Sottaamisesta kohti sivistynyttä ruokailua
Koululainen ei suostu syömään ruokaansa haarukalla ja veitsellä, vaan käyttää itsepintaisesti haarukkaa ja kättä. Mikä auttaisi?Oli aika, kun ruokapöydässämme istui yhdeksänkuinen vauva. Vauvan suurinta hupia oli ottaa käteensä nektariininsiivu, järsiä sitä hiukan ja levittää sopivasti pehmennyt hedelmäliha pitkin pöydän pintaa. Äiti torui lempeästi. Vauva näytti siltä, että tiesi tekevänsä jotain kiellettyä ja nauroi iloisesti päälle.
Nyt ruokapöydässä istuu koululainen, jonka käsi on lautasella viimeistään siinä vaiheessa, kun kastikkeenjämät pitäisi saada suuhun. Äiti – tai vielä useammin isä – pyytää ottamaan veitsen käteen. Ensin lempeästi ja sitten ei enää niin lempeästi. Koululainen ei ota, nauraa vain vahingoniloisesti.
Mikä avuksi, kun jukuripää on päättänyt olla tottelematta? Lahjontaa ja kiristystä on kokeiltu laihoin tuloksin. Voi vain toivoa, että lapsi salassa harjoittelee syömään edustuskelpoisesti. Kyllä kai useimmat koululaiset tiukan paikan tullen osaavat pilkkoa kalapuikkonsa veitsellä eivätkä tunge niitä kokonaisina suuhun. Kai?
Kaiken varalta aion pyytää opettajaa luennoimaan lapsille hyvistä pöytätavoista. Opettaja sentään on oikea auktoriteetti ja ihana aikuinen, toisin kuin omat, kurjat, nillittävät vanhemmat.
Kun pari viikkoa sitten avauduin aiheesta kavereille, sain monta vinkkiä veitsen käytön ilosanoman välittämiseen. Näitäkin aion kokeilla:
Sytytä kynttilät ruokapöytään ja tee ruokahetkestä juhlava ja rauhallinen.
Joskus saa lipsua, kunhan tietää, että se on luvallista vain kotona. Jos spagetin ja kastikkeen ottaa erikseen, spagetin voi syödä käsin ja leikkiä Ariel-elokuvan Sebastian-rapua.
Ja lopuksi suosikkini (todennäköisesti myös lasten suosikki): Säilytä johdonmukaisuus. Ei ole mistään kotoisin, että kalapuikot pitäisi pilkkoa veitsellä mutta keitot syödä lusikalla. Vaadi, että myös keitto syödään haarukalla ja veitsellä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


