Keskiaikaisessa täyskontaktitaistelussa miekat kalahtelevat ja hiki valuu – "Mustelmat kannetaan ylpeydellä"

Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Metalli kalahtaa metallia vasten niin että kaikuu. Kaksi haarniska-asuista miestä kiertelee toisiaan ja jakelee iskuja painavilla miekoilla.

Jos tämä olisi Game of Thrones tai mikä tahansa ritarielokuva, jompikumpi kaatuisi pian kuolleena maahan. Television raakuuteen tottunut mieli odottaa veren purskahtavan ja luiden murtuvan minä hetkenä hyvänsä.

Nyt ei olla kuitenkaan kuvauspaikalla, vaan vanhassa liiketilassa Paimion teollisuusalueella. Kun kaksi minuuttia on kulunut, harjoitusmatsi on päättynyt ja miehet riisuvat kypärät päästään.

Verta ei näy, mutta kasvot ovat uurastuksesta punaiset ja keuhkot haukkovat henkeä kuin maratonin jälkeen.

"Saamme kuulla paljon larppijuttua, mutta pohjimmiltaan tämä on kamppailu-urheilua keskiaikaisella twistillä. Buhurt ei ole mikään elämää suurempi laji. Se on kuin karate tai kendo, vähän hurjemmat vehkeet vain", Juha-Petteri Kemilä kertoo.

Kuntoa on kahdenalista: ilman haarniskaa ja haarniskan kanssa.

Anne Knape-Teivonen kiinnostui lajista vuonna 2016. Normaalisti hän käyttää silmälaseja, mutta kypärän alle ne eivät mahdu. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Buhurt eli keskiaikainen täyskontaktitaistelu rantautui Suomeen kuutisen vuotta sitten. Ottelua varten sonnustaudutaan keskiaikaisiin haarniskoihin ja areenalla mäiskitään kilpakumppania niin lujaa kuin lihaksista lähtee.

"Kuntoa on kahdenalista: ilman haarniskaa ja haarniskan kanssa", Kemilä sanoo.

Haarniska on totisesti raskas taakka kannettavaksi. Pelkästään kypärä painaa 5–8 kiloa, ja koko haarniskan paino saattaa kivuta 25–50 kiloon.

Kemilä on aiemmin harrastanut useampiakin kamppailulajeja, mutta toisen ihmisen lyöminen on aina tuntunut hieman pahalta. Buhurt on tarjonnut siihenkin ratkaisun.

"Tässä ei näe ihmistä vaan peltiukon. Sen kanssa on helpompi kamppailla ja sitä on helpompi lyödä. Eikä tässä mennä henkilökohtaisuuksiin. Voidaan lyödä toisia ensin ihan hulluna, mutta kun kypärä otetaan pois, ollaan taas hyviä ystäviä", Kemilä kertoo.

"Matsit ovat kovia, mutta sen jälkeen mennään yhdessä saunaa", Timo Teivonen komppaa.

Juha-Petteri Kemilä on harrastanut aiemmin monia kamppailulajeja, mutta toisen ihmisen lyöminen ei ole koskaan tuntunut hänestä luontevalta. Buhurtissa haarniska helpottaa kamppailua, vastustaja kun näyttäytyy ennemmin peltiukkona. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Taistelijat vetävät kypärät uudelleen päähänsä. Tauko on ohi, ja on aika aloittaa toinen harjoitusottelu.

Kehässä mittelevät Suomen huiput. Kemilä johtaa SM-liigassa kaksintaistelun kevyintä sarjaa, Teivonen raskainta.

Teivonen päätyi lajin pariin yhdessä puolisonsa Anne Knape-Teivosen kanssa vuonna 2016.

"Olimme katsomassa taisteluesitystä keskiaikaisilla markkinoilla. Istuimme eturivissä, ja äijät rymähtivät yhteen aivan edessämme. Hyppäsin varmaan kaksi penkkiriviä taaksepäin pelästyksestä. Sanoin Timolle, että tuo on sinun juttusi", Knape-Teivonen muistelee.

