Kouvolan Sanomat: Kyläyhdistyksille riittää tilausta jatkossakin
Lähiöt tarvitsevat tulevaisuudessa enemmän yhdistysten järjestämää toimintaa, jotta ne pysyvät elinvoimaisina. Maaseudulla ihmiset ovat aloitteellisempia toimimaan ennalta.Kylä- ja lähiöyhdistyksiä tarvitaan jatkossakin. Tulevaisuudessa niiden tarve saattaa tulevaisuudessa jopa sunnuntaina Kouvolan Sanomien haastattelun mukaan lisääntyä.
"Jotta alueet eivät muutu nukkumalähiöiksi, tarvitaan aktiivisia ja innokkaita asukkaita. Omaa asuinaluettaan on helpompi kehittää yhdistyksen kuin yksittäisen henkilön kautta", sanoo Asukkaat paikalliskehittäjinä Kouvolassa -hankkeen projektikoordinaattori Katja Valkeinen.
Hänen mukaansa projektin tavoitteena on aktivoida ihmisiä omaehtoiseen kehittämistoimintaan.
Valkeinen uskoo, että ennen kaikkea lähiöt tarvitsevat enemmän yhdistysten järjestämää toimintaa pysyäkseen elinvoimaisina.
"Asukaslähtöinen toiminta lisää alueen hyvinvointia. Haasteena on vain nuorten mukaan saaminen ja vastuun jakaminen niin, että toiminta pysyy käynnissä", Valkeinen sanoo lehden haastattelussa.
Hänen mukaansa asukkaiden aktiivisuus on kaupunkialueella heikompaa kuin maaseudulla.
"Ihmisiä tulee helpommin tilaisuuksiin, joissa pohditaan jotakin lopettamisuhan alla olevaa kohdetta, kuin sitä, mitä asukkaat itse voisivat alueensa eteen tehdä", hän lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

