15-vuotias Petu korjaa hanurit ja tekee puusepänhommia – työn alla on myös 1930-luvun frakki

Käsityön heikko arvostus harmittaa Junior Taito -palkinnon voittajaa Petu Partasta. Kuva: Kimmo Haimi

Monipuolinen käsitöiden harrastaminen on jalostanut 15-vuotiaasta Petu Partasesta Pelle Pelottoman.

”Jos tulee jokin virhe, se on vain hidaste, ei mahdottomuus”, Junior Taito -palkinnon voittaja kuvaa asennettaan.

Palkinnon myönsi neljättä kertaa valtakunnallinen Taitoliitto.

Orimattilalaisen Partasen repertuaariin kuuluvat ompelu, harmonikkojen korjaus, puu- ja nahka- sekä jotkut metallityötkin. Hienomekaniikkaan eli kelloihinkin hän on ehtinyt tutustua ainakin perusteiden osalta.

”Olen oppinut ratkaisemaan ongelmia, visualisoimaan asioita ja ennakoimaan, miten eri materiaalit reagoivat työstämiseen”, nuorimies toteaa.

Kärsivällisyyttä hän sanoo oppineensa eniten.

”Tarvitaan lehmän hermot ja rautaperse.”

Äijäkielinen ilmaisu liittyy ennen kaikkea soitinkorjaamiseen. Esimerkiksi viisirivisen bassopuolen huoltaminen tarkoittaa, että 120 bassonäppäintä pitää irrottaa, puhdistaa käsin ja kiinnittää takaisin yksitellen.

”Ennen kuin menin Jukalle oppiin, minulla oli aika lyhyt pinna ja halusin saada kaiken mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Kärsimättömyys on edelleen vähän ongelmana muttei enää niin pahasti”, hän tuumii.

Lahtelainen Jukka Nikka kuuluu harvalukuiseen hanurien korjaajien joukkoon Suomessa.

Hän on sairauseläkkeellä ja etsinyt oppipoikaa. Vuoden 2017 alussa Ikaalisissa lopetettiin Suomen ja ilmeisimmin myös Euroopan ainoa hanurien rakentamisen ja korjaamisen koulutus. Siksi kisälleille olisi tarvetta, ettei harvinainen taito kokonaan häviä.

Petu Partanen opiskelee ensimmäistä vuotta harmonikan soittoa Lahden konservatoriossa, joten aikapula rajoittaa korjausharrastusta. Kuva: Kimmo Haimi

Partanen tunnistaa moniin tarttuneen lyhytjänteisyyden. Se on perua sosiaalisen median jatkuvasta käytöstä.

Hän kertoo olleensa itsekin lapsena innokas videoiden katselija. Viime vuosina videot ovat kuitenkin siirtyneet ajanvietteestä hyötytiedon lähteeksi: verkosta on löytynyt oppia yhteen ja toiseen tekniikkaan.

”Joka käsityön alassa on oma logiikkansa, joka pitää sisäistää. Kun sen pystyy ymmärtämään, pystyy tekemään lähes, mitä haluaa.”

Petu Partanen aikoo seuraavaksi ottaa haltuun takomisen logiikan. Vaari on jo tuonut hänelle aloittelijan ensimmäiseksi alasimeksi sopivan ison metallimöhkäleen.

”Aion käydä kantapääopistoa siinä. Parhaiten olen sitä kautta oppinut. Kunhan osaa englantia, varsinkin amerikkalaisilta löytyy takomiseen videomateriaalia vaikka kuinka.”

Olisiko netinkäytön ja kantapääopiston yhdistelmä sitten hyvä keino rauhoittaa tahtia muillekin?

Vastaus hiukan yllättää.

”Kyllä ja ei. Käsillä tekeminen auttaa loogista ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja mutta se vaatii paneutumista. Monelle voi olla hankalaa tottua siihen keskittymiseen ja ajattelumaailmaan, ettei kaikki aina onnistukaan ensimmäisellä kerralla”, hän perustelee.

Sitä paitsi käsityöt voivat olla erittäin kallis harrastus ja myös vaatia paljon tilaa. Tässä hän viittaa omaan hurahtamiseensa vanhojen haitarien keräämiseen ja korjaamiseen.

”Joskus harrastaminen karkaa käsistä kustannusten mielessä. Pitää olla järkevä ja käyttää kirppareita. Se on paitsi rahallisesti myös ympäristön kannalta järkevää”, Partanen summaa kokemuksiaan.

”Mutta jos näistä kaikista selviää, ehdottomasti kannattaa. Käsillä tekeminen parantaa mielenterveyttäkin.”

15-vuotias innostuu eniten siitä, mikä toimii parhaiten. Tutuinta ja läheisintä on vaateompelu, mutta hanurin korjaus pääsee aika lähelle.

”Jos katsotaan tuntimääränä, niin sitä olen viime aikoina tehnyt enemmän – koska sitä osaan vähemmän.”

