Venäjän hyökkäys Ukrainaan asepalveluksen alkumetreillä sai Anniina Kaappolan punnitsemaan sitoutumista maanpuolustukseen: ”Se oli pysäyttävää”

Anniina Kaappolan paras joululahja on ollut Iisakki Järvenpää -puukko. Se on yksi hänen kallisarvoisimmista esineistä. Asepalveluksensa aikana hänet palkittiin lisäksi Panssariprikaatin Komentajan puukolla. Kuva: Johannes Tervo

”Se oli pysäyttävää”, muistelee Anniina Kaappola, 25, ”keskenämme olimme puhuneet ja miettineet, ettei Venäjä hyökkäisi.”

Venäjä kuitenkin hyökkäsi. Sota Ukrainassa syttyi helmikuussa 2022 Kaappolan juuri astuttua asepalvelukseen. Tilanteesta tiedotettiin varusmiehiä ja tarjottiin myös mahdollisuus keskustella henkilökunnan kanssa, Kaappola kiittelee.

Sodan syttyminen noin lähellä Euroopassa, juuri asepalveluksen alussa, sai miettimään omaa vakaumustaan – sitä, mihin oikeasti on sitoutumassa.

Kaappola päätti jäädä ja sitoutua.

On heinäkuun alku, ja Nato-Suomen ensimmäinen saapumiserä varusmiehiä on juuri astumassa palvelukseensa. Alikersantti Kaappola on tuon osan velvollisuudestaan isänmaansa eteen jo suorittanut ja siirtynyt reserviin viime joulun alla.

Kyllä, voidaan puhua velvollisuudesta tai ainakin kutsumuksesta, sillä sellaiseksi hän asepalveluksen omalla kohdallaan kokee, vaikkei laki sitä häneltä naisena ole edellyttänytkään.

Nyt Kaappola viettää ansaittua kesälomaa, ensimmäistä sellaista sitten seitsemännen luokan.

”Aamuja vain sinne!” hän toivottaa nauraen.

Kutsumus oli niin vahva, että Kaappola teki rohkean päätöksen: luokanopettajaopintojen kandidaatin tutkinto pakettiin, sitten välivuosi ja asepalvelukseen. Maisteriksi ehtisi sen jälkeenkin.

Perheeltään hän sai pelkkää kannustusta pienen hämmästelyn ja sulattelun jälkeen. Etenkin isä ja isän äiti kannustivat.

”Mumma sanoi suoraan, että hullu olet, kun menet, mutta samaan hengenvetoon myös, että se on hieno ja arvostettava asia.”

Maanpuolustushengen kipinä alkoi kyteä jo lapsuudessa. Kaappola muistelee, kuinka hän isänsä mukana kulki Puolustusvoimien tapahtumissa. Kotona myös puhuttiin paljon maanpuolustuksesta, ehkäpä keskimääräistä enemmän.

Toinen maanpuolustushenkeä nostattanut – ja muutenkin Kaappolan suurena intohimona leiskunut – asia on ollut musiikki.

Hän kuvailee vaikuttavaa tunnetta, joka syntyi lapsuudessa vuosittain Seinäjoen kirkossa järjestettävässä itsenäisyyspäiväkonsertissa. Konsertit päättyivät aina Finlandiaan, jonka hymniosuus järisytti nuoren naisen sisintä.

Ja sitten tietysti marssimusiikki.

”Niissä on sellaista ponnekkuutta, voimaa ja ytyä”, Kaappola pohtii ja elehtii käsillään kuvaavasti.

Hän tosin lisää nauraen, että vuosi armeijassa, vieläpä varusmiessoittokunnassa, on ehkä kuluttanut tutuista marsseista sitä parasta ytyä.

Soittokunta oli hänelle ykkösvaihtoehto, mutta vaikkeivät Parolannummen Panssariprikaatin portit olisikaan auenneet, armeijaan hän olisi joka tapauksessa päätynyt.

Jälkikäteen ajateltuna Kaappolan polku soittokuntaan tuntuu itsestään selvältä, mutta tuskinpa hän pikkutyttönä klarinettiin tarttuessaan osasi moista kuvitellakaan.

Musikaalisuus on tarttunut hänen lapsuudenkodistaan äidin esimerkin ja kannustuksen avulla. Äiti on ollut innokas kuoroharrastaja, kodissa kuunneltiin paljon lastenlauluja ja äidin kanssa Kaappola kertoo laulaneensa paljon.

”Ei tämä ainakaan iskän puolelta ole peräisin”, iloinen nauru kajahtaa.

Kaappolan musiikkiharrastus alkoi kuorosta 1. luokalla. 3. luokalta eteenpäin hän kävi koulua musiikkiluokilla.

