
Rengosta kajahtaa kiva idea: Neljän kylän ruokapöytä kerää yhteen uudet ja vanhat asukkaat
Neljän kylän yhteishenkeä pöhistellään Rengon Kaloisten kylätalon kuukausittaisissa kymppilounaissa, jotka kokoavat ihmiset yhteen nauttimaan maukkaasta ruoasta ja keskustelemaan asioista laidasta laitaan. Uudet ja vanhat asukkaat löytävät toisensa ruokapöydän äärellä.Renko
Kylälounaan puuhanainen Sara Kaloinen (vas.) kehotti pöytäseuruetta esittäytymään toisilleen, vaikka osa tuntisikin jo toisensa entuudestaan. Kuva: Miro PalokallioKaloisten kylätalolla Rengossa on helmikuisena sunnuntaina vilkasta. Ensimmäiset vieraat näkevät peremmälle astuessaan Kaloisten kyläyhdistyksen sihteerin Kati Tapailan ja lounaan puuhanaisen, Sara Kaloisen, jotka hääräävät keittiössä.
Pian on alkamassa tämän vuoden toinen kylälounas eli kymppilounas, jonne katetaan tällä kertaa italialaista ruokaa. Kympin hinnalla katetaan kulut, lapset pääsevät mukaan huokeammin.
Kanapastan, alkupalojen, salaatin ja jälkiruuan ohessa keskustellaan myös arjesta. Näillä kylälounailla on etukäteen sovittu teema, josta ruokailijoita rohkaistaan puhumaan.
Viime kerralla jaettiin ajatuksia omista koulumuistoista, seuraavina kuukausina puhutaan ainakin harrastuksista ja luonnosta. Idean takana on Kaloinen, jolla on osuvan nimen lisäksi paljon kokemusta kylätoiminnasta. Monenlaisia ihmisiä tarvitaan – hän tunnustaa olevansa innovatiivista sorttia.
”Kun on viisisataa keittokirjaa, mutta vain yksi aviomies”, huikkaa Kaloinen keittiöstä.
Pääruokaa sai hakea pöytäkunta kerrallaan. Talon seinällä on Kaloisten koululta saatu kaatuneiden muistolaatta, joka kertoo kylätalon historiasta. Kuva: Miro PalokallioKylillä on toki tehty ruokaa aiemminkin. Rengon tilausravintola Tulinummi on kouluttanut emäntiä, on käyty joululounaalla ja tervahaudan sytytykseen on kuulunut letunpaisto. Lettutaikinan resepti on tosin varjeltu.
Nyt ajatuksena on kuitenkin herätellä ihmisiä koronan jälkeen. Kylän väestörakenne on muuttunut, sillä ikä karttuu ja ulkopaikkakuntalaisia on muuttanut lisää. Tulokkaissa on metsästäjiä ja luontoharrastajia.
Ensimmäisellä tammikuun kylälounaalla oli paikalla 15–16 henkilöä. Tällä kertaa tupa tulee täyteen, eli pöydissä on noin 30 henkilöä. Toimittajan ja kuvaajan läsnäolosta on varoitettu etukäteen kyläyhdistyksen Facebookissa.
Arjen lisäksi täällä puhutaan alkuun muustakin. Mitä mieltä olette palveluverkon supistamisesta, kysyy paikalle tullut kyläyhdistyksen edellinen puheenjohtaja Mauri Koliseva. Hän on huolissaan Hämeen tilanteesta, kiinteistöjen rapistumisesta ja ikäihmisistä. Hetken päästä pöydistä kuuluu keskustelua sähkön hinnoista.
Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole poikkeuksellista. Vaikka Kaloisten kyläyhdistys on riippumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää entisen Rengon kunnan eteläisten kylien Asemin, Kaloisten, Vehmaisten ja Ahoisten sekä lähiseudun viihtyvyyttä, täällä päin seurataan myös päätöksentekoa.
”Ei siitä nyt enää tarvitse puhua, mutta helpotuksen huokaus oli valtava, kun metsäradan valmistelu päätettiin lopulta hallitusohjelmassa keskeyttää”, sanoo Kaloinen.
