Hikoileva vaari innostaa leikkimän kielellä

Pauli Hokkanen ja Tuomas Eriksson tutustuivat toisiinsa Tampereen musiikkielämässä. He uskovat, että lasten sananmuunnoskirjalle on paikkansa. Vanhat vitsikirjat tai sananmuunnokset ovat olleet osin jopa rasistisia tai liian aikuisten maailmaa, miehet tuumivat. Uuden lastenkirjan lopussa on myös osio, joka on ehdottomasti aikuisilta kielletty, he paljastavat. Kuva: Miro Palokallio

Hikoileva vaari vaiko Vakoileva hiiri? Kahden kulttuuriammattilaisen, Pauli Hokkasen ja Tuomas Erikssonin kirjoittama Vakoileva hiiri -kirja avaa sananmuunnosten pulppuavaa mielenmaisemaa lapsille. Teos on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

”Kirjan yhtenä esikuvana olivat 90-luvun vitsikirjat. Lapsena niitä saattoi ahmia huomaamattaan, tai vain lukea pari hauskaa kohtaa, ja sitten laittaa kirjan takaisin reppuun”, kuvaa Hokkanen.

Sananmuunnoksia molemmat kirjoittajat olivat pyöritelleet päässään jo pidempään, mutta idea kokonaiselle kirjalle syttyi Itä-Karibialla.

”Matkakortti. Kotka Martti. Olin pitkään miettinyt, että olisipa hauskaa, jos lapsillekin olisi enemmän sananmuunnoksia. Ideoita pulpahteli mieleen toistuvasti. Olin työmatkalla Anguillan saarella kuvaamassa televisio-ohjelmaa, kun laitoin sananmuuntelijana tuntemalleni Tuomakselle tekstiviestillä ajatuksen kirjasta”, Hokkanen kertoo.

”Innostuimme ideasta, ja lopulta yövuorot kävin tekemässä töitä ja päivät naputtelin rannalla sananmuunnoksia.”

Kirjoittajien tavoitteeksi syntyi luoda naurattava, raikas ja absurdi teos, jolla juuri lukemaan oppineetkin pääsisivät suomen kielen sananmuunnoskulttuuriin mukaan. Monelle Tiitiäisen satupuu loruineen on tuttu lapsuudesta, sen myötä rakkaus sanaleikkeihin jää elämään.

Suomen kieli on uniikki ja mahdollistaa helpon kuuloisen leikittelyn rakenteellaan, mutta sananmuunnoksiin ei ollut oppikirjaa. ”Lapsena kielellinen kehitys ottaa huimia harppauksia, joten miksi ei heille voisi tällaista ideaa esittää? Tai myrkyttää”, vitsailee Eriksson.

Muusikkona Eriksson on työskennellyt riimien parissa esimerkiksi Palefacen Käsi iskee -kappaleen toisena sanoittajana ja Risto-yhtyeen kitaristina.

”Olen Kuopiosta kotoisin. Siellä kasvaessa kohtasi savolaisia viäräleukoja ja kuuli monenlaisia tarinoita. Mielikuvitukselle oli tilausta, kun kasvoi pikkukylällä metsien keskellä”, pohtii Eriksson.

Kirjaa tehdessä yhteinen näkemys lähensi ja oli lohdullistakin. Kirjoittajia yhdisti heidän mukaansa tietynlainen kuplahattuisuus.

”On ihan mahtavaa, että on toinenkin ihminen, joka ajattelee näin. Joku muukin kääntelee sanoja! Onko tuo sananmuunnos, tai edes melkein sellainen, mikä sekin on ihan hauskaa”, molemmat pohtivat.

Kirjaa varten Hokkanen ja Eriksson viipyivät toisinaan luonnon helmassa Hokkasen mökillä Narvassa. He kirjoittivat pirtinpöydän ääressä, grillasivat ja kävivät välillä saunassa heittämässä löylyä.

Alkuvuonna 2020 luova ala hiljentyi koronan takia, mutta idean loksahdettua kohdalleen kirjan käsikirjoitus saatiin valmiiksi ensimmäisten koronasulkujen aikana.

”Koeluin ensin kirjaa ystävien ja sukulaisten lapsille. Palaute oli hyvää ja kakka-pissa-juttuja ­olisi kuulemma saanut olla lisää. Kävi myös ilmi, että lapset eivät aina välttämättä osanneet vielä kaikkea. Kirjan formaatti kehittyi sen vuoksi oppikirjamaisemmaksi – ensin helpompaa, sitten vasta askel askeleelta eteneminen kohti vaikeampaa”, kertoo Hokkanen testiraadistaan.

Muutama kuukausi meni. Hylkäyskirjeitäkin ehti tulla, mutta sitten WSOY:lta kilahti viestiä alkutalvesta 2021. Melkein vuosi oli vierähtänyt.

”Soitin Tuomakselle, että nyt taisi tärpätä!” totesi Hokkanen.

Vaikka kirjan tavoite on olla helposti lähestyttävä ja soveltua lukemista vasta harjoittelevillekin, he suhtautuivat lauseiden kääntelyyn vakavasti. Hokkanen on soittanut rumpuja, joten sananmuunnosten rytmi testattiin rummuttamalla pöydänreunaa. Kirjaan jääneet sananmuunnokset on rakkaudella valittu, tarvittaessa sivistyssanakirjaa apuna selaten oikeaa tavua etsiessä.

Lopputulos ei ole puhdas lastenkirja. Se sopii myös aikuisille, jotka uskaltavat heittäytyä lasten maailmaan.

Kirjan tavoitteena on luoda yhteinen hetki, joka voi olla jopa ensimmäinen lukukokemus – ja lukemisen aikana voi olla myös hauskaa. Tarttumiskynnys kirjaan tulisi pitää mahdollisimman matalana, toteavat Hokkanen ja Eriksson.

”Nauratti, kun näin Christer Nuutisen kuvituksissa C-kasetin rukkasen päällä. Tai kasvot rokassa niin, että kolme iloista rosvoa näyttivät siltä kuin olisivat pudonneet lietelantasäiliöön. Kirja voi myös hymähdyttää joissain kohdissa vanhempia eri tavalla”, Hokkanen sanoo.

Pauli Hokkanen, Tuomas Eriksson, Christer Nuutinen: Vakoileva hiiri ja muita hulvattomia sananmuunnoksia. WSOY. Ilmestyy 24.10.