Tiedätkö, mitä vanha kansa tarkoitti pesäpäivällä? Sama asenne sopisi lomalle lähtijän viimeisiin työpäiviin

Monen loma alkaa yhä juhannuksena, vaikka Suomi ei enää keskikesällä seisahdukaan samaan tapaan kuin ennen. Kuva: Viestimedian arkisto

Juhannusta vietetään vuoden valoisimpaan aikaan. Nimensä se on saanut Johannes kastajasta, mutta itse juhlalla ei ole juuri tekemistä kristinuskon kanssa. Kristilliset merkitykset liitettiin juhannukseen jälkikäteen, kuten moneen muuhunkin vuodenkiertoon kytkeytyvän juhlaan.

Sen verran kristinusko on juhannuksen viettoon vaikuttanut, että alkujaan kesäpäivänseisaukseen sijoittunut juhla siirrettiin muutamalla päivällä vastaamaan pyhien kirjoitusten kertomusta.

Raamatun mukaan Johannes-serkku syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta, joten juhannuksen tuli täsmätä jouluun. Sittemmin maallinen järjestys määritti, että juhannus oli parempi kalenteroida perjantaiksi ja tarkasta päivämäärästä luovuttiin.

Oikeastaan alkuperäinen juhlan aihe, kesäpäivänseisaus, kestää kolme päivää, joten ajankohta ei lopulta olekaan niin justiinsa.

Ennen vanhaan kesäpäivänseisauksen kolmea päivää kutsuttiin pesäpäiviksi.

Mytologian mukaan aurinko meni päiviksi pesäänsä pysähtyessään hetkeksi lakipisteeseensä loikoilemaan. Samalla nimityksellä kutsuttiin myös puolen vuoden päästä tapahtuvaa talvipäivänseisausta, vuoden pimeimpiä päiviä.

Vanha kansa kuvasi vuoden puolikkaita työn kautta – juhannuksesta alkava puolikas oli rengin puolella ja talvesta taas isännän puolella. Syynä sanonnalle oli se, että päivän pidentyessä myös rengin työaika tosiasiallisesti lisääntyi – hän kun huhki auringon noususta laskuun.

Tähtitieteelliseksi termiksi jäänyt niin kutsuttu porvarillinen hämärä kertoo, kuinka kaupungeissakin työskenneltiin hämärän rajamaille – eli niin myöhään kuin pystyttiin ilman keinovaloa. Vasta suurimpien tähtien syttyessä taivaalle putsattiin pöydät ja pakattiin työkalut.

Työolot muuttuivat myöhään. Vasta 1960–70-lukujen taitteessa Suomessa siirryttiin kuusipäiväisestä viisipäiväiseen työviikkoon.

1970-luvun alussa työsopimuksiin hiipivät sisään lomaltapaluurahat. 1980-luvulla työehtosopimuksiin viilattiin pekkaspäivät.

Nykyään työajan enimmäispituutta ohjaavat kansainväliset sopimukset. Suomessa säännöllinen työaika saa olla enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa.

Työntekijöiden suojelu on sosiaalipolitiikan vanhin toiminta-alue. Sen kautta työoloihin pyritään vaikuttamaan, jotta ne edistäisivät ihmisen ruumiillista ja henkistä terveyttä sekä turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Haittojen ja vaarojen vähentäminen on työsuojelun keskiössä. Suuri osa työikäisistä käy kesälomille juhannuksesta tai kohta sen jälkeen. Auringon köllötellessä korkeimmillaan on hyvä ladata akkuja kohti syksyn pimeneviä iltoja.

Tärkeä työsuojelullinen toimi on laskeutua lomakauteen hillitysti niin, etteivät lomaviikot kulu täysin työelämästä toipuessa. Vietä siis ennen lomaa työpaikalla omat pesäpäivät – pyörittele hetki peukaloita, ihmettele rauhassa kulunut kausi läpi ja kurkkaa kohti tulevaa.

Kolumnin kirjoittaja on vankilapastori.