Onko mahdollista saada keskiviikkoaamuun sunnuntaiaamun tuntua?

Tuntuipa mukavalta ottaa kahvikuppi ja käpertyä kodin työpisteen nurkkaan tekemään töitä ilman kiirettä junaan tai bussiin ehtimisestä. Ei siis tarvittu kuin muutama viikko taas vanhaa rutiinia ja junassa istumista välillä Tampere – Pasila ja niin taas etätyön hyvät puolet näyttäytyivät todella mukavina.

Olen pitänyt etätyöstä ja ollut kiitollinen, kun työssäni etätyö on ollut mahdollista. Monelle ei ole ollut. Mietin kuitenkin taas jälkeenpäin, olenko osannut riittävästi arvostaa etätyötä. Ehkä olen puhunut etätyön haasteista ottamatta puheeksi sen hyviä puolia. Miksi on niin, että helposti asioita arvostaa kunnolla vasta jälkeenpäin? Joskus taas käy niin, ettei tämän hetken tilanteesta osaa nauttia, koska pelkää sen jo loppuvan. Itselleni ainakin ihan viikonlopun alkaessa saattaa hiipiä mieleen levottomuus viikonlopun loppumisesta. Alankin stressata, saanko tästä edessä olevasta ajasta kaiken irti, kun kohta tämä on jo kuitenkin ohi. Huh, miten hölmöltä kuulostaa!

Tulee mieleen kaksi asiaa: huomion kohdistaminen ja tasapaino. Mieheni lisäisi tähän myös sen, että arjen tulisi olla niin hyvää, ettei viikonlopuilla ole liian suurta merkitystä. Kuitenkin on yksi ratkaiseva ero, nimittäin kiireettömyys. Mielestäni vapaa-ajan kiireitä ei voi punnita työn kiireiden kanssa samalla vaa’alla.

Kaikkien elämä on tasapainottelua monien asioiden välillä. On työ ja vapaa-aika, velvollisuudet ja lepo, läheisten ihmisten tarpeet ja omat tarpeet. Tietenkään kaikkea ei voi valita, mutta joudumme puntaroimaan, mihin panostamme ja mistä se ehkä vastaavasti on pois. Kyse on oikeastaan itsensä johtamisesta ja asioiden priorisoimisesta. Ettei elämä olisi lillumista tilassa, jossa asiat tapahtuvat ja jälkeenpäin miettisi, miksei huomannut tai arvostanut jotakin.

Toisaalta huomion kohdistamista käsillä olevaan. Yhdellä ystävälläni on ihana tapa kesken kaiken huokaista ja sanoa jotakin, kuten ”Voih, miten ihanaa, että olemme kaikki juuri tässä hetkessä yhdessä juuri nyt!” ja jatkaa sen jälkeen kesken jäänyttä tilannetta muina naisina. On tärkeää, ettei aina mieti, miten ja mitä voisi olla, vaan huomaisi, mitä on. Juuri se voi olla oikeastaan hyvä ja hienoa.

Entä kiireettömyys? Onko mahdollista saada keskiviikkoaamuun sunnuntaiaamun tuntua? Olen pohdiskellut erilaisia vaihtoehtoja aamukahvin pidentämisestä ja työpäivän aloittamisesta hieman myöhemmin mutta tullut tulokseen, etteivät ne oikein auta. Mieli kuitenkin muistuttaa edessä olevista päivän kiireistä. Olen päätynyt siihen, ettei sunnuntaiaamua voi saada arkiaamuihin, mutta mieleen voi saada sunnuntaiaamun tuntua hengittämällä ja pysähtymällä. Huokaisemalla, että juuri nyt on hyvä – vaikka on vasta keskiviikko!

Kirjoittaja on pitkään Nepalissa ja Senegalissa työskennellyt Suomen Lähetysseuran asiantuntija, joka uskoo siihen, että jaettu suru puolittuu ja ilo kaksinkertaistuu.