Kanat maadoittavat oppilaan tähän hetkeen – ”Teiniys sulaa heti, kun kana saapuu luokkaan”

Kukkopoika on rauhallisin ja hyväntahtoisin kukko, jonka opettaja Mari Orkola on koskaan tavannut. Kukkopoika on tehnyt pitkän uran koulukukkona. Kuva: Mari Orkola

Perjantai on hämeenlinnalaisessa Seminaarin koulussa erityinen päivä, sillä kouluviikon lopuksi opettaja Mari Orkola tuo kouluun vähintään yhden siivekkään luokkakaverin. Vuosien varrella oppitunneille on osallistunut useita kanoja, kukkoja ja tipuja.

Idea koulukanasta syntyi kuutisen vuotta sitten, kun Orkola muutti Hämeenlinnan keskustasta kotitilalleen Renkoon. Hänen tuolloiset oppilaansa pitivät itsestäänselvänä, että jos ope kerran muuttaa maalle, hän varmasti hankkii kotieläimiä ja tuo niitä näytille.

Itse asiassa pian Orkolalla olikin opettajan työn ja sivutoimisten heinähommien lisäksi hoidettavanaan vuohi, kissa ja neljä kanaa. Hän päätteli, että tästä eläinystävien valikoimasta kana olisi ainoa, jonka voisi ottaa kouluun.

Koulun johdolta ja lasten vanhemmilta heltisi lupa tuoda kana kouluun, ja loppu on historiaa, sillä lapset ihastuivat Töyhtö-kanaan välittömästi.

Orkola arvelee kanakaverin suosion syyksi sen, että eläin vie ihmiseltä esittämisen tarpeen. Viime vuosina Orkola on opettanut 1.–4.-luokkalaisia, mutta siivekkäät koulukaverit ovat vierailleet muissakin luokissa.

”Kuudesluokkalaisistakin sulaa teiniys heti, kun kana saapuu luokkaan.”

Kukkopojan lempipuuhaa koulussa on päiväunien ottaminen oppilaan sylissä.  Kuva: Mari Orkola

Töyhtö ei suinkaan jäänyt Orkolan ainoaksi koulukanaksi, sillä hän päätti totuttaa yhden pikkutipun jo alusta alkaen koulussa käymiseen. Tämä Kukkopojaksi nimetty kaveri on nyt jo viisivuotias ja osa-aikaeläkkeellä kouluhommista, mutta vierailee edelleen toisinaan luokassa.

Kukkopoika on rauhallinen, hötkyilemätön ja hyväntahtoinen kukko, Orkola kuvailee. Kukon lempipuuhaa on nukkua koululaisen sylissä.

Seuraavakin koulukanasukupolvi kasvaa jo hyvää vauhtia. Nykyään koululaisia ilahduttavat Kaneli- ja Manteli-nimiset tiput.

Kanojen vierailuista on tullut sen verran tärkeä osa Seminaarin koulun viikko-ohjelmaa, että jos kanavieras ei jollain viikolla pääsekään visiitille, lapset osaavat pyytää korvaavaa kanapäivää. Siivekkäät ovat vuosien varrella jääneet kokonaan kotiin vain muuttolintujen aikaan, kun lintuinfluenssariski on korkealla.

”Oppilaat taitavat luulla, että kaikissa kouluissa käy kanoja. Kanavieraat ovat heille niin itsestäänselvä juttu”, Orkola kuvailee.

Kun kanakaveri on luokassa, siellä ei saa huutaa tai hötkyillä. Orkolan mukaan kaikki lapset ovat oppineet tämän säännön kerralla.

”Kun kana istuu ensimmäisen kerran lapsen syliin, se on maaginen hetki, jolloin lapsi pääsee sanomaan, että kana tykkää musta. Sen jälkeen ei tarvitse kerrata sääntöjä”, Orkola kertoo.

Maailma on nykyään sellainen, että tyhjää aikaa ei oikein siedetä. Lasten käytös ei kuitenkaan synny tyhjiössä, vaan se heijastelee aikuisten maailmaa, jossa kiire painaa päälle ja puhelin kaivetaan esille joka käänteessä. Eläimillä on sellainen veikeä ominaisuus, että ne maadoittavat ihmisen juuri siihen hetkeen, Orkola lisää.

”Maailman saa pysähtymään ihan vain sillä, että silittää kanaa.”

Vaikka sääntö-Suomessa osataan välillä nipottaa kaikenlaisesta, luokkaan toisinaan ilmestyvästä kanankakasta ei ole valittanut yksikään lapsi tai vanhempi. Mahdollisista kikkareista selvitään kosteuspyyhkeillä ja käsienpesulla, ja sitten opetus voikin jo jatkua.

Jos joku muukin opettaja pohtii eläinystävän tuomista kouluun, Orkola antaa pari vinkkiä. Ensinnäkin eläimen omistajan pitää olla täysin varma asiastaan, sillä eläin aistii heti, jos omistaja on epävarma.

Tipujen kouluhommiin kuuluu tehtävien tarkistaminen. Tässä tipu tarkistaa, että kirjaimia on tullut oikea määrä. Kuva: Mari Orkola