Arkkipiispa on valmis lisäämään yhteistyötä muiden uskontokuntien, kuten islamin ja juutalaisuuden kanssa – "Yhteiset tilat ja vierailut voisivat lisätä uskontojen vuoropuhelua"

Arkkipiispa Tapio Luoma korostaa, että kristitty on kastettu seurakunnan jäsen. ”Muita kriteereitä on kauhean vaikea antaa.” Kuva: Maija Partanen

Tapio Luoma on toiminut evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana reilun vuoden verran. Vaasassa kasvanutta Luomaa on kuvattu kirkon sisällä keskitien kulkijaksi.

"En ole tästä nimityksestä lainkaan pahoillani. Haluan rakentaa kirkkoa, jossa eri tavalla ajattelevat kristityt voisivat tukea toinen toistaan ja iloita Jumalan lahjasta eli ainutlaatuisesta elämästä."

Peräseinäjoella, Ilmajoella ja Seinäjoella pappina toiminut Luoma on tottunut pohjalaiseen kansankirkollisuuteen, jossa herätysliikkeet ovat vahvasti mukana paikallisen seurakunnan elämässä.

"Kirkon sisäiset herätysliikkeet Pohjanmaalla ovat kyenneet tekemään hyvää yhteistyötä keskenään ja paikallisseurakuntien kanssa. Se on hyvin arvokas ja hieno kokemus."

Luoma jätti tutun lakeusmaiseman taakseen, kun hänet valittiin Espoon piispaksi vuonna 2012. Arkkipiispan mielestä mikään ei vedä vertoja sille, kun saa seistä Pohjanmaalla pellon reunassa ja tavoittaa horisonttia kaukaisuudessa.

"Se tuo minulle tilan tunteen, jota huomaan tässäkin virassa tarvitsevani."

Sovitteleva arkkipiispa on valmis lisäämään yhteistyötä muiden kristillisten kirkkokuntien ja myös muiden uskontokuntien kanssa.

Kiinteistökulut rasittavat luterilaisen kirkon taloutta. Joillakin paikkakunnilla on toteutettu tilojen yhteiskäyttöä kristillisten kirkkokuntien kanssa.

"Luterilainen kirkko voi antaa jossain tilanteessa esimerkiksi seurakuntatalon ortodoksisen kirkon tai katolisen kirkon käyttöön. Se vaatii vielä ajatustyötä, että meillä olisi yhteisiä tiloja muiden uskontokuntien kanssa."

Toisaalta Luoma pohtii, että esimerkiksi sairaaloissa on jo yhteisiä hiljaisia huoneita. Ne ovat pääasiassa kolmen merkittävimmän yksijumalaisen uskonnon, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin, edustajien käytettävissä.

"Yhteiset tilat ja vierailut voisivat lisätä uskontojen vuoropuhelua. Esimerkiksi Turun puukotusiskun jälkeen eri uskontokuntien edustajat olivat rinta rinnan surmapaikalla ja sen jälkeen siirryttiin vielä yhdessä Turun tuomiokirkkoon. Vaikka rukoilemme kukin omalla tavallamme, meitä yhdistää vahva halu rauhaan ja sovintoon."

Luoma toivoo, että uskontoja ei käytettäisi vihan lietsomiseen ja ennakkoluulojen kylvämiseen.

Julkisuudessa esitetään silloin tällöin, että Suomeen kannattaisi ottaa vain kristittyjä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, koska he integroituvat nopeasti yhteiskuntaan. Tapio Luoma ei hyväksy tällaista rajanvetoa.

"Silloin kun hädänalaisia autetaan, muslimin hätä on yhtä suuri kuin kristityn. Esimerkiksi vanha islamilainen tataariyhteisö on integroitunut syvästi yhteiskuntaamme ja sen seurakunnat jäsenet taistelivat sodissa Suomen itsenäisyyden puolesta."

Maahanmuuton kasvun myötä muiden uskontokuntien kuin kristittyjen kannattajamäärä lisääntyy Suomessa. Tapio Luoman mukaan tämä tuo pohdittavaksemme kysymyksen, mitä kristinusko meille itsellemme merkitsee.

Kun Suomeen saapui vuonna 2015 yli 30 000 turvapaikanhakijaa, paikalliset seurakunnat olivat yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa tarjoamassa etunenässä apuaan kaukaa tulleille.

"Kirkon näkökulmasta kysymys on siitä, että vierelle on tullut ihminen, jolla on hätä. Viranomaisten ja poliitikkojen tehtävänä on päättää Suomen ja EU:n turvapaikkalinjasta."

