Markku Aulangon kellarissa piileskelee suomalaisen sirkuksen historia – 50 vuoden sirkusuraan mahtuu vertahyytävä kohtaaminen tiikerin kanssa

Markku Aulangon sirkuskirjakokoelmaan kuuluu parisentuhatta nidettä. Värikästä takkiaan hän pitää esiintyessään, ja sen rinnassa komeilee alkuperäinen papukaijamerkki Sirkus Papukaija -ohjelmasta. Kuva: Sanne Katainen

Tarzan-kirjat villeine viidakon eläimineen huumasivat Markku Aulangon pään hänen lapsuudessaan. Verenhimoiset pedot kuulostivat pikkupojasta valtavan mielenkiintoisilta, mutta suurimmiksi suosikeiksi nousivat elefantit.

"Tarzan ratsasti norsujen selässä. Siinä oli jotain sykähdyttävää", Aulanko muistelee.

Hämeenlinnan tienoilla maaseudulla varttunut Aulanko ei tietenkään päässyt noin vain sirkukseen tai eläintarhaan ihailemaan valtavia eläimiä.

Onneksi hän saattoi sentään opetella lukemaan ja uppoutua Tarzanin seikkailuihin uudelleen ja uudelleen.

Ensimmäisen kerran Aulanko pääsi sirkukseen noin kuusivuotiaana. Parhaiten mieleen jäivät tietysti eläimet. Leijonat, tiikerit ja norsut eivät onnistuneet säikäyttämään pikkupoikaa, mutta väliajalla esiintynyt käärmeenkouluttaja olikin sitten eri asia.

"Kouluttajalla oli jättiläiskäärme, jota hän tarjosi tätini kaulalle. Vaikka olin asunut koko ikäni maalla, en ollut koskaan nähnyt käärmettä. Ehkä käärmepelko on sitten vain sisään asennettu, sillä lähdin juoksemaan vastakkaiseen suuntaan ja kiipesin viereisen auton lavalle."

Pienestä säikähdyksestä huolimatta sirkuskipinä oli syttynyt, eikä Aulangolla ollut enää paluuta tavalliseen arkeen.

Kun tuli aika aloittaa oppikoulu, Aulanko muutti Helsinkiin. Suuressa kaupungissa sirkuseläimiäkin pääsi näkemään useammin. Kerran Aulanko jopa seurasi, kuinka kahdeksaa norsua pestiin huoltoaseman pihalla.

Vuonna 1968 Aulanko pääsi kesätöihin Linnanmäelle. Aluksi hän työskenteli vahtimestarina mutta alkoi pian opetella vuoristoradan jarrumiesten taitoja.

"Sitten minulta tultiin kysymään, että en kai minä mikrofonia pelkää."

Siltä istumalta Aulangosta tuli kuuluttaja Linnanmäen Kolibri-teatteriin, jossa pyöri jännittäviä esityksiä monta kertaa päivässä. Jonain kesänä lavalle kiipesi ruotsalainen fakiiri, toisena vuonna vuorossa olivat puuma ja tiikeri.

Vuonna 1972 esiintymisvuorossa oli taikurimestari Solmu Mäkelä. Se oli ratkaiseva hetki Markku Aulangon loppuelämän kannalta.

"Solmu imaisi minut tähän hommaan mukaan. Hänen kauttaan päädyin erilaisiin organisaatioihin ja koulutuskuvioihinkin. Olin mukana taustalla esimerkiksi silloin, kun sirkus saatiin mukaan taiteen perusopetukseen."

Eräs Solmu Mäkelän vuonna 1972 lausuma toive jäi elämään erityisen vahvasti Aulangon mieleen. Taikurimestari haaveili sirkusmuseon perustamisesta.

"Solmu ehti täyttää 96 vuotta, eikä museota vieläkään saatu. Nyt meitä on pari kolme tyyppiä, jotka elättävät samaa haavetta."

Aulanko on totisesti pitänyt haavetta elossa.

Mäkelä antoi Aulangolle omistuskirjoituksellaan varustetun teoksen Solmu Mäkelän suuri taikakirja. Kirjaan merkitty päivämäärä 29.4.1972 on myös Markku Aulangon sirkuskokoelman lähtölaukaus.

