Tahko Pihkala joutui esittämään pappilan poikien leikeissä venäläistä ‒ siitä lähti ajatus kansakuntaa yhdistävästä pelistä, joka täyttää sata vuotta

Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji, mutta pesäpallo on uniikki kansallispelimme. Kuvassa Hyvinkään Tahkon pelaaja Teemu Rouhiainen tinttaa palloa kesällä 2019 Pihkalassa. Kuva: Antti Haapasalo

Sata vuotta täyttävä pesäpallo perustuu sekä perinteisiin kotimaisiin mailapeleihin että Amerikan-lainaan. Näin toteaa lajin kehittäjästä Lauri ”Tahko” Pihkalasta (1888‒1981) tuoreen kirjan tehnyt Kalle Virtapohja.

Suomessa pelattiin erilaisia mailapelejä ajanvietteeksi jo 1800-luvulla. Aleksis Kivi kertoo Seitsemässä veljeksessä Jukolan veljesten kisanneen kurranlyönnissä. Pelissä kaksi joukkuetta liikuttavat visakoivuista kiekkoa.

Pystysyöttöistä kuningaspalloa Lauri Pihkala pelasi itsekin Jyväskylän lyseon pihalla.

”Tahko paloi ratkaisevalla hetkellä ja se harmitti häntä suuresti. Pihkalan mielestä kuningaspallon sääntöjä piti kehittää, ettei yritteliään pelaajan kohtaloksi tulisi sellainen epäonnistuminen”, Virtapohja kertoo.

Baseballiin Lauri Pihkala tutustui Yhdysvaltain opintomatkoillaan 1907 sekä 1912‒1913. Hän omi baseballista muun muassa sisä- ja ulkovuorojen käsitteet.

Tahko Pihkala julkaisi kuningaspallon ja baseballin pohjalle kehitetyn pitkäpallon säännöt vuonna 1917. Pitkäpallo saavutti nopeasti suosiota, mutta Virtapohjan mukaan sinnikäs Tahko ei ollut vielä tyytyväinen.

Hän kehitti lajin sääntöjä edelleen. Uuden pelin pesäpallon Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran 1922.

”Pesäpallo sai superlähdön ja se hyväksyttiin yhteiseksi peliksi monella tasolla. Pitkäpallosta kehitettyä pesäpalloa pelattiin niin työläisten urheiluseuroissa, nuorisoseuroissa kuin naisvoimistelijoiden seuroissa”, Virtapohja muistuttaa.

Lottien iltaloman ohjelmaan kuului Syvärillä Uutujärven kylässä pesäpalloa vuonna 1942. Useimmat olivat jo pukeutuneet urheilullisesti. Kuva: Jyväskylän yliopiston tiedemuseo

Pesäpallon kehittäminen kansallispeliksi liittyi Lauri Pihkalan jo lapsuudenkodissaan omaksumaan isänmaallisuuteen, Virtapohja kertoo.

Isä Aleksanteri Gummerus toimi kirkkoherrana ja valtiopäivämiehenä, setä Julius Gummerus oli moninkertainen valtiopäivämies.

Yksi pappilan poikien ajanvietteistä oli leikkiä suomalaista ja ryssää. Porukan nuorin eli Lauri joutui esittämään venäläistä, joka niissä leikeissä oli tuomittu järjestään häviämään.

”Suomella oli jo oma kansalliseepos Kalevala, kansallisrunoilija J.L. Runeberg, kansallissäveltäjä Jean Sibelius ja kansallismaisemana Koli, mutta Pihkalan mielestä myös urheiluun tarvittiin kansakuntaa yhdistävä peli”, Virtapohja sanoo.

Tahko mainitsi tyypillisinä esimerkkeinä kansallispeleistä Kanadan intiaanien lacrossen ja amerikkalaisten baseballin.

Miksi juuri Tahko Pihkala onnistui kehittämään pesäpallosta kansallispelin? Yksi selitys on, että hän kirjoitti ja puhui runsaasti kansallispelin synnyttämisen tarpeesta.

