
Aarre: Sosiaalimenot verotuloiksi – oululaisten keksimä puinen lonkkari työllistää maahanmuuttajia
Puukäsitöissä päädyttiin tekemään jotain aivan muuta linnunpönttöjen sijaan.
Jalla Board on 110 cm pitkä. Se tehdään koivusta ja pähkinäpuusta. Kuva: Petteri Löppönen / Lumo ImageViime vuoden lopulla kaksi Board Members Oy:n perustajajäsentä, Minna Ylilehto ja Matleena Aarikallio, työskentelivät Vuolle Setlementin turvapaikanhakijoita aktivoivassa hankkeessa Oulussa. Heidän tehtävänään oli pohtia, millä keinoilla turvapaikkapäätöstä odottaville turvapaikanhakijoille saadaan mielekästä tekemistä.
"Huomasimme, että moni heistä oli käsistään taitava", Aarikallio sanoo.
Pian kuvaan astui Arttu Tavia, Vuolteen työntekijöiden pitkäaikainen ystävä ja puukäsitöiden taitaja. Hän ehdotti, että voisi alkaa ohjata maahanmuuttajille puutyöryhmää. Kun puukäsityötunneilla tyypillisesti veistetään linnunpönttöjä, Tavia ehdottikin, että työn alle otettaisiin longboard eli lonkkari.
"Ajatus oli niin riemastuttava, että idea myytävästä tuotteesta alkoi kehittyä nopeasti. Kevättalvella ryhdyimme valmistelemaan puutyöryhmän irrottamista hankkeesta. Kesäkuussa perustimme Board Members Oy:n", Aarikallio kertoo.
Liiketoiminnan ytimenä on tukea haastavassa työllistymistilanteessa olevia ihmisiä, tehdä piilossa oleva osaaminen näkyväksi ja valjastaa se yhteiskunnan voimavaraksi.
"Turvapaikanhakijat saavat mahdollisuuden aidosti osallistua, tehdä työtä ja vähentää yhteiskunnan kulutaakkaa. Sosiaalimenot verotuloiksi, siinä se yksinkertainen kaava, jota kohti lähdetään pyrkimään", Aarikallio kertoo.
Lue koko juttu Aarteen sivuilta: Mitä lautoja tekevä irakilainen turvapaikanhakija ajattelee työstään ja mikä oululaisfirman toiminta-ajatus on.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