Klarinetin soiton hän aloitti musiikkiopistossa 4.-luokkalaisena ja jatkoi siellä aina lukion loppuun saakka, vuoteen 2017. Piano tuli toiseksi instrumentiksi yläasteen aikana.

Kosketus sotilasmusiikkiin syntyi Seinäjoen Rautatieläisten Soittokunnassa. Sen mukana hän pääsi soittamaan erilaisissa tilaisuuksissa ohjelmistoon kuuluneita marsseja.

Vuoden 2017 tienoilla orkesterin väelle esiteltiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toimintaa ja vapaaehtoisia maanpuolustuskursseja.

Ilokseen Kaappola huomasi, ettei kaikkille kursseille edellytetty suoritettua asepalvelusta. Uusi harrastus alkoi naisille suunnatulla ampumakurssilla, ja se veikin Kaappolan sitten mennessään.

Pari kuukautta myöhemmin hän löysi itsensä Intti tutuksi naisille -talvikurssilta. Innostus vain kasvoi, ja tänä päivänä kasassa ovat ainakin ampumakurssit pistoolilla ja rynnäkkökiväärillä sekä Sotilaan perustaidot ja Sovellettu reserviläisammunta (SRA) -kurssit.

”Ongelmana oli vain se, että kurssit ovat tosi suosittuja. Aina kun vain pääsi sisään, tuli mentyä.”

Asepalvelus oli alkanut kutkutella mielessä jo lukioaikana. Vastaan harasi kuitenkin ajatus siitä, ettei hän pärjäisi. Kaappola kertoo, että hänellä on selässään rakenteellinen ongelma, jollaisen vuoksi moni mies voisi saada vapautuksen palveluksesta.

Lopulta Kaappola kuitenkin rohkaistui yrittämään. Yliopiston ensimmäisinä vuosina hän puhui haaveestaan läheisille opiskelukavereilleen. Tärkeät ihmiset ympärillä kannustivat: ”Miksi et lähde? Mene ihmeessä!”

Siispä Kaappola meni, haki soittokuntaan, pääsi ja pärjäsi. Jälkikäteen hän muistelee lämmöllä soittokunnan henkeä. Kun esiintymisiin harjoitellaan tiiviillä porukalla ”lähes yötä päivää”, syntyy ainutlaatuinen side.

Lämpimimmät muistot jäivät Suomipoppia!-megakiertueesta, jossa Kaappola pääsi konsertoimaan ympäri Suomen, sekä viiden päivän mittaisesta sotilasmusiikkitapahtuma Hamina Tattoosta.

Kaappola kuvailee itseään puuhaajaihmiseksi, joka ei tykkää olla paikoillaan. Liikunta ja luonnossa liikkuminen ovat hänelle tärkeitä harrastuksia musiikin ohella. Kuva: Johannes Tervo

Palveluksensa jälkeen Kaappola on elämässään uuden risteyskohdan liepeillä. Hän palasi tammikuussa Oulun yliopistoon urakoimaan välivuoden jättämää aukkoa kiinni.

Syksyn aikana olisi tarkoitus valmistua, ja hän toivoo sen jälkeen löytävänsä opettajan töitä pääkaupunkiseudulta.

Soittokunnasta nimittäin tarttui mukaan ystävä, jonka kanssa suhde lopulta syveni parisuhteeksi asti. Poikaystävä Ilari Koskinen sai opiskelupaikan Helsingistä, ja sinne myös Kaappolan on tarkoitus suunnata oman valmistumisensa jälkeen.

Rakkaat harrastukset pysyvät joka tapauksessa Kaappolan elämässä. Klarinetti ja piano kyllä kulkeutuvat muuttoauton matkassa.

Seuraava maanpuolustuksellinen etappi on tiedossa syksyllä koittavissa kertausharjoituksissa. Tarkoituksena hänellä on myös kehittää ampumataitoaan SRA-kursseilla. Pidemmän aikavälin tavoitteena Kaappolalla on hakeutua maakuntakomppaniaan, kunhan opinnot ensin valmistuvat.

Armeijasta kotiutui Kaappolan mukaan ”uusi minä”. Hän löysi omia vahvuuksiaan ja oppi luottamaan kykyihinsä. Käsitys itsestä ja omista arvoista vahvistuivat, kun oli pakko syventyä tutkimaan omaa sitoutumistaan isänmaan puolustamiseen.

Sodan herättämät pelontunteet väistyivät lopulta oman vakaumuksen tieltä. Vakaumus oli niin vahva, että se sai sitoutumaan entistä lujemmin maanpuolustukseen.

”Olen aina ajatellut, että tulipa mikä kriisi hyvänsä en jää pyörittelemään peukaloita vaan teen osani suojelemalla maatani ja läheisiäni.”