Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tiedätkö miksi peikonlehden lehdissä on reikiä? Lehdillään koreilevat viherkasvit ovat nyt huippumuodikkaita

    Viherkasvit tuovat syystalven pimeyteen kesäistä vehreyttä. ­Huonekasvien ystävää hellitään nyt ennennäkemättömän laajalla tarjonnalla. Suosion ­huipulla ovat lehdillään koreilevat lajit.
    Peikonlehti on huonekasvien ikisuosikki. Reikiä lehtiin syntyy vasta riittävässä valossa.
    Peikonlehti on huonekasvien ikisuosikki. Reikiä lehtiin syntyy vasta riittävässä valossa. 

    Huonekasviharrastus on viime vuosien aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Suosioon ovat nousseet etenkin vanhat klassikkokasvit, joihin liittyy muistoja omasta lapsuudesta tai mummolasta. Niiden kanssa on myös helppo onnistua, sillä useimmat vanhoista suosikeista ovat sopeutuvia ja kestäviä.

    Tällä hetkellä vahvassa suosiossa ovat lajit, joiden koristeellisuus piilee näyttävän muotoisissa tai kauniisti värittyneissä lehdissä.

    Yksi viime vuosien kestosuosikeista on ollut jättipeikonlehti (Monstera deliciosa), jonka suuret, rikkonaiset lehdet ovat kiehtoneet huonekasviharrastajia jo yli sadan vuoden ajan. Suomennettu nimi peikonlehti on omiaan lisäämään kasviin liittyvää tunnelmaa. Monissa maissa käyttöön on vakiintunut Monstera-nimi, joka mielletään ennemmin hirviöksi kuin peikoksi.

    Uskotaan, että jättipeikonlehti on saanut reikänsä, jotta syvällä trooppisissa metsissä kasvava köynnös pystyisi käyttämään auringonvaloa hyväkseen mahdollisimman tehokkaasti. Kun valo pääsee kulkemaan korkealla latvuksella lehtien läpi, saavat alempanakin kasvavat lehdet siitä paremmin osansa. Lehtien rei’istä saattaa olla hyötyä myös tropiikin rankkasateissa ja tuulissa.

    Kotioloissa peikonlehti viihtyy hajavalossa melko pienessä ruukussa. Jos sen lehtiin tuntuu syntyvän vain niukasti reikiä, kannattaa kasvi valaista tai nostaa lähemmäs ikkunaa. Täysikasvuisiin lehtiin valon lisääminen ei kuitenkaan enää vaikuta, sillä peikonlehti saa reikänsä jo lehden kehityksen alkuvaiheessa.

    Rautaristibegonia (<em id="emphasis-0c8a446af1c500e7a8c21f22474c8c1e">Begonia masoniana</em>) on kasviharvinaisuus. Sen lehdet näyttävät liskon iholta.
    Rautaristibegonia (Begonia masoniana) on kasviharvinaisuus. Sen lehdet näyttävät liskon iholta. Kuva: Säde Aarlahti

    Rautaristibegonia (Begonia masoniana) on kasviharvinaisuus, jota on kuluvana syksynä ollut yllättävän hyvin saatavilla. Lehden möyheä pinta näyttää kuin fleecekankaalta tai muinaiseläimen iholta. Kosketus paljastaa lehden kuitenkin kovaksi ja karheaksi.

    Eksoottinen laji on kotoisin itäisestä Aasiasta. Se viihtyy parhaiten hajavalossa, turvassa kaikkein terävimmältä paahteelta. Paras tapa kastella rautaristibegoniaa on aluslautasen kautta, sillä lehdille tai kasvin tyveen jäävä kosteus voi houkutella homeita ja härmää. Leikkaa tällöin saastuneet lehdet pois ja pyri varmistamaan, että ilma pääsee kiertämään kasvin lehtien lomassa.

    Kapinitulehti viihtyy runsaassa valossa ja tulee toimeen varsin vähällä hoidolla.
    Kapinitulehti viihtyy runsaassa valossa ja tulee toimeen varsin vähällä hoidolla. Kuva: Säde Aarlahti

    Harmaanvihreä kapinitulehti (Kalanchoe thyrsiflora) on vielä melko uusi tuttavuus. Etelä-Afrikan kuivilta vuoristorinteiltä kotoisin oleva laji viihtyy runsaassa valossa ja tulee toimeen varsin vähällä hoidolla. Laji sopiikin hyvin myös aloitteleville kasviharrastajille. Amerikassa kasvia kutsutaan lettukasviksi (pancake plant), mikä kuvaa osuvasti pyöreiden lehtien ulkonäköä.

    Lankaköynnös edellyttää säännöllistä kastelua.
    Lankaköynnös edellyttää säännöllistä kastelua.  

