Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pienessä maalaiskaupungissa voimaillaan maailman kärkitasolla ‒ ”ihan mahdollista nähdä kaikki lähtijät podiumilla”

    Maitokaupunki Kiuruvedellä voimaillaan menestyksekkäästi. Urheiluseuran sihteeri uskoo maataloustaustan auttavan voimalajeissa.
    Santeri Hukkanen, Juha Vuorikoski ja Markus Kämäräinen ovat vahvoja miehiä. Kaikki kilpailevat loppuvuoden aikana maailmanmestaruudesta omissa lajeissaan ja painoluokissaan.
    Santeri Hukkanen, Juha Vuorikoski ja Markus Kämäräinen ovat vahvoja miehiä. Kaikki kilpailevat loppuvuoden aikana maailmanmestaruudesta omissa lajeissaan ja painoluokissaan. Kuva: Pentti Vänskä

    Pohjoissavolaisen Kiuruveden kaupungin vanhan paloaseman pihapiirissä kaikuu sireenien sijaan painojen kilinä.

    Maalaiskaupunki Kiuruvesi tunnetaan erityisesti maitopitäjänä. Nautoja on paikkakunnalla yli kolme kertaa asukkaita enemmän, ja se roikkuu vuodesta toiseen naudanliha- ja maidontuotantotilastojen kärkipaikoilla.

    Paikallisten urheilijoiden voimailutuloksista päätellen maitoa on muistettu myös juoda.

    Menestystä on tullut eri ikäryhmissä ja lajeissa. EM- ja MM-mitalejakin on tullut ainakin kahvakuulalajeissa, voimanostossa, otevoimailussa ja kädenväännössä.

    ”Kaupungin kokoon suhteutettuna voimailujaosto on laaja. Menestystä on tullut SM-kisoissa ja arvokisoissa kaikissa lajeissa”, Kiuruveden Urheilijoiden sihteerinä toimiva Juha Vuorikoski kertoo.

    Ensi viikolla kädenväännön MM-kisoihin Ranskaan lähtee seurasta kolme edustajaa.

    Lisäksi marraskuussa Walesissa kilpailtaviin otevoimailun MM-kisoihin lähtee viisihenkinen joukkue, johon kuuluu esimerkiksi kaksi suomenmestaria ja viime vuoden maailmanmestari.

    Juha Vuorikoski (oik.) antaa harjoitusvastusta kädenväännön molempien käsien Suomen mestari Santeri Hukkaselle.
    Juha Vuorikoski (oik.) antaa harjoitusvastusta kädenväännön molempien käsien Suomen mestari Santeri Hukkaselle.  Kuva: Pentti Vanska

    Vuorikoski povaa menestykselle myös jatkoa. Hänen mukaansa kaikki kisoihin lähtijät voidaan nähdä podiumilla omissa painoluokissaan.

    Kädenvääntömestari Santeri Hukkanen ei kuitenkaan lataa itselleen turhia paineita.

    ”Tavoitteena on, että ottaisi edes yhden voiton, että ei ole ihan vimeinen”, hän sanoo naurahtaen.

    ”Sen jos saisi heti ekassa väännössä niin sittenhän sitä ei tiedä, miten intoutuu tai lähtee kulkemaan. Hankalaa arvioida, kun ei tunne kaikkia vääntäjiä siellä”, hän lisää jo vakavammin.

    Hukkanen innostui kilpailemaan kädenväännössä viisi vuotta sitten kaverin yllyttämänä. Sitä ennen hän kilpaili voimanostossa ja esimerkiksi voimamieslajeissa pienemmissä kyläkilpailuissa.

    ”Ennen yritin treenata niin, että tavallisen voimaharjoittelun lisäksi harjoittelin tukiliikkeitä, mutta siitä meni paikat ihan tukkoon. Tämän vuoden alussa aloin sitten keskittyä vaan tähän kädenvääntöön”, hän kertoo.

    Erikoistuminen kannatti. Hukkanen otti heti keväällä raskaan sarjan EM-pronssia oikealla kädellä, ja myöhemmin SM-kultaa molemmilla käsillä.

    Juha Vuorikoski on itse kotoisin Ylöjärveltä. Hän muutti Kiuruvedelle pari vuotta sitten puolisonsa Annen kanssa tämän lapsuudenkotiin.

    Voimailuharrastus yhdistää pariskuntaa. Anne Vuorikoski on Suomen mestari naisten otevoimailun 65 kilon sarjassa ja on osa Kiuruveden Urheilijoiden joukkuetta lajin maailmanmestaruuskisoihin.

    Oman harrastuksen lisäksi pariskunta pitää myös punttikoulua nuorille. Kiuruvetisten innostus voimailuun on tehnyt Juha Vuorikoskeen vaikutuksen.

    ”Täällä meno on todella rentoa. Voi mennä kysymään neuvoja ja vinkkejä muilta treenaajilta, ja kaikki ovat todella ystävällisiä ja auttavat mielellään”, Juha Vuorikoski sanoo.

    Innostuneiden voimailijoiden lisäksi seurasta löytyy iso määrä omatoimisuutta.

    Vuorikosket, ja niin ikään otevoimailun MM-kisaryhmään kuuluva Markus Kämäräinen ovat innostuneet myös voimamieskisoista, joissa tarvittavia välineitä he ovat rakentaneet myös itse.

    ”Atlaskiviä, eli eri painoisia betonipalloja on itse valettu. Niihin löytyi netistä muotit”, Kämäräinen selittää.

    ”Farmarikahvat eli telineet painojen kantamiseksi sivuilla hitsasin mallin mukaan itse rautatavarasta. Tukki on Annen tekemä”.

    Markus Kämäräinen nostaa voimamiesurheilun välineisiin kuuluvaa tukkia, joka on Anne Vuorikosken itse tekemä.
    Markus Kämäräinen nostaa voimamiesurheilun välineisiin kuuluvaa tukkia, joka on Anne Vuorikosken itse tekemä. Kuva: Pentti Vanska

    Juha Vuorikoski arvelee, että maitokaupungin menestys voimailussa juontuu ainakin osin vahvaan maa- ja metsätalousperinteeseen.

    ”Sieltä tulee se tosi kova pohja. Suurin osa treenajista, joiden kanssa olen jutellut, ovat kasvaneet maatiloilla. Lapsena on tehty erilaisia maatalous-, metsä- ja pihatöitä, jotka ovat fyysisesti raskaita mutta samalla tietysti kehittäviä.”

    Maatilalla kasvanut Hukkanen uskoo väitteessä olevan perää.

    ”Kyllähän siitä kivenkeruusta jotain hyötyä on ollut, vaikka se tympeää hommaa aina olikin”, hän naurahtaa.

    Myös kaupungin liikuntatoimi saa kehuja. Juha Vuorikoski kehuu kunnan tarjoamia urheilumahdollisuuksia, kuten entisen paloaseman yhteydessä olevaa kuntosalia.

    ”Ehkä täällä ymmäretään se, kuinka paljon liikunta vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Sillähän ehkäistään paljon vaivoja, niin ei tarvita niin paljon sitten erilaisia sote-palveluita.”