Kirja-arvio: Vahva esikoisromaani sijoittuu Lappiin

Pekka Juntti tunnetaan toimittajana ja kolumnistina muun muassa aiemmin Kantrissa. Villikoira on hänen esikoisromaaninsa. 

Torniolaissyntyinen Pekka Juntti (s. 1980) luo pitävän jännitteen heti ensi sivuilta. Parikymppinen Samuel piileksii Lapin erämökissä. Mitä on tapahtunut? Mitä hän pelkää?

Vuotta aikaisemmin Samuel lähti kotoa. Mainari-isä maanitteli hyväpalkkaiseen kaivostyöhön. Mutta poika ei halua monttuun vaan vapauteen. Hänen suuri unelmansa on ryhtyä musheriksi, koiravaljakon ohjastajaksi.

Kaamos tuo Lappiin lumen ja turistit. Samuel saa mitä hakee. Hänet palkataan harjoittelijaksi. Hän kokee Lapin hurman; maisema aaltoilee horisonttiin, koirat juoksevat ja hanki suhisee jalasten alla. Samuel tuntee huskyt. Hän on lukenut niistä lapsesta asti kaiken, mitä luettavissa on ollut.

Sitten kaksi norjalaista valioyksilöä saa rikottua kuljetuskopin ja karkaa. Samuel pääsee etsimään niitä. Erämaa merkitsee äärikokemuksia.

Hän kohtaa harvaan asuttujen kylien ihmisiä, niitäkin, jotka yhä vievät uhreja pyhille puilleen ja pyytävät apua seitakiviltä.

Toisessa kerronnan tasossa palataan jatkosodan jälkeisiin aikoihin. Myös rakkaussuhteista on kysymys. Nekin Juntti onnistuu näyttämään tuoreesti.

Juonen tasolla syntyy lopussa rosojakin. Etenkin Outan persoona ja motiivit kaipaisivat lisää vakuuttaakseen. Tai ehkä niin pitää olla, ja Lappi sulkee ihmistensä perimmäiset tunnot ulkopuolisilta.

Kaiken kaikkiaan romaani kuljettaa kuin jäntevä huskyvaljakko.

Tärkeimmäksi nousee kulloinkin elettävä hetki, sen aistittava kuvaus.

Sivut houkuttavat lukemaan maistellen, vaikka samalla on kiire näkemään, mihin tarina vie.

Pekka Juntti tunnetaan toimittajana ja kolumnistina muun muassa aiemmin Kantrissa.

Hän on yksi Tieto-Finlandian 2019 voittaneen Metsä meidän jälkeemme -teoksen kirjoittajista. Veikkaan, että Villikoiraakin syksyn palkintoraadit tarkasti tutkailevat.