Joulukortti nostaa hymyn jo kirjoittaessa

Joulukortit ovat minulle tärkeitä. Aloitan rupeaman viimeistään marraskuussa, otan teemaan sopivan valokuvan, yleensä lapsistani, teen taiton ja korttitilauksen.

Joulukorttilistan, paperisen ja käsinkirjoitetun, päivitys on antoisaa. Mietin jokaisen kohdalla vuoden aikaisia kohtaamisiamme. Onko niitä ollut? Kasvokkain, puhelimitse, viestein, sydämen tasolla?

Monen kohdalla hymy kirkastuu jo pelkästä muistosta. Kortti, ehdottomasti kyllä, haluan muistaa perheemme joulutervehdyksellä juuri tätä ihmistä! Toisten kohdalla vedän nimen yli - et ollut elämässämme enää tänä vuonna. Kuuntelen, päästän tarvittavasta irti, kiitän kaikesta.

Lista täydentyy uusista, tärkeistä kohtaamisista. Lapsetkin osaavat jo varmistaa, että heille tärkeät saavat joulukorttinsa. Pikkuhiljaa nimiä kirjoitellen, joidenkin kohdalla osoitteita tarkistaen. Jokaiseen kuoreen kiitollisuutta ja rakkautta mukaan kortin lisäksi sulkien.

Joskus pidin kirjaa saamistani korteista. Jos en saanut vastausta joulutervehdykseeni kolmantena jouluna peräkkäin, se oli soronoo listaltani. Nauran hyväntahtoisesti aiemmalle ehdottomalle itselleni ja lajittelen sentään kuoret vielä totutusti kahteen pinoon: kauemmas lähteviin (voi Posti, olethan kiltti ja hoidat päätehtäväsi?) sekä lähelle, omin käsin perille toimitettaviin.

Kuluvan vuoden oman elämän välitilinpäätös on aloitettu. Kiitos Sinulle, että olet kulkenut tämän vuoden kanssani.