Tähtien sodan suomalaisnäyttelijä soittaa meikkituolissa vaikka Tapio Rautavaaraa – "Suomea ehtii tulla kuvauksissa ikävä"
Joonas Suotamo esiintyy Tähtien sota -elokuvassa kolmatta kertaa. Chewbaccan hahmoa meikatessa taustalla soi vaikka Tapio Rautavaara.
Ammattilaiskoripalloilijasta elokuva-alalle siirtynyt Joonas Suotamon ensimmäinen valkokangasrooli on Tähtien sodan Chewbacca. Kuva: Juho LeskinenSana kantautui Suomen koripallopiireihin saakka.
Jokin elokuvatuotanto kaipasi näyttelijää. Vaatimukset olivat selvät: sopiva henkilö olisi hoikka ja noin seitsemän jalkaa pitkä (213 cm). Lisäksi hänellä tulisi olla siniset silmät.
Tuttu valmentaja vinkkasi hausta 211-senttiselle espoolaiselle Joonas Suotamolle. Koripalloilijana hänellä on ruumiinrakenne kohdillaan, ja silmätkin ovat oikeanväriset.
Suotamolla oli myös tarvittavaa kiinnostusta elokuvantekoon.
Nuorukainen oli opiskellut ilmaisutaidon kursseja lukiovuosinaan Espoossa. Koripalloilun myötä hänet oli rekrytoitu Yhdysvaltoihin, jossa hän opiskeli elokuvantekoa Pennsylvania State Universityssa.
Tietoa siitä, mihin tuotantoon hakuun liittyi, Suotamolla ei ollut. Hän päätti silti tyttöystävänsä avustuksella nauhoittaa koevideon – "sellaisia luolamiehen eleitä" – ja hakea roolia.
Edeltävänä vuonna, 2012, megayhtiö Disney oli ostanut tuotantoyhtiö Lucasfilmin ja sen hallitsemat elokuvasarjat, kuten Tähtien sodat ja Indiana Jonesit.
Disney halusi laittaa uuden sijoituksen välittömästi töihin. Yhtiö ilmoitti tuottavansa kuusi uutta Tähtien sota -elokuvaa. Kolme elokuvista tulisi olemaan jatkoa aiemmille osille, kolme spin off- eli oheiselokuvaa.
Fanien iloksi mukaan haalittiin vanhoja hahmoja ja tekijöitä. Esimerkiksi näyttelijä Harrison Ford palasi varhaiseen rooliinsa seikkailija Han Solona, vierellään uskollinen kumppaninsa Chewbacca.
Matkassa oli yksi mutka. Yli kaksimetristä, karvaista avaruusolentoa Chewbaccaa esittävä Peter Mayhew'n polvet eivät enää kestäneet toimintakohtausten kuvaamista. Seitsemänkymppinen Mayhew joutui polvileikkaukseen syksyllä 2013. Rooliin tarvittaisiin sijaisnäyttelijä.
Roolihaku jatkui salamyhkäisenä. Kun se eteni tarpeeksi pitkälle, Suotamo pyydettiin koekuvauksiin Britanniaan. Siellä rooli lopulta paljastui, kun hänelle alettiin sovittaa karvaista koeasua.
Espoossa kasvanut nuori, joka oli urheilu-uran ohella työskennellyt myös vakuutusmyyjänä, oli ehdolla Tähtien sodan Chewbaccaksi.
"Lapsuudessa ei vhs:ltä muuta lähes katsottu kuin Tähtien sotaa. On aivan posketon juttu, että olen nyt päässyt näihin mukaan", hän kertoo.
Vaikka Suotamo oli ollut kauan kiinnostunut näyttelemisestä, yliopistossa hän oli opiskellut nimenomaan elokuvantekoa, sillä yli kaksimetriselle miehelle myönnettävät elokuvaroolit ovat harvassa.
Kuukausien hakuprosessin jälkeen epätodennäköinen toteutui: Suotamosta tuli suuren elokuvasaagan suomalainen vahvistus.
"En olisi ikinä voinut uskoa, että pääsisin tällaisiin tuotantoihin mukaan. On suuri kunnia-asia esittää tällaista legendaarista hahmoa", Suotamo kertoo.
Roolinvaihto on jäänyt monilta katsojilta huomaamatta. Ruskea ja musta karvapuku peittää hahmon, joka puhuu vain murahduksin.