    Ilmava lankaköynnös (Muehlenbeckia complexa) on kuin rotevan itulehden vastakohta. Lehdet ovat silti pyöreät kuin letut. Niinpä kasvia kutsutaan muissa Pohjoismaissa nimellä ”plättar/pletter i luften” – lettuja ilmassa.

    Koska lankaköynnöksen varret ja lehdet ovat ohuita, edellyttää kasvin hoito säännöllistä kastelua. Jos multa ruukussa pääsee kuivahtamaan, käpristyvät myös pitsimäisen ohuet lehdet. Liian ­kuivassa ja lämpimässä lankaköynnös altistuu herkästi myös kirvoille.

    Sulkasaniainen nauttii tasaisesta kosteudesta ja lehtien sumuttamisesta.
    Sulkasaniainen nauttii tasaisesta kosteudesta ja lehtien sumuttamisesta. 

    Vanha tuttu kaarisulkasaniainen (Nephrolepis exaltata) on täydellinen vaihtoehto, kun sisustukseen kaivataan heleää vehreyttä ja rehevyyttä. Monissa maissa uskotaan, että sulkasaniaiset kasvavat siellä, missä asustaa keijuja.

    Sulkasaniainen nauttii tasaisesta kosteudesta ja lehtien sumuttamisesta. Uuden kastelun aika on, kun mullan pinta ruukussa on hivenen kuivahtanut. Talvikaudella on eduksi, jos huoneilman lämpötila on kesäkautta viileämpi, 15–18°C. Suuria ja pitkälehtisiä sulkasaniaisia näkeekin usein vanhoissa, hieman viileissä salihuoneissa tai liiketilojen auloissa.

    Kumifiikuksen kirjavalehtiset muodot vaativat enemmän valoa kuin perusmuoto.
    Kumifiikuksen kirjavalehtiset muodot vaativat enemmän valoa kuin perusmuoto. 

    Retrokasveista kestävimpiin kuuluva kumifiikus (Ficus elastica) voi kasvaa hyvällä paikalla lähes pensasmaiseksi puuksi. Kasvin trendikkäimpiä muotoja ovat kirjavalehtiset lajikkeet kuten ’Tineke’ ja ’Belize’. Niiden hoito ei juuri poikkea perinteisen kumifiikuksen hoidosta. Ainoastaan valon tarve on suurempi.

    Pinkkiraidallinen ’Nanouk’-juoru on näyttävä ja helppo.
    Pinkkiraidallinen ’Nanouk’-juoru on näyttävä ja helppo. 

    Osa huonekasveista koreilee niin näyttävillä lehdillä, että varsinaista kukintaa ei osaa edes kaivata. Yksi viime vuosien näyttävimmistä tulokkaista on pinkkiraidallinen ’Nanouk’-juoru (Tradescantia albiflora ’Nanouk’), jonka lehdet ovat alapinnoiltaan hohtavan violetit. Kasvi on kuin parannettu painos vanhanajan juoruista: se on helppohoitoinen, tuuhea, värikäs ja nopeakasvuinen.

    Värinokkoset voivat olla vihreitä, punaisia, valkokirjavia, juovikkaita, täplikkäitä tai kaikkea edellä mainittua.
    Värinokkoset voivat olla vihreitä, punaisia, valkokirjavia, juovikkaita, täplikkäitä tai kaikkea edellä mainittua. Kuva: Säde Aarlahti

    Myös vanhanajan värinokkoset eli isokirjopeipit (Solenostemon scutellarioides) ovat tehneet näyttävän paluun kukkaikkunoille. Niiden lehdet voivat olla vihreitä, punaisia, valkokirjavia, juovikkaita, täplikkäitä tai kaikkea edellä mainittua.

    Laji oli suosionsa huipulla jugend-kaudella 1900-luvun alussa. Uusi kukoistuskausi koettiin värikkäällä 1960-luvulla, ja nyt 2020-luvulla laji hurmaa jälleen. Värinokkonen ei ikäänny kauniisti, joten kasvia kannattaa uusia säännöllisesti latvapistokkaista.

    Talvikuukausien aikana huonekasveja kastellaan maltillisesti, sillä valon määrä pitää niidenkin kasvun nyt säästöliekillä. Pintamulta saa kastelukestojen välillä nyt selvästi kuivahtaa. Monet kasveista sen sijaan nauttivat lehtien sumuttamisesta.

    Lisävalaistukseen panostaminen kannattaa. Siitä hyötyvät etenkin kirjavalehtiset kasvit, joiden koristeelliset kuvioinnit nousevat ­valon ansiosta myös parhaiten näkyviin.