Innostuksen syntyyn vaikutti kaksi tekijää.

Mummo asuu yhä entisellä maatilalla Mikkelissä lähellä Montolaa. Siellä Petu kiinnostui lapsena vanhoista esineistä, joista useat osoittautuivat työkaluiksi.

Kun käsityöt alkoivat toisella luokalla, hän aloitti virkkauksesta ja uskonnon tunneillakin muovailtiin jotain savesta. Kaverin kanssa Petu ryhtyi teknisissä töissä kokeilemaan kaikkea, mitä vain sai tehdä.

Taitojen kertymiseen tarvittu muutakin.

Partanen ompeli viime vuonna rippijuhliin itselleen puvun. Käsin ompeluun eivät koulun tunnit riittäneet.

Nyt on työn alla frakki.

”Se ei ole vielä valmis. Aloin tehdä sitä vähän huonommasta kankaasta. Teen siitä koulussa sellaisen, että saan sovitettua sen.”

Palkintorahoista osa menee paremman kankaan hankintaan, josta kotona sitten syntyy oikea, 30-luvun tyylinen frakki.

Harmonikat innostavat Partasta niin, että omistettujen soitinten määrää pitää pysähtyä laskemaan.

”Käytössä on neljä. Soittotuntien pääsoitin on 90-luvulla Italiassa valmistettu Ramses ja toinen on 70-lukulainen kouvolalainen. Ja sitten on kaksi 30-luvun Kouvolan peliä”, hän ynnäilee.

Kouvolan harmonikkatehdas lopetti tuotannon 1990-luvun puolivälissä lajinsa viimeisenä Pohjoismaissa.

Petun haitarien lista ei pääty tähän: korjauksessa ovat vielä yksi 1950-luvun soitin sekä hänen ikuisuusprojektiksi kutsumansa 1930-luvun tasakahva-malli. Viime mainittu kuului jokaisen itseään kunnioittavan hanuristin peliksi kotimaisen tanssimusiikin kultaisina vuosikymmeninä.

Lisäksi Petun äidiltä löytyy 2-äänikertainen Pihlajamaa, jossa on ”hyvä tatsi”.

Vaikka Petu Partasta kiinnostavat vanhat esineet, kädentaidot ja musiikki, hän ei koe kohdanneensa kiusaamista, lähinnä ihmettelyä. Kuva: Kimmo Haimi

Nuorimies aloitti syksyllä Lahden konservatoriossa soitto-opinnot.

Pohjalla on vajaa vuosi kansalaisopisto Wellamon opintoja sekä sitä ennen nelisen vuotta Mannerheimin lastensuojeluliiton tunneilla. Siellä Petu aloitti pianolla, mutta innostui hanurista.

”Kun mulla on noita 30-luvun Kouvolan hanureita, tykkään Dallape-ajan musiikista.”

Koulussa Petu tunnetaan hänen oman arvionsa mukaan jo ”vanhana sieluna” eikä kiusaamista poikkeuksellisista harrastuksista ole tullut.

Kaverit ovat lähinnä kyseenalaistaneet, miten Petu jaksaa tehdä niin monta asiaa yhtä aikaa opintojen kanssa.

”Jotkut ovat hyvillään siitä, kuinka nopeasti olen oppinut käsityötunneilla, jotkut sanovat, että kulutan itseni nolliin ja ovat suojelevia. Vain muutamat ovat suhtautuneet negatiivisesti.”

Tänä syksynä jaksamista on pitänyt miettiä uudella tapaa. Siksi hän ei ole ollut enää useampana päivänä viikossa Lahdessa harjoittelemassa hanurien korjaamista, vaikka mieli tekisikin.

”Vaikka käsillä tekeminen on koulun rinnalla tuonut elämääni kiirettä, mutta se on mun tapa päästä stressistä eroon”, hän arvelee.

Yhteishaku on yhdeksäsluokkaisella pian edessä, mutta Petu Partanen ei aio opiskelemaan käsityöalaa.

”Jos olisi toinen maa kuin Suomi, menisin opiskelemaan heti artesaanialaa. Mutta Suomessa käsityö ei ole niin kannattavaa, että siitä kannattaisi tehdä ensimmäistä elinkeinoa”, Partanen järkeilee.

Hän esittää pitkän vakavan ihmettelyn siitä, miksi käsityöalaa ei arvosteta Suomessa tarpeeksi. Halpa hinta on monelle kuluttajalle yhä se tärkein valintakriteeri, vaikka ostos kestää lyhyen aikaa ja syntyy ympäristöä kuormittavaa jätettä.

”Ehkä se lukio kannattaa käydä ensin. Haluan käydä sen reitillä, joka olisi kiinnostava ja itselle mielekäs”, Lahden konservatorion opiskelija tuumaa.

Tavoitteena on siksi Gaudian lukion musiikkilinja Lahdessa.