Metsärata eli Helsingin ja Tampereen välinen suurnopeusrata olisi mennyt kylien pihapiirien läpi. Kaloinen kertoo, että täällä hanketta kerääntyikin nopeasti vastustamaan noin 50 ihmistä, mikä on pienessä kylässä poikkeuksellinen määrä. Huolena olivat muun muassa alueen historia, kulttuurimaisema, ainutlaatuiset luontoarvot sekä paikalliset ja maakunnalliset talousvaikutukset, kertoi kylien tiedotuslehti kaksi vuotta sitten.
”Monelta sinä yleensä heräät? Mitä sinä päivisin teet?”, huutelee Kaloinen keskustelunaloituksia arjesta. Pöydissä on kehotettu kaikkia alkuun esittäytymään seurueelleen, vaikka kasvot olisivat entuudestaan tuttuja. Pöydät noudattavat kehotusta oman harkintansa mukaan.
Ruoan ääressä keskustellaan muun muassa työstä, työttömyydestä, pihapiirin eläimistä ja talviruokinnasta. Moni kiittelee järjestäjiä vaivannäöstä. Pohdintoja on myös siitä, että olisi mukava saada mukaan enemmänkin ihmisiä, jotka eivät kenties itse enää jaksa laittaa ruokaa.
Salin keskimmäisessä pöydässä kolme sukupolvea kohtaa, kun Ella Munne, Minna Reunanen ja Ritva Reunanen tulevat yhdessä syömään. Monelle yhteinen lounas on tapa vaihtaa kuulumisia ja saada vaihtelua arkeen, sillä kaikkia tuttuja ei muuten näe päivittäin.
”Asumme parin-kolmen kilometrin päässä, muutimme tänne viisi vuotta sitten Vantaalta. Liityimme kyläyhdistykseen, mitä kautta kuulemme tapahtumista”, kertovat Anne ja Tuomo Tiensuu. Tieto lounaista kulkeekin pitkälti naapurien, kyläyhdistyksen ja kyläaktiivien kautta. Osa on saanut tekstiviestin Kaloiselta tai törmännyt tähän edeltävänä päivänä ruokakaupassa.
Alunperin asuintalona toiminut rakennus paloi vuonna 1982. Sotaveteraanit kunnostivat talon ”tukikohdakseen”, minkä jälkeen se siirtyi kyläyhdistykselle. Kylätalo kantaa yhä nimeä Tukikohta. Kuva: Miro PalokallioOsa on pitkän linjan asukkaita. Rauni Oksanen kertoo, että kylätalo on pyörinyt talkootyön voimin. Hän on esimerkiksi ajanut Ladalla aikoinaan naapurin kanssa hätiin, kun talolla riehunutta tulipaloa piti sammuttaa. Tuolloin, ennen kylätalotoimintaa rakennus oli eläkeläispariskunnan koti, jonka tuhosi katolle levinnyt voimakas tulipalo vuonna 1982.
Pariskunta muutti kirkonkylälle. Paikalliset sotaveteraanit ostivat ja talon ja rakensivat sen uudelleen. Myöhemmin talo siirtyi kyläyhdistykselle, joka jatkoi kunnostustyötä. Talon seinällä on Kaloisten koululta saatu kaatuneiden muistolaatta, joka kertoo talon historiasta, kertoo Kaloinen.
Lounas sujuu jouhevasti kohti jälkiruokaa. Puheensorina hiljenee, kun Kaloinen kiittelee vielä osallistujia. Hän ei etukäteen tiennyt, kuinka monta ihmistä paikalle tulisi, vaikka ilmoittautumalla pystyy varmistamaan paikkansa. Juuri kukaan ei ollut ilmoittautunut ennakkoon.
”Oli ihana nähdä – nähdään taas kylillä!”
Ennen lähtöä selviää, että seuraavalle aterialle olisi tarjolla peura. Se on paikalliselta metsästäjältä. Myös musiikkiesityksestä on puhetta.
”Käärijä jos tulee, niin sitten kelpaa”, huudahtaa sivupöydästä Koliseva.
Seuraava Kaloisten kylälounas järjestetään sunnuntaina 17.3. Lisätietoa ja ilmoittautuminen Kaloisten kyläyhdistyksen sivuilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







