Cityhevonen ei ole enää mikään urbaanilegenda – joka neljäs humma asuu kaupunkiseuduilla
Hevosen rooli suomalaisten hyvinvoinnissa kasvaa. Suomenhevonen on siinä konkari.
Passing Game on yksi monista “kaupunkihevosista”, sillä Kutos Tallin kimppahevonen on valmennuksessa Jani Hautaviidan tallilla Vermossa. Pauliina Raentoa kiinnostaa yhteiskuntatutkijana muun muassa, mitä kaikkea yrittämistä hevosen ympärille voi syntyä. Kuva: Kari Salonen”Nykyisin kuulee usein puhuttavan uudesta hevostaloudesta. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi hevosavusteista kuntoutusta ja terapiaa sekä matkailua. Mutta mikä muutoksessa on oikeastaan niin uutta?” pohtii Tampereen yliopiston aluetieteen professori Pauliina Raento.
Hän selvittää Koneen Säätiön kolmevuotisella apurahalla hevosen muuttuvaa roolia yhteiskunnassa.
Suurin osa yhteiskunnallisesta ja kulttuurin tutkimuksesta, jota Suomessa on tehty, on kohdistunut hevosiin ratsuina. Raento kuitenkin muistuttaa, että hevosen rooli on muuttunut kaikissa käyttömuodoissa: niin ravureina, työhevosina kuin hevoskasvatuksen osalta.
Tilastot kertovat, että Uudenmaan elinkeino- ja ympäristökeskuksen (ely) alueella asuu liki 12 900 ja Pirkanmaalla reilut 6 900 hevosta. Koko maan hevoskannasta ne muodostavat noin 27 prosenttia.
”Silti meillä ajatellaan vahvasti, että hevoset ovat maaseudun asia. Ja kyllähän niistä moni elääkin yhä syvällä maaseudulla, mutta yhä useampi asuu kaupungin tuntumassa – tai ihan kaupunkialueiden sisällä.”
Tämä pätee varsinkin, jos asiaa tarkastellaan kuntarakenteen keskittymisen kautta. Yhä useampi maaseudun kunta onkin nyt kaupunki. Esimerkiksi Oulu, Kouvola, Salo ja Hämeenlinna ovat imeneet viime vuosina liitosten kautta lähikuntia osakseen.
Kuntasuunnittelussa ja päätöksenteossa tarvitaan virkamiehiltä ja päättäjiltä uudenlaista osaamista, jotta niin hevosalan yrittäjien kuin tavallisten kuntalaistenkin tarpeet tulevat huomioiduiksi.
Mitä tehdään hevosenlannalle, miten suunnitellaan tallien lähialueiden reittejä, millaisia vaatimuksia hevosten hyvinvoinnille tulee asettaa ja miten niitä seurataan?
On myös toisenlaisia haasteita. Talleilla on Raennon mukaan paljon hiljaista tietoa, mutta kuinka se saataisiin siirrettyä hevosenomistajien sukupolvelta toiselle ja erityisesti uusille harrastajille?
Vielä hankalampaa on osoittaa toiminnan laatu kuluttajille.
Hevosalaa tuntemattoman on vaikea verrata sitä, miten alan palvelut toimivat. Mikä tarjolla olevista yrityksistä oikeasti pitää huolta hevosen hyvinvoinnista ja paljonko siitä kannattaa maksaa?
Sitten ovat turvallisuuskysymykset.
”Monen lapsen äiti tai isä miettii esimerkiksi, miten valita ratsastuskoulu tai mitä edellyttää raviponikerholta. Jotenkin heidän on se päätös tehtävä.”
Turvallisen hevosmiestaidon todistamiseksi tarvitaan siis mittareita.
”Kyllä siinä yrittäjän koulutus nousee tärkeäksi, vaikkei paperi itsessään kenestäkään tosiosaajaa teekään”, tutkija painottaa.
Hevosen harrasteomistuksen lisääntyminen kaupunkien lähellä tuottaa myös tarvetta monille muillekin palveluille kuin eläinlääkäreille ja tarvikekauppiaille. Tarvitaan heinää ja muita rehuja, lannan ja kuivikkeen kuljetusta, kengittäjää ja hevoshierojaa, ravitsemusneuvontaa.
Viimeisenä lenkkinä on hevosen vanhetessa myös teurastaja. Tarvittaessa ammattitaitoinen tallimestari avustaa vaikka rakkaan mutta isokokoisen lemmikin tuhkaamisessa, kuten esimerkiksi Britanniassa jo tehdään vanhojen hevosten hoitokodeissa.
”Pystyvätkö maatilat ja esimerkiksi kuljetusyrittäjät jotenkin hyötymään tästä potentiaalista?” Pauliina Raento pohdiskelee.
Lähiruuan tapaan tilausta on hänen mukaansa hevosiin liittyville lähipalveluille.
Kulutuskulttuurin muutosta pitää kuitenkin ymmärtää, jotta sitä voi hyödyntää ja jotta oman toimintansa ympärille voi rakentaa myyntiä tukevan brändin.
Pauliina Raento uskoo, että hevosella on yhteiskunnassa paljon käyttämättömiä tilaisuuksia.
Hieno eläin itsessään kiinnostaa, mutta vuoropuhelua hevostoimijoiden ja muun yhteiskunnan välillä tarvitaan huomattavasti lisää. Sitä kaivataan myös hevosalan sisällä, sillä ala on valitettavan jakautunut omiin piireihinsä hevosen käyttötavan ja rotujen suhteen.
Hän kannustaa rohkeasti kysymään, mitä suomalaiset haluavat ja mistä he ovat hevosiin liittyen valmiita maksamaan.
”Alaa tuntematon kuluttaja ei ole tyhmä, vaan oppii kysyessään oudoltakin tuntuvia asioita. Ei häntä saa vähätellä nauramalla, vaan kysymyksiin on vastattava.”
Vahvuuksiakin on. Hevosala on verkottunut hyvin päättäjiin niin paikallisesti kuin valtakunnan tasollakin.
Lisäksi hevosalalla ollaan verrattain tasaveroisia eikä titteleitä kysellä, sillä hevonenkaan ei niiden perään katsele. Päinvastoin viisas eläin rauhoittaa ja on monella tapaa tärkeä henkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen ylläpitäjä.
Sitä on Raennolle itselleen varsinkin suomenhevonen.
”Ainahan nämä ovat makuasioita. Mutta ajattelen hevosta myös toimijana”, hän sanoo.
”Suomenhevonen on ollut ja on aktiivinen, monipuolinen toimija meidän yhteiskunnassamme. Se on kyennyt uusiutumaan ja sopeutunut myös kaupunkiympäristöön. Se yhdistää perinteitämme nykypäivään ja tulevaan.”
Lue myös: Rahapeliyhtiöiden yhdistyminen toi hevospeleille lisää asiakkaita
Kymppiluokkalaisten itseluottamus vahvistuu hevosen kanssa
Suomenhevonen on kulkenut suomalaisten rinnalla kautta historian
"Suomenhevosen monipuolisuus on vertaansa vailla ja luonne kultaa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
