Video: Kyyt heräilevät ‒ viikonlopun lämpö rysäytti kevään käyntiin
Perhosia, sinivuokkoja, käärmeitä. Luonnossa riittää nyt tarkkailtavaa.Pääsiäisen lämpimät säät hellivät ulkoilijoita ja samalla haaviin jäi monia havaintoja kevään edistymisestä.
Suuressa osassa Suomea maa on vielä lumen peittämää. Esimerkiksi osassa Kainuuta lunta on 82 senttiä, sen sijaan Etelä-Suomen rannikkoalueilta lumi on sulanut.
Etelä-Suomessa ovat liikkeellä erilaiset hyönteiset, esimerkiksi perhoset. Helsingissä lauloivat viikonloppuna peippo ja kiuru.
MT:n valokuvaaja Jarkko Sirkiä teki havainnot kyystä ja rantakäärmeestä Pohjois-Espoossa, auringon lämmittämällä kivikkoisella rinteellä. Se on käärmeiden talvehtimispaikka.
Rantakäärmeen erottaa kyystä helposti niskan keltaisista laikuista.
Kevään edistymistä voi tarkkailla Luonto-Liiton Kevätseurannan tulospalvelusta. Esimerkiksi sinivuokosta on tehty jo paljon havaintoja jopa Tampereen seudulla.
Pesivät linnut hyötyvät pöntöistä. Niitä voi ripustaa vielä erityisesti myöhemmin pesintänsä aloittavia muuttolintuja varten.
Markkinoilla on monia eri pönttömalleja myynnissä mutta BirdLife Suomen mukaan pönttöjen oikeat mitat ovat tärkeitä. Oikeat mitat kannattaa tarkistaa yhdistyksen verkkosivuilta, jos pönttöjä haluaa ostaa tai tehdä itse.
”Kannattaa myös välttää muusta kuin puusta tai betonista tehtyjä pönttöjä”, tiedottaja Jan Södersved huomauttaa.
”Pihojen tali- ja sinitiaisilla on kylliksi pesäpaikkoja. Sen sijaan niin sanotuilla metsätiaisillamme menee huonosti. Hömö- ja töyhtötianen haluavat kovertaa itse kolon lahoon puuhun, mutta näitä voi saada myös erityisesti koivupöllistä kairattuun pönttöön, jos sen täyttää lentoaukkoa myöten purua.”
”Tällainen pönttö on luonnollisesti vietävä metsään näiden tiaisten elinpaikoille. Pihoissa pöntötyksellä voi auttaa väheneviä pääskyjä asettamalla niille erikoispönttöjä.”
Pönttöjen puhdistuksessa kannattaa olla varovainen, sillä linnut ovat voineet aloittaa jo pesän rakennuksen. Jos pöntössä näkyy liikettä tai siellä on jo uutta pesämateriaalia, se kannattaa jättää puhdistamatta.
Lisäksi lämpö herättelee myös pesän syöpäläiset kuten kirput, jotka purevat mielellään myös ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







