Mummot ajavat maailmanpyörällä ja osoittavat äänekkäästi mieltään
Reetta Niemelän ja Anne Vaskon lastenkirja on hilpeä ylistyslaulu mummoille.Lisää kukkia, keinuja ja viulukonsertteja! Pumpulipullaa ja perunamaita, polkevat jalkaa ja huutavat mummot mielenosoituksessa Reetta Niemelän lastenkirjassa.
Mummojen rooli on ollut lastenkirjoissa kahtiajakoinen. Toisaalta mummot on usein kuvattu keinutuolissa villasukkaa kutoviksi helliksi ja pehmoisiksi ikäihmisiksi, toisaalta mummoihin on aina liitetty ripaus kapinallisuutta.
Lapsuuteni Mummo Pelakuu -kirjassa mummo kyllästyy maalaiselämään, pakkaa kanansa ja kissansa ja muuttaa kaupunkiin. Lopulta esiliinaan ja puukenkiin pukeutunut mummu tulee yksinäiseksi ja palaa mökkiinsä hoivaamaan eläimiään ja kukkiaan.
Omalle lapselleni lukemissani kirjoissa mummot ovat olleet jo vähän vähemmän kliseisiä, mutta Reetta Niemelän kirjassa mummot ovat vihdoin reteesti ja rohkeasti pääosassa. Itse asiassa muita kuin mummoja ei kirjassa näykään.
Kirjassa mummokaverukset viettävät iloista päivää kaupungilla, jossa on mummoja joka lähtöön. Mummot käyvät kahvilla ja kirjakaupassa, leikkivät ja syljeksivät sillankaiteelta, lyövät torilla tanssiksi ja sanovat sanottavansa äänekkäästi mielenosoituksessa ja käyvät katolle makuupussiin nukkumaan. Näillä mummoilla on pitkiä ja lyhyitä hiuksia, kukkamekkoja ja baskereita.
Kirja on humoristinen ja nostaa vauhdikkaasti esiin puolen mummojen ihka omasta elämästä. Tällä kertaa mummot eivät ole tarinassa kertomassa menneestä elämästään lapsenlapsilleen, vaan elämät täyttä omannäköistä elämäänsä juuri nyt.
Lapsiyleisöni valitsee kuvista omat mummonsa ja jopa kuka mummoista hän itse on.
Anne Vaskon kuvituksessa mummot näyttäytyvät värikkäinä, persoonallisina ja aktiivisina.
Kirjan molemmat tekijät ovat menestyneitä lastenkirjailijoita.
Turkulainen Reetta Niemelä on palkittu runoilija ja lastenkirjailija, joka tunnetaan muun muassa esikouluikäisille tarkoitetusta Milja-lastenkirjasarjastaan. Anne Vaskon kuvitukset ovat tuttuja muun muassa lukuisille kielille käännetystä Mur-kuvakirjasarjastaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





