Kriisinhallinta perustuu erilaisuuden ymmärtämiseen: Molempia voi arvostaa, vaikkei keinoja hyväksykään

Komentaja Kari Sainio selvitti syksyllä 1999 tulkin kanssa koulusuunnitelmaa Kosovon serbivanhemmille. Kansainvälisten järjestöjen hyväntahtoinen suunnitelma ei kuitenkaan toiminut. Kuva: Kari Sainion arkisto

Kolmeen kertaan rauhanturvaajana 1960—80-luvuilla toiminut Jorma Korhonen kertoo, että paikalliset ihmiset suhtautuivat kaikkialla YK-joukkojen henkilöstöön hyvin. "En osannut pelätä mitään eikä tarvinnutkaan."

"Kun kävin Kyproksella hyvästelemässä viimeisenä iltana paikkoja ja ihmisiä, paluumatkan taksikuski kysyi kulmikkaalla englannilla: `tuletteko takaisin?´. Lupasin tulla, kun tulee rauha."

"Vastaus tuli kuin piipun suusta: ` Tänne tulee rauha heti, kun kaikki turkkilaiset on lopetettu.´"

"Kyllä ne ovat sielläkin rauhoittuneet. Olen käynyt siellä monta kertaa", ammattisotilaana ja sen jälkeen Valiolla kiinteistöhallinnossa työuran tehnyt Korhonen hymähtää.

Hän sanoo, ettei turvaajana sympatia kohdistunut sotien eri osapuoliin yhtään toista enempää. "Molempia on arvostanut ihan aidosti. Mutta niitä keinoja, joita ovat käyttäneet, ei aina hyväksynyt."

Erilaisuuden siedosta puhuu myös Jorma Reinimaa, joka oli legendaarisen Suomen ensimmäisen rauhanturvajoukon jäsen. YK:n Suomen komppania lähti Suezin kanavalle Egyptiin 10. joulukuuta 60 vuotta sitten. Suezilta ryhmä siirtyi ensin Siinaille Punaisenmeren rannalle ja osa jatkoi sitten toiseksi puoleksi vuodeksi Gazan kaistaleelle.

Ensimmäisen suomalaisryhmän työtä vaikeutti kielimuuri ja paikallisen kulttuurin tuntemuksen puute. "Uskonto oli erilainen, eikä sitä ymmärretty lainkaan. Islamilaisia oli Suomessa silloin noin 800", hän kuvaa.

"Olen itse evakko. Kävin jo silloin Gazassa olevilla pakolaisleireillä. Ihmiset olivat jo eläneet siellä kymmenen vuotta. Mietin silloin, mitä minusta olisikaan tullut, jos olisin elänyt yhtä kauan sellaisessa paikassa."

"Nyt ne samat ihmiset ja heidän jälkeläisenä ovat olleet siellä 80 vuotta. Sitten vain ihmetellään, mistä terroristeja syntyy", hän miettii.

Paikallisen kulttuurin tuntemus on kriisinhallinnan käytännön työn perusta, toteaa useilla operaatioilla 1980-luvun lopulta tälle vuosikymmenelle ollut Kari Sainio.

Hän johti Kosovossa Suomen ensimmäistä joukkoa syksyllä 1999. Sota oli juuri päättynyt ja jännitteet kovat. KFOR-operaation tärkein tehtävä oli pysäyttää väkivallan kierre ja luoda turvallinen toimintaympäristö, kun paikallista hallintoa ja poliisia ei vielä ollut. Lisäksi tehtiin jälleenrakennustyötä yhdessä humanitaaristen järjestöjen kanssa.

"Koulurakennuksia oli tuhoutunut. Unescolta tuli ehdotus, että serbi- ja albaanilapset aloittavat samassa koulussa, jotta koulutyö pääsee nopeasti alkuun", hän kertoo.

Vaikka suomalaiset katsoivat, ettei aika ollut kypsä niin isoon askeleeseen, tavoite haluttiin toteuttaa heti. Asiaa pohjustettiin enemmistön eli Kosovon albaanivanhempien keskuudessa.

Samanlainen keskustelutilaisuus järjestettiin vähemmistönä olleille Kosovon serbiperheille. Kuvassa Sainio selittää tulkin kanssa heille suunnitelmaa, jonka mukaan lapset aloittavat tiettynä aamun koulun yhtä aikaa samassa koulurakennuksessa.

"Aamuna jolloin koulu alkoi, albaanit veivät lapset aamulla jo tuntia aiemmin kuin mitä oli sovittu."

Koulun työrauhaa ei siis kyetty turvaamaan. Serbivanhemmat rakensivat omille lapsilleen konttikoulun.

Afganistanissa Sainio kertoo suunnitelmasta siirtää kaivo osana kriisinhallintaoperaatiota kylään. Näin ajateltiin helpotettavan naisten taakkaa ja turvallisuutta, kun heidän ei tarvinnut kuljettaa vettä pitkää matkaa kylän ulkopuolelta.

Uusi kaivo kuitenkin täyttyi yön aikana kivistä eikä sitä voinut käyttää. Sama toistui, vaikka kivet nostettiin pois, Sainio kertoo.

Tapausta selvitettäessä ilmeni, että kaivoa ei suinkaan pilannut joku kylän ulkopuolelta eikä edes kylän miesväki vaan osa naisista. Kävelymatka kaivolle ja takaisin oli ollut naisille ainoa osa päivää, jolloin heillä oli mahdollisuus keskusteluun. Vedenkannon kulttuurinen ja henkinen merkitys oli helle ainakin kriisin keskellä tärkeämpi kuin sen aiheuttama fyysinen rasitus.

MT kertoo eri vuosikymmenillä kriisinhallintaan osallistuneiden suomalaisten ajatuksia perjantaina viikonvaihdesivulla.