Suomen parhaaksi festivaaliksi valittu John Smith ei halua kasvaa
Logistiikka ja kulkeminen ovat maaseutumaisessa ympäristössä järjestettävän tapahtuman suurimpia haasteita.
Tuottaja Tiina Ruotsalainen ja tapahtumayhtiö EXT Venturesin pääomistaja Jonne Lehtonen odottavat John Smith -festivaalin käynnistymistä positiivisen jännityksen vallassa. Viime viikon perjantaina valtaosa festivaalialueesta Laukaan Peurungassa oli vielä rakentamatta. Kuva: Petteri KivimäkiHuomenna torstaina käynnistyvä John Smith valittiin viime vuonna Soundin ja Kaaoszinen toimesta koko Suomen parhaaksi festivaaliksi.
EXT Ventures -tapahtumayhtiön pääomistaja ja John Smith -festivaalien järjestäjä Jonne Lehtonen myöntää, että ylistävät arviot kasaavat suorituspaineita.
"Eihän tästä pääse kuin alaspäin. Kilpailu kotimaisten festareiden kesken on kovaa eikä säistä koskaan etukäteen tiedä. Mutta tähän mennessä meillä on onnistunut kaikki oikein hyvin. Siitä tietenkin ollaan iloisia", Lehtonen sanoo.
Kun rock-musiikkiin erikoistunut John Smith järjestettiin ensi kerran vuonna 2016, oli samassa sarjassa kilpailevia raskaamman musiikin kesätapahtumia Suomessa kourallinen.
"Nyt rock- ja metallifestareita on tullut muutamassa vuodessa parikymmentä lisää. Kilpailu bändeistä on älyttömän kovaa ja vain kovenee koko ajan", Lehtonen kertoo.
Suomen kesään tupsahtelee uusia festareita kuin sieniä sateella.
John Smith on päättänyt tietoisesti pysyä pienehkönä tapahtumana. Lehtonen luottaa festivaalinsa kompaktiin ja maltilliseen mittakaavaan.
"Palvelut täällä ovat toimineet hyvin ja sitä ihmiset arvostavat. Me ollaan linjattu, ettei tämän isommaksi kasveta. Siihen on olemassa monia käytännön syitä", Lehtonen kertoo.
Sen verran kasvua kuitenkin on tapahtunut viime vuodesta, että John Smith on tänä kesänä ensi kertaa kolmipäiväinen aikaisemman kahden päivän sijaan.
Tapahtuma järjestetään Laukaan Peurungassa järven rannalla.
"Miljöömme on todella luonnonkaunis. Alueelle menee kuitenkin vain yksi tie, joten pelastusteiden suunnittelut ja liikenteen ohjaaminen vievät paljon aikaa ja energiaa. Jos tapahtuman mittakaava kasvaisi, myös haasteita olisi luonnollisesti enemmän", Lehtonen pohtii.
Tapahtuman tuottaja Tiina Ruotsalainen kertoo odottavansa John Smithin alkua positiivisen jännittyneenä.
"Kaikki etenee aikataulussa ja raksaporukkamme on innoissaan urakastaan. Tällaisiin tapahtumiin liittyy kuitenkin aina alkujännitystä", hän kertoo.
Ruotsalaisen mukaan logistiikka ja kulkeminen ovat maaseutumaisessa ympäristössä järjestettävän tapahtuman suurimpia haasteita.
"Useimmat bändit saapuvat Helsinkiin, ja heidät kaikki täytyy miehistöineen kuljettaa sieltä tänne Laukaaseen. Peurunka-hotellin ja Laukaan majoituskapasiteetti on rajallinen, joten suuri osa festivaalikävijöistä kulkee tänne muualta, lähinnä Jyväskylästä", Ruotsalainen kertoo.
Henkilöliikennettä Jyväskylästä festivaalialueelle hoidetaan bussikyydityksin. Päiväsaikaan bussit liikennöivät tiheällä tahdilla Jyväskylästä Laukaan Peurunkaan ja yöllä pysäyttämättömänä liikennevirtana takaisin Jyväskylään.
Jonne Lehtosen EXT Ventures pyörittää myös Laukaan satamaa kahvioineen ja järjestää elokuista Laukaan Satama Festival -tapahtumaa.
Monessa mukana oleva Lehtonen myöntää, että John Smith on hänen rakkain lapsensa.
"Olen varmaan 15 vuotta halunnut perustaa tällaisen oman näköiseni rock-vetoisen tapahtuman, jonne tuon nuoruuteni bändejä esiintymään", Lehtonen kertoo.
Tämän vuoden kärkiesiintyjiä tapahtumassa ovat muun muassa Arch Enemy, Solstafir, Insomnium, Amorphis, Avatar, Stam1na, Kamelot ja Viikate.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