Selvisi, että lajin saloihin pääsisi tutustumaan lokakuussa järjestettävällä leirillä.

"Yhtenä kauniina iltana Timo kertoi, että ilmoitti meidät molemmat sinne. Sanoin, etten ole tulossa", Knape-Teivonen kertoo.

Vastustelusta huolimatta Knape-Teivonen sai pian huomata seisovansa haarniska päällään. Sitten hänet jo tönäistiin kehään, ja korvissa kaikuivat kannustushuudot.

"Laji imi minut heti mukaansa. Kun sain ensimmäisen iskun, ajattelin, että jumalauta, mä pieksen tuon muijan", Knape-Teivonen sanoo.

Adrenaliini onkin oiva apu, kun itsensä pitää saada jakelemaan napakoita iskuja lähes saunalämpötiloihin kohoavan haarniskan sisällä.

Koska Turun suunnalla ei ollut vielä omaa seuraa, päättivät harrastajat perustaa sellaisen itse. MCS Aboensis on ollut pystyssä nyt pari vuotta. Aluksi harjoitukset järjestettiin Teivosen ja Knape-Teivosen takapihalla.

Nykyiset harjoitustilat hankittiin Paimiosta, sillä seuran noin kymmenen jäsentä asuvat ympäri Varsinais-Suomea.

Haarniskan pukemiseen menee kokeneellakin harrastajalla aikaa, ja yleensä apua tarvitaan ainakin jossain vaiheessa. Anne Knape-Teivonen auttaa Timo Teivoselle varusteita päälle. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

On varsin kätevää, kun oma puoliso harrastaa samaa lajia. Esimerkiksi haarniskan pukemiseen tarvitaan lähes aina apua, kokematon pukija kun saattaa jäädä yksin jopa jumiin metallivermeisiinsä.

Samassa seurassa harjoitteleva kumppani ymmärtää myös harrastuksen vaatimukset, esimerkiksi varusteiden kovat hinnat.

Kokonainen haarniska maksaa helposti yli tuhat euroa. Anne Knape-Teivosen setti saatiin hankittua 1 650 eurolla, ja se oli vielä halpa.

Usein varusteita etsitään käytettynä, ja asu kootaan pala palalta oman rahatilanteen mukaan.

Knape-Teivonen sai kypärän naistenpäivälahjaksi mieheltään.

"Toiset saavat kukkasia, minä sain hienon kypärän", Knape-Teivonen myhäilee tyytyväisenä.

Oma haarniska on pidemmän päälle välttämättömyys, sillä hitusenkin väärän kokoinen suoja saattaa saada aikaan pahaa jälkeä.

"Kuukausi takaperin minulla oli koko silmä mustana. Sain kuulla kettuilua, että olisin joutunut tappeluun nakkikiskajonossa", Joonas Karlsson kertoo.

Karlssonin lainakypärä oli aavistuksen verran liian iso, joten kun miekka kumahti siihen, kypärä tärähti kasvoja vasten.

Harrastajat vakuuttavat, että hurjasta ensivaikutelmasta huolimatta buhurt ei ole erityisen vaarallinen laji, loukkaavathan jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijatkin itseään jatkuvasti.

Vaikka miekat painavat monta kiloa, haarniska pehmentää iskua huomattavasti. Isommat ruhjeet saa oikeastaan harjoitteluun tarkoitetussa pehmomiekkailussa, jossa aseena on esimerkiksi pehmustettu viemäriputki.

"Se napsahtaa kivasti reiteen", Knape-Teivonen sanoo.

Taistelun huumassa osumia ei yleensä edes huomaa, ruhjeet lasketaan vasta treenien jälkeen.

"Peukalossani ja pikkurillissäni on pienet arvet vanhojen hanskojeni takia", Juha-Petteri Kemilä kertoo.

"Mustelmat kannetaan ylpeydellä", Anne Knape-Teivonen lisää.