Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Näitä tuotteita löytää välipäivien alennusmyynnistä varmasti – mutta tietyt tuotteet eivät saa juuri koskaan kylkeensä ale-tarraa

    Alennusmyynnit perustuvat siihen, että tuotteita saadaan pois hyllystä. Siksi niistä saa hyödyn irti olemalla ajoissa liikkeellä, vinkkaavat eri liikkeiden edustajat.
    Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen monella tapaa. Kuluttamisen trendeissä poikkeuksellisuus näkyy siinä, että hinta on korostunut merkittävästi.
    Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen monella tapaa. Kuluttamisen trendeissä poikkeuksellisuus näkyy siinä, että hinta on korostunut merkittävästi. Kuva: Jaana Kankaanpää, Petteri Kivimäki, Jarkko Sirkiä, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola

    Pukinkontista paljastui lahjakortteja ja käteistä, ja joulun välipäivien alennusmyynnit kolkuttelevat jo ovella. Mutta miten alennusmyynneistä saisi mahdollisimman ison hyödyn irti?

    Joulun jälkeen alennustarroja näkee varmasti jouluun liittyvien sesonkituotteiden kyljissä, kertovat sekä S-ryhmän, Stockmannin, Gigantin että Suomalaisen kirjakaupan edustajat. Se, mitkä muut tuotteet kuin jouluvalot, kuusenpallot ja tonttukirjat saavat alennustarran kylkeensä, onkin mutkikkaampi juttu.

    Gigantin myyntijohtajalla Niko Sandströmillä on antaa yksi peukalosääntö alennusmyynteihin.

    ”Nopea kannattaa olla. Jos löytää jotain tarvitsemaansa edullisesti, sen ovat havainneet muutkin.”

    Samaa sanoo Stockmannin kaupallinen johtaja Hanna Länsivuori. Koska alennusmyynneissä myydään yleensä tuotteita, joita on hyllyssä enää vähän, ei niitä välttämättä riitä pitkäksi aikaa.

    ”Nopea kannattaa olla. Jos löytää jotain tarvitsemaansa edullisesti, sen ovat havainneet muutkin.”

    Gigantin myyntijohtaja Niko Sandström

    Gigantissa välipäivien alennusmyynteihin ja muihinkin tarjouskampanjoihin pyritään saamaan laaja kattaus tuotteita, Sandström kertoo. Periaatteena on, että kaikille löytyisi jotain.

    Tuotteen hinnan alentamiseen on monenlaisia perusteita. Sandströmin mukaan vaikutusta on tuotteen kysynnän lisäksi yleisellä hintatasolla ja kilpailutilanteella. Viime vuosina komponenttipula on vaikuttanut tuotteiden saatavuuteen ja sitä kautta myös mahdollisuuteen myydä niitä alennuksella.

    Siksi onkin vaikea sanoa, millaisia tuotteita Gigantissa tulee varmasti alennukseen, Sandström muotoilee.

    ”Ison tarjouskampanjan rakentaminen on aina monimutkaista ja siinä on monta muuttujaa, eikä alennukseen laitettavia tuotteita voi lyödä lukkoon liian aikaisin.”

    Samaa sanoo Sokoksen ja Emotion-ketjun myyntijohtaja Hans Backström. Lopulliset alennusmyyntiin tulevat tuotteet selviävät vasta joulun jälkeen.

    Talven alennusmyynnin sisältöön vaikuttaa ajankohta, eli yleisimmin siellä on syksyn valikoiman tuotteita, joita ei jouluun mennessä ole myyty.

    ”Yleisesti meillä on ollut alennustuotteita kaikilta alueiltamme, eli kauneudesta, naisten ja miesten muodista sekä kodista.”

    Vastaavasti esimerkiksi kevään tai kesän pukeutumisen tai uuden valikoiman tuotteet eivät juuri koskaan näy talven alessa.

    Kirjakaupassa alennukseen päätyy yleensä vanhempaa aineistoa, jonka myynti on päässyt hiipumaan, kertoo Suomalaisen kirjakaupan kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola. Etukäteen on kuitenkin mahdotonta ennustaa, mitkä opukset jäävät hyllyyn.

    ”Kannattaa tulla penkomaan, aarteita löytyy varmasti joka myymälästä.”

    Stockmannilla on yhteensä kahdeksan tavarataloa, joista kuusi on Suomessa ja kaksi Baltiassa. Stockmannilla alennukset ovat valtaosin keskitettyjä, eli sama alehinta on voimassa kaikissa tavarataloissa, mutta Länsivuoren mukaan poikkeuksiakin on.

    ”Valikoima on tietenkin hieman erilainen eri tavarataloissa, ja sama tuote saattaa myydä eri tavalla eri paikassa.”

    Hypermarketin käyttötavaraosastolla on koko ajan jotain alennuksessa, huomauttaa myyntijohtaja Päivi Hole SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksesta. Esimerkiksi Prismoissa on lähes 400 esillepanoryhmää, eli yhtenäistä tuoteryhmäkokonaisuutta. Esillepanoryhmiä on monenlaisia sähköjohdoista lasten käsineisiin.

    ”Talvi- ja kesäale ovat sellaisia, että asiakkaille viestitään alennusmyynnistä ale-kylteillä, mutta kun kalenteria miettii, jatkuvastihan jonkin tuotteen sesonki tai valikoimajakso on päättynyt”, Hole huomauttaa.

    Kun jotain sesonkia poistetaan hyllystä, Prismoissa alennukset ovat myymäläkohtaisia. Hole kertoo, että hinnoittelutyökalu määrittää alennusprosentit sen mukaan, miten tuote on myynyt. Jos esimerkiksi tiettyä sesonkituotetta on jäänyt jossain Prismassa hyllyyn paljon ja toisessa vähän, ensimmäisessä sen hinta voi pudota paljonkin, mutta toisessa ei välttämättä lainkaan.

    Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen monella tapaa, Hole muistuttaa. Kuluttamisen trendeissä poikkeuksellisuus näkyy siinä, että hinta on korostunut merkittävästi.

    ”Hintoihin liittyvä kampanjointihan on ollut Suomessa ylipäätään voimakasta kesästä asti, joten kuluttajien hintatietoisuus on kyllä tiedossa”, Hole huomauttaa.

    Jos Holen pitäisi nimetä yksi tuoteryhmä, joka tulee Prismoissa harvoin alennukseen, hänelle tulee mieleen lähinnä lehdet. Niissä toimintamalli perustuu siihen, että myymättä jääneet lehdet palautuvat yhteistyökumppanille.

    Myös Stockmannilla on tiettyjä tuotteita, jotka eivät tule käytännössä koskaan alenukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi tietyt premium-brändien tuotteet, kuten kansainvälisten muotitalojen vaatteet.

    Alennukset koskevat harvoin myöskään pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettuja kulutustuotteita, joita ostetaan tasaisesti ympäri vuoden. Tällaisia ovat esimerkiksi jotkin huonekalut.

    Backström Sokokselta huomauttaa, että alennusmyynteihin lähtöä pohtivan kannattaa tutustua tarjontaan ja miettiä, mitkä tuotteet kiinnostavat.

    ”Tämän perusteella voi arvioida, kannattaako odottaa alennusmyynteihin vai varmistaa, että saa haluamansa jo aiemmin.”

    SOK Vähittäiskaupan Hole muistuttaa, alennushintoja tutkailevan kannattaa katsoa nimenomaan hintaa, ei prosenttilukua.

    ”Ei kannata hämääntyä suuristakaan alennusprosenteista, koska lähtöhinnat saattavat vaihdella rajustikin.”