuret ovat syvällä latinassa ja kreikassa, mutta uusi tieto tulee suomalaisille lääkäreille usein englanninkielisistä julkaisusarjoista ja kongresseista. Siksi uudet termit päätyvät lääketieteen suomeen yleensä englannin kautta.

Vajaat kolme vuotta sitten maailma siirtyi pandemia-aikaan, ja yhtäkkiä olimme paitsi uuden viruksen, myös uusien termien ympäröimiä. Saarela kertoo, että pandemiaan liittyvä termistö työllisti melkoisesti myös lääketieteen suomen kielen kanssa pakertavia.

Kiireen keskellä oli tärkeää saada urakoitua päätöksiä. Duodecim päätyi esimerkiksi kirjoittamaan uuden koronaviruksen, SARS-CoV-2:n, aiheuttaman taudin nimen isoilla kirjaimilla, eli muodossa COVID-19.

”Se oli valinta, ja toisenlainen valinta olisi voinut olla Covid-19”, Saarela kertoo.

Sittemmin esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus on alkanut kirjoittaa taudin nimen muodossa covid-19, sillä covid on lyhenne, joka luetaan sanana eikä kirjain kirjaimelta. Samanlaisia pienellä kirjoitettavia, sanana luettavia lyhenteitä ovat esimerkiksi ely (elinkeino, liikenne ja ympäristö) ja opo (opinto-ohjaaja).

Joskus harvoin voi käydä niin, että Lääketieteen sanastolautakunta pohtii ja päättää suomenkielisen nimen sairaudelle, hoitomenetelmälle tai muulle vastaavalle. Esimerkiksi breast implant associated anaplastic large cell lymphoma ei oikein taivu suomalaiseen suuhun, eikä lyhenne BIA-ALCL sen paremmin. Suomenkieliseksi termiksi onkin vakiintumassa rintaimplanttilymfooma.

Toisinaan lääketieteen termi pesiytyy yleiseen kielenkäyttöön median tai sosiaalisen median kautta huonosti suomennettuna. Saarelan mukaan ”matala-asteinen tulehdus” on esimerkki tästä, sillä se on suora käännös englannin kielen ”low grade inflammation” -termistä. Suomeksi olisi kuitenkin parempi puhua lievästä tulehduksesta.

Lääketieteen sanastotyön ja kielenhuollon perusteeksi ei oikeastaan tarvita muuta kuin se, että lääkäri ja potilas pystyvät kommunikoimaan niin, että potilas ymmärtää, mikä häntä vaivaa ja mitä hänelle tehdään. Lääketieteeseen liittyvän kielen maine kryptisenä ”lääkärilatinana” tulee Saarelan mukaan nimenomaan vaikeista termeistä, joita maallikko ei ymmärrä.

Kaikkien ymmärtämän kielen on kuitenkin mahdollista kuroa umpeen kuilua eritasoisten kielenkäyttäjien välillä. Saarela huomauttaa, että samalla, kun tiede kehittyy valtavin harppauksin, vähintään puoli miljoonaa suomalaista tarvitsee selkokieltä pystyäkseen asioimaan esimerkiksi juuri terveydenhuollossa.

Kielenhuollon tarpeeseen on Saarelan mukaan havahduttu viime vuosina. Esimerkiksi Satakunnan sairaanhoitopiiri tarjoaa kaikki potilaille tarkoitetut verkkosisällöt selkokielellä, ja myös Kela on tehnyt työtä lomakkeidensa ymmärrettävyyden parantamiseksi.

Lääketieteen suomen kielen on elettävä ajassa muistakin syistä kuin siksi, ettei potilasturvallisuus pääse vaarantumaan. Saarela huomauttaa, että viimeistään koronapandemia teki selväksi, että lääketieteellisen tiedon pitää välittyä paitsi lääkäriltä potilaalle, myös poliitikoille, jotka asioista päättävät, ja kansalaisille, joita päätökset koskevat.

”Tässä onnistutaan parhaiten, jos kaikilla on käytössä mahdollisimman yhteinen kieli.”

Jos teksti sisältää valtavasti vaikeaa ja tieteellistä sanastoa, lukijan elämä helpottuu hieman, jos edes osa sanastosta saadaan suomenkielisemmäksi. Kuva: Kimmo Haimi

Lääketieteen sanastolautakunta pyrkii yleensä suosittamaan termiä, joka olisi mahdollisimman läpinäkyvä ja asultaan suomenkielinen.

Duodecim-lehden artikkeleihin liittyvät linjanvedot eivät koske pelkästään yksittäisessä artikkelissa käytettyjä termejä, vaan osa linjanvedoista on hyvinkin pitkäaikaisia. Esimerkiksi ”faasin II lääketutkimuksen” sijaan puhutaan toisen vaiheen lääketutkimuksesta ja ”insidenssin” sijaan käytetään sanaa ilmaantuvuus. Reisiluustakin puhutaan ihan vain reisiluuna eikä ”femurina”.

Jos teksti sisältää valtavasti vaikeaa ja tieteellistä sanastoa, lukijan elämä helpottuu hieman, jos edes osa sanastosta saadaan suomenkielisemmäksi. Ei siis sanota potentiaalinen vaan mahdollinen.

”Ei tämä työ silti mitään umpikalevalaistamista ole”, Saarela muotoilee. Tieteen kielen pitää nimittäin pystyä kertomaan monimutkaisistakin asioista täsmällisesti ja johdonmukaisesti, jotta viesti välittyy muuttumattomana lukijalle asti.

Saarelan perussääntö on, että jos tehtyä muutosta ei pysty perustelemaan, kannattaa kysyä alkuperäiseltä kirjoittajalta tai jättää muutos tekemättä.

Erikoisalojen sanasto aiheuttaa omat kommervenkkinsä, sillä esimerkiksi syöpätautien yhteydessä puhutaan erilaistumis-, pahanlaatuisuus- ja levinneisyysasteista, eikä näitä termejä pidä omin päin mennä vaihtamaan. Joskus taas samasta tutkimusmenetelmästä käytetään eri kaupunkien sairaaloissa eri termejä, jolloin Duodecimissa pitää päättää, mitä yhtä termiä käytetään.

Englannin kielellä on joskus hieman huvittavaakin vaikutusta lääkärien kirjoittamaan suomen kieleen. Kielenhuoltaja käyttää punakynää, jos lääkäri kirjoittaa potilaan kehittämästä tai hankkimasta sairaudesta.

”Olisi aika poikkeuksellista, jos joku kehittäisi tai hankkisi itselleen sairauden. Sairaudet kehittyvät tai ne ovat hankinnaisia”, Saarela muotoilee.