Kirkko on ollut perinteisesti hyvin vahva yhteiskunnallinen keskustelija. Säätyvaltiopäivien aikaan papisto osallistui vahvasti politiikkaan. Ennen vuoden 1865 kunnallisasetusta kirkkoherrat olivat käytännössä myös kunnanjohtajia.

Luoman mukaan kirkolla ei ole enää samanlaista poliittista valtaa, eikä välttämättä arvovaltaakaan kuin aiemmin. Silti kirkolla on jopa velvollisuus tuoda julkisuuteen asioita, jotka se kokee tärkeiksi omasta uskostaan käsin.

"Se ei ole ajan trendeillä ratsastamista tai ihmisten mielistelemistä, että kirkko ottaa kantaa esimerkiksi ilmastonmuutokseen. Se on hyvin syvästi kristillisen uskon ytimestä nouseva kysymys, millä tavalla huolehdimme Jumalan luomakunnasta."

Vuonna 2018 evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 69,7 prosenttia suomalaisista. Kannattaako kirkon tavoitella jatkossa mahdollisimman suurta jäsenmäärää vai olisiko parempi keskittyä ihmisiin, jotka haluavat olla aidosti mukana seurakuntien toiminnassa?

Tapio Luoman mielestä perinteinen kansankirkko-malli on edelleen käypä tapa hahmottaa maailmaa. Arkkipiispa haluaa kirkon ottavan huomioon myös ne, jotka eivät aktiivisesti osallistu seurakuntien toimintaan.

"Kirkko mieltää tehtäväkseen koko kansan eli kaikki täällä asuvat ja elävät. Jeesuksen voimakas viesti seuraajilleen oli, että älkää jääkö vain omaan ystäväpiiriinne, vaan menkää kaikkeen maailmaan todistamaan ja palvelemaan."

Kansankirkon puolesta puhuu Luoman mukaan myös luterilaisen kirkon voimakas asema suomalaisen yhteiskunnan muotoutumisessa.

Arkkipiispa muistuttaa, että pohjoismaisia hyvinvointivaltioita ei voi ajatella ilman niiden luterilaista perintöä. Kirkolla on ollut todella vahva rooli esimerkiksi koulutuksessa ja köyhäinhoidossa.

Mediassa taivastellaan usein kirkosta eronneiden suuria määriä, mutta virta kulkee myös toiseen suuntaan. Kirkkoon liittyi vuonna 2018 yhteensä 16 700 suomalaista ja heidän motiivinsa ovat hyvin moninaisia.

Tapio Luoma arvioi, että suurin osa kirkkoon liittyneistä on paluumuuttajia. He liittyvät takaisin kirkkoon esimerkiksi avioliiton solmimisen tai kummiksi pääsemisen vuoksi.

"Taustalla on myös pohdintaa siitä, mikä on elämän suunta ja tarkoitus. Jokaisen motiivia liittyä kirkkoon tulee kunnioittaa. Emme ole yhteisö, joka kyselee kenenkään uskon laatua tai määrää."

Arkkipiispan mukaan kirkon jäsenyys on etenkin nuorille ikäluokille yhä enemmän tietoinen valinta. Hänestä ei ole lainkaan huono asia, että ihminen on käynyt läpi perusteensa kuulua kirkkoon.

"Tekisi mieli alleviivata, että kristitty on kastettu seurakunnan jäsen. Muita kriteereitä on kauhean vaikea antaa."

Koulujen ja päiväkotien ruokarukoukset, aamunavaukset ja jouluevankeliumit ovat joutuneet viime vuosina tulilinjalle. Tapio Luoman mukaan toisten uskontojen edustajat ovat harvoin pahoillaan siitä, että koulussa veisataan suvivirsi ja tai käydään joulukirkossa.

"Sen sijaan uskonnottomuuden ideaa pidetään aiempaa voimakkaammin esillä. Tekisi mieli sanoa, että maailmanlaajuisesti uskonnottomuus on poikkeus ja uskonnollisuus valtavirta. En usko, että yhteiskunnassa voidaan koskaan saavuttaa maailmankatsomuksellista tai uskonnollista neutraliteettia."

Tapio Luoma pitää tärkeänä sitä, että seurakunnat nähdään koulujen luontevina yhteistyökumppaneina. Kristinuskosta voi olla montaa mieltä, mutta varsinkin elämän kriisitilanteissa ihminen hakee apua itseään suuremmalta voimalta.

"Olkoonkin, että sitä voimaa on mahdotonta ymmärtää, käsittää tai jollain tavalla hallita."