Vuosikymmenten saatossa Aulanko on haalinut kotimaasta ja ulkomailta kaikki mahdolliset sirkusta käsittelevät kirjat. Valtavaan kokoelmaan kuuluu lisäksi muun muassa julisteita, sirkustaiteilijoiden esiintymisasuja, kahlekuninkaan pakkopaita ja sirkusnorsu Pepitan numeropeli.

Aiemmin Aulangon kokoelmat olivat esillä hänen tamperelaisen kotitalonsa yhteydessä sijaitsevassa entisessä keilahallissa. Vuodenvaihteessa piharemontti katkaisi vuokrasuhteen, ja Aulangon oli evakuoitava kokoelmansa muun muassa kalliiseen vuokravarastoon ja kirkon kellariin.

Omat kirjakokoelmansa hän on saanut jemmattua pieneen kellarihuoneeseen, mutta tavaraa olisi vielä kuutiokaupalla enemmänkin.

Joulukuussa Helsingissä sijaitseva Teatterimuseo ilmoitti laajentavansa toimikenttäänsä myös sirkuksen puolelle, mutta aiemmin alan perinteen tallettaminen on ollut lähinnä yksityisten ihmisten ja Sirkuksen tiedotuskeskuksen varassa.

"Nyt tapahtuu myös ihan konkreettisia asioita. Sirkus Finlandian johtaja Carl Jernström jr. on junaillut niin, että osa kokoelmistani siirtyy Finlandian varikolle Raaseporiin."

Viisikymmenvuotisen sirkus- ja tivoliuransa aikana Aulanko on saanut nähdä alan muutoksen. Hänelle kaikkein rakkaimmat eläimet eli norsut eivät ole enää 1980-luvun jälkeen saaneet esiintyä suomalaisissa sirkuksissa.

"Kun norsut kiellettiin, oli kulunut 200 vuotta Suomen ensimmäisestä sirkusnorsusta. Kaipaan niitä, mutta en ota kantaa eläimien pitämisestä sirkuksessa."

Vuosien varrella Aulanko oppi taikomaan, ajamaan yksipyöräisellä ja jopa jongleeraamaan, mutta ei hän itseään minään esiintyjänä pidä. Enemmän hän on taustavaikuttaja kulisseissa tai korkeintaan muutamia taikatemppuja hallitseva juontaja.

Myös lapsuuden käärmekammosta hän pääsi eroon, vaikka kerran kesken juonnon hän säntäsikin suin päin pakoon korvansa vieressä lipovaa, kaksihaaraista kieltä säikähdettyään. Hän jopa päätyi jakamaan kotinsa sateenkaariboan kanssa, joka tosin osoittautui aikamoiseksi karkulaiseksi.

"Se karkasi kolme kertaa. Viimeisellä kerralla se meni joko vessanpöntöstä alas tai parvekkeelta ulos, eikä sitä enää löydetty."

Vaaratilanteiltakaan Aulanko ei ole uransa aikana täysin välttynyt. Vuonna 1973 Linnanmäen Kolibri-teatterissa esiintyivät tiikeri, puuma ja leijonanpentu.

Aulankoa oli etukäteen varoitettu, että esiintymishäkin viereen ei saa mennä tiikerin ollessa estradilla. Eläin ei kuulemma ollut vaarallinen, mutta se saattaisi tavoitella ihmistä tassuillaan kaltereiden välistä.

Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä painostava ilma oli saanut eläimet levottomiksi.

"Salama välähti, tiikeri otti pari kolme loikkaa ja seisoi häkkiä vasten sillä puolella, jolla minä olin."

Häkin rakenteet luiskahtivat paikoiltaan parisataakiloisen tiikerin painosta. Kalterit alkoivat kaatua ulospäin kohti Aulankoa.

"Tein tasan niin kuin oli kielletty tekemästä. Otin kaltereista kiinni ja nojasin häkkiin."

Apuun ryntäsi myös villieläinkouluttaja Teddy Naumann, ja yhdessä miehet saivat nostettua kalterit takaisin paikoilleen.

"Teddyhän oli muuten yksikätinen kaveri. Hän oli pienenä matkinut isäänsä ja laittanut kätensä karhun suuhun. Karhu oli sitten pistänyt leuat kiinni."