Koiranäyttelyt innostavat maakuntamatkailuun: Kuopioon kokoontuu viikonloppuna 9 000 heiluvaa häntää
Pienillä paikkakunnilla on oivallettu, että koiranäyttelyväki tuo näyttelypäivänä majoitus- ja ravintolayrityksille euroja ja metsästysseuroille sekä koirayhdistyksille rahaa.
Kesäkuussa Kuopiossa järjestettiin mannermaisten kanakoirarotujen rotujärjestön Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely, joka oli pieni erikoisnäyttely. Tulevan viikonlopun Sawo Show on iso kaikkien rotujen kansainvälinen näyttely. Kuva: Sari PenttinenKoiranäyttelyt ovat suosittu harrastus koiranomistajien keskuudessa. Kesä–elokuussa järjestetään lähes 140 koiranäyttelyä eri puolilla Suomea. Näyttelypaikoille kokoontuu satoja, useimmiten tuhansia ihmisiä koirineen.…
Kuopiossa Sorsasalon raviradalla järjestetään tulevana viikonloppuna kolmipäiväinen koiranäyttely Sawo Show. Näyttelypäivien aikana siellä työskentelee 300–400 talkoolaista ja iso joukko väkeä tekee töitä jo ennen varsinaista tapahtumaa, kertoo näyttelyn tiedottaja Veijo Miettinen.
"Talkootöillä 11 järjestävää yhdistystä, jotka ovat metsästysseuroja ja koiraseuroja, rahoittavat toimintaansa."
Koiria näyttelyyn on tulossa noin 3 000 jokaisena näyttelypäivänä eli perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.
Helsinkiläinen ulkomuototuomari, koirankasvattaja ja näytteilleasettaja Vesa Lehtonen matkustaa Kuopion näyttelyyn.
"Matkaan lähtee kaksi henkilöä kahden koiran lisäksi, jotka on ilmoitettu näyttelyyn. Matkustamme 900 kilometriä omalla autolla, tankkaamme, yövymme kolme yötä hotellissa ja syömme paikan päällä, kyllä siinä kuluu 500–700 euroa", laskeskelee Lehtonen reissun kustannuksia.
Yhden koiran ilmoittautumismaksu on näyttelystä riippuen suuruudeltaan vajaasta 30 eurosta jopa 60 euroon. "Ilmoittautumismaksut ovat kasvaneet vuosien saatossa kohtuuttomasti. Ei euroja tule laskettua, koska kyseessä on elämäntapa, mutta kohtuullisempia hintoja toivoisi näkevänsä nykyistä useammin", sanoo Lehtonen.
Kunnanjohtaja näyttelyillallisella
Suomen Kennelliiton hallituksen jäsen sekä näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtajan Harri Lehkosen mukaan näyttelyiden taloudellinen merkitys esimerkiksi majoitus- ja ravintolatoiminnalle on oivallettu parhaiten pienillä paikkakunnilla. "Niissä kunnanjohtajakin saattaa istua näyttelyillallisella edustamassa."
Näyttelyt ovat oikeastaan ainoa keino kerätä rahaa muulle kenneltoiminnalle. "Valitettavasti talkootyö alkaa olla katoavaa kansanperinnettä", Lehkonen harmittelee.…
Näyttelypalveluyritys Pawdiumin yrittäjä Sari Kupiainen arvioi, että kuluvan kesän näyttelyissä on käynyt keskimäärin yhtä paljon koiria kuin aiempina vuosina. Vuosittain yksittäisiä näyttelykäyntejä tehdään Suomessa noin 200 000.
"60 prosenttia näytteilleasettajista tulee sadan kilometrin säteeltä, loput kauempaa. Yhden ilmoitetun koiran mukana näyttelyyn tulee 1,5 ihmistä, tietää Kupiainen kertoa. Esimerkiksi Kuopiossa tämä tarkoittaa 4 500 ihmistä kolmena päivänä näyttelypaikalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