Ainoa osa, mikä Suotamosta puvun alta erottuu, ovat hänen silmänsä.
Ne ovat siniset, aivan kuten Mayhew'lla.
Tänä keväänä ilmestyy jo Suotamon kolmas Tähtien sota -kokemus: Solo.
Spin off -tarina kertoo Han Solon nuoruudesta. Nimiosan esittäjä piti roolittaa uudelleen nuorelle näyttelijälle, mutta kokovartalopuvun ansiosta Suotamo voi olla tässäkin elokuvassa mukana.
Aluksi Suotamo jakoi hahmon esittämisvastuun Mayhew’n kanssa ja sai tältä tuutorointia. Suotamo on harjoitellut hahmon eleitä sekä opetellut tämän käytöstä ja luonnetta.
Nyt vetovastuu on yksin suomalaisella – ja rooli suurempi kuin edelliselokuvissa.
"Kuvauksissa on hyvin yhteisöllinen meininki. Vaikka olen puvun sisällä, paikan päällä kyllä kunnioitetaan."
Elokuvien kuvaukset kestävät tyypillisesti viisi kuukautta. Kymmenen tunnin työpäivässä syntyy noin minuutti elokuvaa. Työskentely kokovartaloasussa vaatii veronsa.
"On vähän tuhruinen olo, kun olen hikoillut kymmenen tuntia. Se on aikamoinen extreme-kokemus."
Maskeeraus ja roolipuvun pukeminen vievät joka kuvausaamu tunnista puoleentoista. Silmien ympärykset pitää mustata, jottei ihoa näy. Lähikuvia varten silmien alapuolelle liimataan jakinkarvaa.
Suotamo rentoutuu kuuntelemalla musiikkia – juuri muuta paikalla istuessa ja käsittelyn aikana ei voi tehdä.
"Yleensä musiikki on jotain suomalaista. Tapio Rautavaaraakin olen joskus kuunnellut. Sininen uni ja Ennen oli miehet rautaa ovat sellaisia, joita olen joskus soittanut maskeeraajalle, ja hän on niitä ihmetellyt", näyttelijä nauraa.
Kuvausten päätyttyä Suotamo palaa Suomeen. Hän asuu Helsingissä kihlattunsa kanssa. Pariskunnan esikoinen syntyi tammikuun lopulla.
"Suomea ehtii tulla ikävä. Täällä ilma on sopivan puhdasta, on turvallinen olo ja ihmisiä on sopivan vähän luontopoluillakin."
"Täällä ei joudu elämään sellaisen kontrolloidun kaaoksen keskellä, mitä Lontookin on. Suomella on valttikortit luonnonläheisyydessä ja raikkaudessa, mitä ruoka ja luonto edustavat."
Suotamo haaveilee elokuvien tekemisestä jatkossakin, myös ohjaajana. Näyttelijällä on oma alan yritys, mutta Tähtien sodan ja vauva-arjen keskellä sen edistämiseen ei jää juuri aikaa.
Työ tunnetussa elokuvasarjassa on tuonut myös muita roolitarjouksia. Suotamo ei kerro tarkemmin, mihin muihin elokuviin tai tv-sarjoihin häntä on pyydetty tai hän on hakenut.
Roolineuvotteluja käydään usein salassa, joten niistä ei voi aina puhua. Suotamo tosin vaikenee siksi, ettei hän halua puhua asiasta.
"Muita projekteja ei ole rehellisyyden nimissä kovin paljon. Joko en olisi ehtinyt tekemään Tähtien sodan takia tai en saanut roolia. Kun niitä ei voinut tehdä, turha niistä on puhua."
Suotamo on vähäsanainen asemastaan scifisaagan tulevaisuudessa, osin vaitiolovelvollisuuden vuoksi. Disney on ilmoittanut jo tekevänsä toiset kuusi Tähtien sota -elokuvaa. Tuttu Chewbacca-hahmo voisi teoriassa eksyä niihin, mutta Suotamo ei osaa asiasta kertoa.
"En tiedä itsekään, mitä tapahtuu seuraavaksi."
Yksi asia tulevaisuudesta sentään on varma.
"En aio palata koripalloilijaksi tai vakuutusmyyjäksi. Olen erittäin tyytyväinen tähän uravalintaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
