Miksi teollisuustyöväestö tarttui kivääriin? Kuusankosken raakojen tapahtumien selvittäminen toi Tieto-Finlandian Seppo Aallolle

Seppo Aalto tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Helsingissä marraskuun alussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 

Nyt Suomen sisällissodan muistovuonna puhutaan jälleen paljon vuoden 1918 tapahtumista, anteeksiannosta ja sovinnosta. Historioitsija ja tietokirjailija Seppo Aaltoa keskustelun sävy välillä ihmetyttää.

"Nyt annetaan anteeksi, lyödään kättä päälle ja ollaan kaikki suomalaisia", hän sanoo, tosin korostaen kärjistävänsä.

"Kenelle pitäisi antaa anteeksi? Järjestetäänkö tapahtuma, jossa ensin punaisten jälkeläiset istuvat alas ja valkoiset pyytävät anteeksi ja tunnin päästä toisin päin?"

Aalto on sekä Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian dosentti että tuore Tieto-Finlandia-palkinnon voittaja.

Voitto tuli teoksesta Kapina tehtailla – Kuusankoski 1918 (Siltala), joka tarkastelee sisällissodan tapahtumia Kuusankosken Kymintehtailla. Kuukauden verilöylyssä teloitettiin lähes 300 punaista, ja paikkakuntaa kutsuttiin Kuolemanlaaksoksi.

Mitä syvemmälle aiheeseen Aalto sukelsi, sitä paremmin hän ymmärsi sodan jättämät arvet niin paikallisesti kuin kokonaiseen kansaankin. Siksi hän ei niele ajatusta siitä, että muutama kädenpuristus ja mustassa puvussa luettu juhlapuhe monta sukupolvea myöhemmin riittää menneisyyden paikkaamiseen.

"Tärkeintä on katsoa, miksi vallankumous syntyy, ja minun kirjani on siitä vain yksi esimerkki. Meillä on ehkä parhaiten dokumentoitu sisällissota koko maailmassa."

Kuusankosken paperitehtaat olivat Euroopan suurimmat, ja käytännössä kaikki paikkakunnan 12  000 asukasta olivat riippuvaisia tehtaalta saatavasta toimeentulosta.

Tehdas loi paikkakunnalle kaksi maailmaa. Herrasväki ja työläiset asuivat maantieteellisesti samassa paikassa, mutta luokkaerot olivat valtavat. Aallon sanoin tehtaan varjo oli kuitenkin maaseutuun verrattuna valoa. Se tarjosi esimerkiksi asunnot, sosiaaliedut, perusterveydenhuollon ja lapsille koulutuksen.

"Tehdas oli muutakin kuin vain tehdas näille ihmisille. Se oli oikeastaan sampo", Aalto kuvailee.

Siksi eläköitynyt tutkija halusi selvittää, miksi teollisuustyöväestö tarttui kivääriin. Suunnitelmissa ei ollut tehdä kirjallisuuspalkintojen voittajateosta, vaan alun perin hän halusi selvittää itselleen, miksi oman synnyinkunnan verilöyly pääsi tapahtumaan.

Samalla Aallolle kävi entistä selvemmäksi, kuinka värittyneesti sisällissodan historiaa on kirjoitettu. Valkoinen terrori oli järjestelmällistä, totaalista ja koski koko kapinoivaa yhteisöä, eikä punaisten väkivalta ollut summittaista kostamista, vaikka se usein on sellaisena nähty.

"Ei punainen terrori ollut sitä, että "ammunpa tuosta yhden lahtarin". Se oli sotilasjohdon järjestämää, ja motiivina oli sotilaallinen tilanne."

Aalto korostaa, että ymmärrys niin kutsuttujen punaisen ja valkoisen terrorin järjestelmällisyydestä ei ole peräisin häneltä itseltään vaan Tampereen yliopiston yliopistonlehtorilta Marko Tikalta.

"Minä vain sovelsin Tikan järjestelmällisyysajatusta", hän sanoo.

Historioitsijana Aalto pyrki kuvaamaan Kuusankosken tapahtumia sellaisina kuin ne tapahtuivat. Hän huomauttaa, ettei historiassa ole koskaan lopullista totuutta.

"Historian luonne on sellainen, että uusi aika nostaa esiin uudet kysymykset."

Aalto toivookin, että moniin sisällissodan tapahtumiin palattaisiin vielä uudelleen. Tampereen taistelut on hänen mukaansa "kammattu kymmenellä kammalla", mutta esimerkiksi Hämeessä ja Viipurissa riittää vielä perattavaa. Näin kasvaisi ymmärrys siitä, kenen tarinoiden perusteella historiankirjat on täytetty ja millaisilla tarinoilla niitä on syytä täydentää.

Aalto muistuttaa, ettei historia opeta mitään, vaan sen avulla voidaan jäsennellä nykypäivää. Hänen teoksestaan voi oppia muun muassa sen, ettei vakaa yhteiskunta synny ja säily voimakkaamman osapuolen pakolla tai heikompaa lyömällä.

Mitään opetuksia Aalto ei tämän päivän päättäjille anna, vaikka yhtymäkohtia nykypäivän maailmaan löytyy Kuusankoskeltakin. Hän korostaa olevansa historioitsija, ei tulevaisuudentutkija.

Yksi ehdotus tutkijalla on: pidetään edes tämä yksi maailman kolkka olosuhteiltaan sellaisena, ettei kapinalle tai sisällissodalle synny syytä. Hän toivoo kirjansa voivan auttaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

"Ei lopeteta siihen, että on muistovuosi, ja sitten jatketa ennallaan. Sovitaan, ettei enää koskaan luoda sellaista, jossa tällainen tilanne syntyisi. Se onnistuu teoilla, ei puheilla."

Aallon haaveena on, että nuoret aikuiset löytäisivät tiensä teoksen pariin. Omien kotiseutujenkin verinen historia voi olla monelle vieras.

Kirjailija kertoo oman poikansa kysyneen Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -elokuvan nähtyään, oliko sota-aika todella noin hirveää.

"Sanoin, että ei se ollut. Se oli vielä paljon hirveämpää."