Maitotilallinen Anne Sipilä (oik.) kertoo oppilaille, miten luomumaito syntyy. Hänen vasemmalla puolellaan on tytär Hilja Sipilä. Kuva: Kimmo Haimi
Oppilaan kotona tiedetään yhä harvemmin, mistä jauheliha ja maito tulevat tai miten hellaa käytetään – maatilavierailujen esteeksi nousee usein yllättävä asia
Tilavierailun järjestäminen ei kuulu koulujen opetusohjelmaan, ja reissun hinnaksi tulee 1 000–2 000 euroa. Kustannusten kattaminen kysyy opettajalta mielikuvitusta.Orimattila
Kärpäsen koulun oppilaat Lahdesta näkivät tuotantoeläimiä lähempää kuin koskaan aiemmin. Kuva: Kimmo HaimiSipilän maitotilalla Kuivannolla on odottava tunnelma. Hetkellä millä hyvänsä pihaan saapuu bussilastillinen 9. luokan oppilaita Kärpäsen koulusta Lahdesta. Mukana on ulkomaalaisia Erasmus-oppilaita sekä MAVA-luokkalaisia, eli suomea usein hieman heikosti taitavia maahanmuuttajien lapsia.
Samankokoinen, hieman alle 50 oppilaan ryhmä vieraili aamulla ja poistui jokin aikaa sitten. Yhdeksännellä luokalla aletaan tähyillä jo kohti työelämää, mikä näkyi kysymyksissä.
”Paljonko lehmä maksaa?” ja ”Saaks tässä paljon massii?”
Tilaa isännöivät Pauli ja Anne Sipilä kertoivat oppilaille, että maidon myynnistä kertyy tuloa vuodessa puolisen miljoonaa euroa.
”Siistiä”, oli kuulunut huokaus oppilasjoukosta, ja parilla nuorukaisella oli vilahtanut jo Mersun logo silmän verkkokalvoilla.
Sitten Sipilät kertoivat kulupuolen ja kuinka paljon tuottajille keskimäärin jää käteen. Seurasi pettymyksen huokaus.
”Noniiiiin.”
Mersun kuva silmissä hälveni.
”Saaks tässä paljon massii?”
Vierailut maatiloille ovat oppilaille harvinaista herkkua. Ne saattavat onnistua, jos opettajilla on aikaa järjestellä asioita ja raapia rahoitusta jostain – ja jos sopiva maatila on tiedossa.
Tästä vierailusta on kiittäminen Sipilöiden lisäksi Kärpäsen koulun opettajia Elina Sipilää ja Anna Myllymäkeä.
Elina Sipilä on tilan isännän veljen vaimo ja on käyttänyt koululuokkia täällä aiemminkin ala-asteen oppilaan äitinä.
Hän siirtyi tänä syksynä erityisopettajaksi Kärpäsen koululle ja kertoi maatilavierailuista. Biologian ja maantiedon lehtori Myllymäki innostui.
Myllymäki pyrkii tilaisuuden tullen järjestämään oppilailleen kaikenlaista ekstraa. Hän on vakuuttunut, että kokeminen ja näkeminen auttavat asioiden sisäistämisessä. Niinpä hänen oppilaansa ovat käyneet muun muassa koiranäyttelyssä ja veripalvelussa sekä leikelleet opetusmielessä hirven sisäelimiä.
Metsästäjänä Myllymäki on onnistunut saamaan metsästysseuralta tarpeettomaksi jääneitä elimiä oppitunneille avattaviksi.
Tänä syksynä Myllymäki kyseli kollegaltaan Sipilältä, kuinka tilavierailu tehdään ja ryhtyi toimeen.
Kärpäsen koulussa järjestelyjä helpotti, että heillä oli tiedossa vierailuun sopiva maatila. Silti haasteita riitti.
Aluksi oli mietittävä kuljetus koululta kohteeseen ja suojavälineiden hankinta. Näihin uppoaa helposti 1 000–2 000 euroa.
Kärpäsen koululla ei ole mitään määrärahaa tilavierailuihin, ja ainoastaan Lahden paikallisliikenteessä on mahdollisuus liikkua ilmaiseksi ryhmänä.
”Soitin ensiksi MTK:lle, ja nämä pyysivät olemaan yhteydessä Lahden paikallisosastoon”, Myllymäki kertoo.
Siellä luvattiin maksaa sekä bussikuljetus että suojahaalarit.
”Juuri suojavaatteiden hankinta on usein isoin homma”, lisää Sipilä.
Kun hän järjesti sukulaistilalle edellisen vierailun, kertakäyttöisen suojahaalarin hinnaksi tuli noin 10 euroa kappale.
