Riukuaidan rakentamisesta alkaa tulla katoavaa perinnettä

Kirjoittaja Jukka Alhoranta tyttärenpoikansa Mannon kanssa itse tehdyn riukuaidan äärellä. Jukka Alhorannan kotialbumi. 

Opetin tyttäreni pojalle Mannolle, miten tehdään oikeaoppisesti Länsi-Suomalainen riuku-aita. Kun Manno opiskelee teknisten aineiden opettajaksi, eteen voi tulevaisuudessa tulla tilaisuus, jolloin tätäkin oppia tarvitaan.

Koulussa ei tällaista opeteta. Tekijöitä ei tahdo enää löytyä tänäkään päivänä ja saatikka sitten tulevaisuudessa, jos näitä esi-isiltä perittyjä vanhoja työtapoja ei opeteta tuleville sukupolville.

Sen verran näihin aitoihin kannattaa ottaa nykyaikaa mukaan, että kaikki siteiden päällä olevat riu’ut on aihetta naulata, jos haluaa, että aita pitää ryhtinsä vuosikymmenien ajan. Ilman tätä naulausta aita on hyvin lyhytikäinen, sillä kun tämä tuore side kuivuu, sen päällä oleva riuku painaa sen alas ja aita luhistuu.

Suurin ja vaikein työ on riukujen halkaisu, mutta se käy helposti kirveen ja lekan kanssa. Jos puu on suora, halkaisuun ei tarvitse muuta kuin kaksi kiilaa, joita siirtämällä puu halkeaa helposti.

Joskus siteitä tehtiin kuusen oksista, mutta silloin ne pitää tulella paistaa. Helposti niitä saa kuusen näreistä halkaisemalla.

Seipäiden maahan menevän osan pitää kyllästää tai polttaa karrelle.

Ennen vanhaan näitä aitoja oli maaseudulla kaikkialla, yleensä teiden kahta puolta.

Kotiseutumuseot vaalivat myös riukuaitaperinnettä. Tällainen aita on nähtävänä muun muassa Helinin Torpan kotiseutumuseossa Pyhärannan Polttilassa.

Jukka Alhoranta

Pyhäranta