Kantaväestö suhtautui evakoihin usein vähättelevästi ja leimaavasti – erityisen huonosti kohdeltiin ortodoksisia karjalaisia: "Kyllähän heitä pidettiin ryssinä"
"Siirtoväen kaltoin kohtelusta on vaiettu konsensukseen pyrkivässä historiankirjoituksessa", sanoo aihetta tutkinut Heli Kaarina Kananen.
Karjalan siirtoväki pääsi kohtuullisen nopeasti omille tiloilleen maaseudulla. Samaan aikaan kaupungeissa ja taajamissa asuntopula kesti vähintään 1950-luvun loppuun saakka. Kuva: Sanne KatainenFilosofian tohtori Heli Kaarina Kanasen väitöskirja Luovutetun Karjalan siirtoväen sopeutumisesta uusille asuinalueille kertoo, että muu väestö suhtautui evakoihin usein vähättelevästi ja leimaavasti.
Erityisen huonosti kohdeltiin ortodoksisia karjalaisia. He eivät sopineet 1800- ja 1900-luvulla rakennettuun kuvaan oikeasta suomalaisuudesta, johon liitettiin vahvasti luterilaisuus. Ortodoksista uskoa tunnustaneet ja venäjää muistuttavaa karjalankieltä puhuneet evakot tippuivat identiteetillisesti harmaalle vyöhykkeelle.
”Kyllähän heitä pidettiin ryssinä. Evakot kokivat tämän johdosta epäoikeudenmukaisuutta, koska he olivat taistelleet sodissa venäläisiä vastaan siinä, missä muutkin ja menettäneet vielä kotinsa”, Kananen sanoo MT:lle.
Hän muistuttaa, että myös luterilaisten evakkojen oli sopeuduttava uuden asuinpaikan sosiaaliseen normistoon ja lunastettava paikkansa yhteisössä. Siirtoväen kaltoin kohtelusta on Kanasen mukaan vaiettu konsensukseen pyrkivässä historiankirjoituksessa.
”Vasta Neuvostoliiton hajoaminen vapautti ilmapiiriä, ja evakkojen syrjinnän kokemukset voitiin ottaa esiin.”
Sotien jälkeen 1940-luvulla pääosa kansasta sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Kanasen mukaan tilalliset saattoivat katkeroitua, kun he joutuivat luovuttamaan evakoille maatansa, ja tilat pirstaloituivat.
”Ihminen ei omastaan hevillä luovu, vaikka se koituisi yhteiseksi hyväksi. Silloin kun ongelmia ilmeni, eivät maanluovuttajat suhtautuneet välttämättä ilkeyttään huonosti evakoihin, vaan taustalla olivat vaikeat tunteet.”
Karjalan siirtoväki pääsi kohtuullisen nopeasti omille tiloilleen maaseudulla. Kananen on perehtynyt väitöskirjassaan Ylä-Savon tilanteeseen. Esimerkiksi Kiuruvedellä 75 prosenttia talousrakennuksista ja kylmien tilojen raivauksesta oli tehty vuoteen 1950 mennessä.
Samaan aikaan kaupungeissa ja taajamissa asuntopula kesti vähintään 1950-luvun loppuun saakka.
Muutaman hehtaarin asutustilat eivät välttämättä antaneet täyttä elantoa, ja tilallisten oli pakko turvautua sivuansioihin. Vaikka asuttaminen on jälkikäteen voitu tuomita, ei Kanasen mukaan 1940-luvun tilanteessa osattu ennustaa, miten yhteiskunta tulee kehittymään.
Kun sotien seurauksena lähes puoli miljoonaa suomalaista menetti kotinsa, heidät oli saatava kiinni maahan myös yhteiskuntarauhan takia.
Silloin pelättiin, että sota voisi syttyä uudestaan. ”Asekätkennällä valmistauduttiin Neuvostoliiton miehityksen varalle. Sisäpoliittinen tilanne oli sekin sekava. Mutta kun ihmiset raivasivat suosta peltoa ja rakensivat taloa, heillä ei ollut aikaa politikointiin. Siirtoväen asuttamisella padottiin myös kommunismin leviämistä.”
Lue lisää aiheesta: Evakkoperheen uusi elämä: ”Olen ylpeä karjalaisjuuristani ja erityisesti karjanhoidon arvostuksesta. – kun lehmä poiki, mummu tapasi sanoa, että ´kiitos rakas´"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