Kustannukset selittävät osaltaan, kuinka haastavaa vierailuja olisi järjestää koulujen budjeteista. Sen, mikä on mahdollista yhdelle koululle, on oltava myös toiselle. Eli pelkästään Lahdessa vierailuihin saisi uppoamaan sievoisen summan.
”Jokainen laittaa haalarin päälle. Se suojaa meitä, ja ennen kaikkea se suojelee eläimiä meiltä”, korottaa Myllymäki ääntään, kun toinen koululaisryhmä on saapunut Sipilän maitotilalle.
Osa oppilaista kiskoo huput niin tiukalle, että vain silmät näkyvät. Joku täydentää suojauksen vielä korona-aikojen maskilla. Aamupäivän ryhmässä kuulemma vain pari piteli nenästään kiinni, ja nyt haju ei tunnu häiritsevän ketään.
Eikä täällä oikeasti juuri haise.
Vierailuun alettiin valmistautua maatilalla jo viikkoja aiemmin.
Pauli ja Anne Sipilä kertovat, että vierailuun valmistauduttiin siivoamalla paikkoja normaalia paremmin jo edellisellä viikolla. Ja varsinaisesti vierailuun alettiin valmistautua jo melkein kuukausi sitten.
”Kolme viikkoa sitten teimme työvuorolistan, ja katsoimme, että rutiinihommat tulevat hoidettua”, sanoo Anna Sipilä.
Niinpä kahdesta palkollisesta toinen, Laura Hokkanen hoitelee navetassa välttämättömiä töitä, sillä isäntäpari ja heidän vanhin lapsensa Hilja Sipilä, 17, ovat oppilaiden opastuksissa kiinni.
Lisäksi pellolle on jouduttu ottamaan viljaa puimaan ulkopuolinen. Isäntää selvästi polttelee päästä sinne mukaan.
Vanamo Pikkarainen kuului harvoihin 9-luokkalaisiin, jotka uskalsivat rapsutella lehmiä. Kuva: Kimmo HaimiVierailu siis vaatii tuottajalta lisätyötä ja järjestelyjä ilman korvausta, mutta Sipilät ovat olleet siihen aina valmiita.
”Nautatiloja ei enää ole kovin paljon. On tärkeää, että lapset pääsevät näkemään eläimiä ja kuinka ruokaa tuotetaan”, sanoo Pauli Sipilä.
Elina Sipilä on samaa mieltä. Hän on taustaltaan kotitalousopettaja ja nähnyt, kuinka ruokaketjun alkupää hämärtyy.
”Liian moni tietää vain, että jauheliha tulee kaupasta.”
Samoin 20 vuotta sitten hän huomasi oppitunneilla, että osa ei osannut käyttää liettä. Ruuanlaitto kun oli ilmeisimmin ollut kotona lähinnä ruuan lämmitystä.
Pari kättä nousee, kun oppilailta tiedustellaan ennen kierrosta, ovatko he nähneet aiemmin lehmän. Kierroksen jälkeen ryhmältä kysytään, kuinka moni heistä juo maitoa. Käsiä nousee muutama lisää – mutta vain muutama.
Tilaisuuteen on saatu mukaan Valion edustajana Tuottajain Maidon kehityspäällikkö Elisa Uusi-Heikkilä. Hän kertoo, että maidon kulutus laskee tasaiseen tahtiin.
Kyyti on ollut kylmää. Luken mukaan vuonna 2020 Suomessa kulutettiin maitotuotteita henkeä kohti noin 142 kiloa. Maitoa juotiin keskimäärin vuodessa 96 litraa, pari litraa edellisvuotta vähemmän. Vielä 2016 maitoa juotiin 118 litraa ja 1950-luvulla peräti kolminkertainen määrä.
Suojahaalarit ovat tuiki tarpeellisia, mutta rahat niihin on saatava jostain muualta kuin koulun budjetista. Kuva: Kimmo HaimiPienenä valopilkkuna on juuston ja välipalatuotteiden kulutuksen hienoinen nousu.
Uusi-Heikkilä kysyy oppilailta, montako litraa maitoa tarvitaan kiloon juustoa.
”Litra”, ääni oppilasjoukosta katkaisee hiljaisuuden.
Oikea vastaus, noin 10 litraa, saa monen ilmeen hämmästyneeksi.
Uusi Heikkilä muistuttaa oppilaita, että alkutuotanto työllistää paljon muitakin kuin vain tuottajia. Mersua hän ei lähtisi lupaamaan, mutta esimerkiksi maitoauton kuljettajan työ on varsin siistiä hommaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
