Arvio: Onko nykytanssissa pakko täristä alasti? Kultainen lopetus pääsi yllättämään

Pakaroita voi läpsytellä yllättävän monessa asennossa.  Kuva: Venla Helenius / Tanssin Talo

Lukemisto|Kulttuuri

11.5.202321:30

Arvio

Katja Lamminen

Saapuessani ensimmistä kertaa Tanssin talolle en osannut odottaa mitään, sillä en tunne nykytanssia. Ennakkoluuloisesti aavistelin, että lavalla saatetaan kekkaloida vähissä vaatteissa ja tehdä hallitsemattoman näköisiä liikkeitä epärytmisen musiikin tahtiin.

Monessa mielessä koreografi Elina Pirisen teos Mortal Tropical Dances vastasikin kokemattoman keltanokan aavistuksia. Alastomuutta en suinkaan kauhistele alastomuuden vuoksi, vaan paljaat rinnat ja pakarat pistävät ennemmin pohtimaan nykytanssin fyysisyyttä. Tanssijoiden odotetaan olevan valmiita nuolemaan toistensa jalkapohjia, puristelemaan toisiaan rinnoista ja läpsyttelemään paljaita pakaroita.

Herkän oksennusrefleksin omaavana jouduin sulkemaan silmäni, kun tanssijat liruttelivat pitkiä sylkivanoja toistensa suihin. Kohtaus oli yllättävä näinkin pian korona-ajan jälkimainingeissa.

Myönnettäköön kuitenkin, että tanssijoiden kehojen hyönteismäinen liikehdintä oli taidokasta ja ajoittain liki hypnotisoivaa. Huumoriakaan ei unohdettu.

Nimensä mukaisesti teoksessa liideltiin jossain syvällä trooppisten sademetsien uumenissa yöperhosina ja kolibreina. Ilmassa oli yltyvää kiihkoa, kunnes kaikki taas hetkeksi kuoli koteloituakseen ja syntyäkseen uudestaan.

Ennen esityksen alkua seuralaiseni pelotteli, että tanssijat ottavat kontaktia yleisöön. Pättelimme, että nelosrivin keskellä olemme turvassa. Ei oltu. Esityksen puolivälissä viereeni liskomaisesti ilmestynyt tanssija laski kätensä polvelleni ja toinen liukui käärmemäisesti syliemme yli. Ihon pinta oli nahkea, mutta tuoksu käsittämättömän raikas. Seurasin kanssayleisön eleitä. Moni uskalsi hädintuskin hengittää.

Loppumetrien piiritanssissa jokainen tanssijoista laski alleen. Ihmettelin, eikö kellään ole ujoa rakkoa. Odotin myös, että joku heistä olisi syönyt epähuomiossa parsaa lounaaksi ja kohta se selviäisi eturivin katsojillekin.

Mutta ei, ei minkäänlaisia hajuja. Vain raikkaita tanssijoita ja trimmatuja, taipuisia kehoja.

Tulipahan taas koettua jotain kummallista. Seuralaiseni pohti, että ehkei juuri tähän esitykseen kannata houkutella taiteen rahoituksesta jatkossa päättäviä perussuomalaisia.