Ilmajoella koulitaan seuraavia olympiavoittajia – tie mitalimolskeille aukeaa loputtomien treenituntien kautta

Akseli Yli-Hannuksela heittää Joni Komppaa. Huipulle tähtäävät nuoret painijat viihtyvät Ilmajoella painimatolla miltei joka ilta. Kuva: Johannes Tervo

Hannu Pärkkä (takana vas.) ja Seppo Yli-Hannuksela seurasivat tammikuussa Ilmajoella painijunioreiden otteita. Kuva: Johannes Tervo

Paini ja painivalmennus osataan Ilmajoella. Maankuulu painipitäjä keskellä Etelä-Pohjanmaan viljelyslakeuksia on koulinut nuorista lahjakkuuksista maailmanluokan atleetteja, jotka ovat noutaneet Suomeen mitaleita olympiamolskeilta.

Menestys ei synny itsestään, Ilmajoen Kisailijoiden painin päävalmentaja Seppo Yli-Hannuksela painottaa.

"Jos tähtäimenä on maailman huippu, on lukioikäisenä tehtävä viikkotasolla jo 10–12 erilaista treeniä", Suomen painimaajoukkueen päävalmentajanakin vuosina 1999–2000 toiminut Yli-Hannuksela sanoo.

Samaan hengenvetoon mies korostaa, että pienten lasten painikouluissa leikin varjolla tekeminen on tärkeässä roolissa.

"Painiuran alussa, hyvin nuorella iällä, on tärkeää tehdä asioita kaikessa rauhassa. Siinä rakennetaan sitä kivijalkaa tai anturaa, jonka päälle voidaan rakentaa myöhemmän kilpaurheilijan fysiikka. Mutta se perusta on tehtävä hyvin tai törmätään väistämättä loukkaantumisiin", Yli-Hannuksela painottaa.

Etelä-Pohjanmaan paini ry:n puheenjohtaja, vähäkyröläinen Hannu Pärkkä sanoo samaa.

"Pitää ensin rakentaa tuki­rakenteet ja sitten vasta isot lihakset, eikä toisinpäin."

Pienimmät painijanalut aloittavat yleensä 6–7-vuotiaina. Tuolloin painimatoilla viihdytään kahdesti viikossa.

Yläasteiässä treenikerrat ovat jo nousseet 5–6 kertaan viikossa.

"Edistyksellinen treeniohjelma painijalle pitää sisällään niin mattoharjoituksia kuin voima- ja kestävyystreenejä. Levytankoharjoittelu tulee mukaan siinä yläasteiässä. Kestävyyttä harjoitetaan juoksemalla, talvisin usein hiihdetään", Pärkkä kertoo.

Fyysistä harjoituskuormaa lisäävät myös viikonloppuleirit ja kisareissut.

Ala- ja yläasteikäisenä monipuolinen liikkuminen ylipäätään on hyödyksi.

"Olen painijunioreita tavannut viedä kesäisin yleisurheilukentälle", Yli-Hannuksela sanoo.

Jos tähtäimenä on maailman huippu, on harjoiteltava 10–12 kertaa viikossa, tai sitäkin enemmän.

"Kyllä 17-vuotiaana on jo tiedettävä, että pyritäänkö sinne huipulle vai ei. 11 kuukautta vuodessa pitää ainakin vetää sillä tahdilla", valmentaja summaa.

Keskimäärin painijat menestyvät parhaiten 24–27-vuotiaina.

"On sellaisiakin tapauksia ollut, että parhaat suoritukset tulevat yli kolmekymppisenä."

Vaikka harjoitusmäärät kuulostavat valtavilta, ovat lajin harrastajamäärät miesten mukaan tällä hetkellä hyvällä tasolla niin junioreissa kuin aikuistasolla.

"Ylipäätään näen suomalaisen painin tulevaisuuden valoisana. Meillä on tässä maassa kasvamassa uusi lahjakas painijasukupolvi. MM- ja olympiatason mitaleita on odotettavissa aivan lähivuosina", Pärkkä toteaa.

Yli-Hannukselan mukaan aktiivisia painiseuroja on ympäri Suomea.

"Kokkolan Kälviä on todella positiivinen esimerkki seurasta, jossa on paljon lupaavia junioreita", hän kertoo.

"Myös Etelä-Suomessa on entistä enemmän aktiivista ja tavoitteellista toimintaa."

Usein painiseurojen toiminta on aaltoliikettä, jossa hyviä ja aktiivisia jaksoja seuraavat hiljaisemmat vaiheet.

"Ilmajoki on myönteinen poikkeus, vaikka itse sanonkin. Ehkä menestyksen salaisuus on siinä, että täällä on aidosti puhallettu yhteiseen hiileen eikä alettu turhaan keskenään riidellä", painivalmentaja kiteyttää.