Entinen olympiaurheilija toimi Suomen Urheilulehden päätoimittajana sekä ensimmäisenä palkattuna urheiluvalmentajana. Molemmissa rooleissa hän edisti kansallispeliä.

Baseball levisi sotilaiden matkassa Yhdysvaltain sisällissodan vuosina 1861-1864 ympäri maata ja kehittyi kansallisurheiluksi. Virtapohjan mukaan pitkäpallo yleistyi hieman samalla tavalla koko Suomeen vuoden 1918 sisällissodan rintamamiesten mukana.

Lauri Pihkala toimi sisällissodassa valkoisten puolella propagandatehtävissä. Sodan päätyttyä Tahko vastusti urheiluväen jakaantumista kahteen leiriin porvariston ja työväen urheiluun.

Pesäpallosta tuli 1918 perustetun suojeluskuntajärjestön yksi pääurheilumuodoista. Virtapohjan mukaan suojeluskunnilla oli mahdollisuus raivata kenttiä ja hankkia pelivälineitä.

Järjestön urheilujohtaja Kustaa Emil Levälahti ajoi jalkapalloa suojeluskuntien ykköslajiksi. Pihkala onnistui perustelemaan, miksi nimenomaan pesäpallo sopii vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön pallopeliksi.

Tahko mainosti, että pallonlyönti on ammuntaa, pallonheitto käsikranaatinheittoa ja syöksy pesille syöksyä asemiin.

”Pesäpallo jarrutti valtavasti jalkapallon kehitystä Suomessa. Muussa tapauksessa Levälahti olisi tehnyt jalkapallosta suojeluskuntien lajin, ja meille olisi rakennettu pelikenttiä ympäri maata itsenäisyyden alkuvuosina”, Virtapohja pohtii.

Pääkaupunki Helsinki oli merkittävä pesäpallokeskus 1960-luvulle saakka. Kuvassa olevalla Hesperian kentällä miteltiin yleensä myös Itä-Länsi-ottelut. Erikoisseura Helsingin Pallonlyöjät voitti ensimmäisen pesäpallon Suomen mestaruuden vuonna 1922. Kuva: Grünberg Constantin / Helsingin kaupunginmuseo

Monen mielikuvissa pesäpallo on maalaisten peli. Itsenäisyyden alkuaikoina kansallispeli levisi kuitenkin kautta maan, ja nimenomaan Helsinki oli Lahden ja Jyväskylän ohella vahva pesäpallokaupunki.

Virtapohjan mukaan kansallispeli alkoi menettää asemaansa pääkaupungissa 1960-luvulla, kun Finlandia-taloa ruvettiin rakentamaan Hesperian pesispyhätön paikalle.

Pesäpallon yksi suosion salaisuus on Virtapohjan mielestä siinä, että Tahko käytti runsaasti energiaa lajin kehittämiseen.

Lajin uudistaminen on jatkunut jouhevasti koko vuosisadan ajan, koska pesäpallon ei ole tarvinnut odottaa sääntömuutoksille hyväksyntää kansainväliseltä lajijärjestöltä.

”Jääkiekko on suosituin urheilulaji, mutta pesäpallo on uniikki kansallispelimme. Esimerkiksi japanilainen kesävieras on helppo viedä pesisotteluun, jos hänelle haluaa näyttää jotain suomalaista.”

Pesäpallon kehittäjä Lauri ”Tahko” Pihkala heittää avausheittoa ensimmäisessä Itä-Länsi-ottelussa vuonna 1932. Kuva: Jyväskylän yliopiston tiedemuseo

Kalle Virtapohja, Lauri Pihkala, Koko kansan Tahko, Docendo 2022, 315 sivua.

Lue lisää:

100-vuotiaalla lajilla aihetta juhlaan: Pesäpallon kilpapelaajia on enemmän kuin koskaan, naisten superpesis naisten palloilusarjoista katsotuin