Väsyneenä on opittava lepäämään, ei luovuttamaan
Anni Takko: "Jopa Jumala, kaiken luoja, kehotti meitä lepäämään. Ja Hän lepäsi itsekin."Suomi on poikkeuksellisissa oloissa. Jokaisen arki on muuttunut. Toiset ovat etätöiden myötä kokeneet ajan lisääntyneen ja joku on löytänyt uusia harrastuksia. Moni on aktivoitunut auttamaan.
Toiselle ajan lisääntyminen on tarkoittanut ahdistavan yksinäisyyden lisääntymistä. Joidenkin työmäärä on entisestään kasvanut ja työn ohella tulisi aivan uudella tavalla huolehtia lapsista tai omista vanhemmista. Ruokaa saa olla laittamassa koko ajan ja vähintään siivoamassa keittiötä. Toisella taas ei ole lounastauolla lainkaan seuraa.
Monenlaista joustavuutta vaaditaan. On totuttava uusiin tapoihin tehdä työtä, etäisyyteen ja epävarmuuteen. On totuttava erilaiseen aikaan, joka toiselle yhtäkkiä juoksee ja toiselle matelee. Moni miettii omaa jaksamistaan.
Minuakin alkoivat jossakin vaiheessa mietityttää ne päivitykset, joissa on leivottu hapanleipää ja virkattu, ”kun nyt kerrankin on aikaa”. Mikseivät poikkeusolot olleet tuoneet minulle lisää aikaa? Olin pikemminkin läkähtynyt työhön ja kaikesta huolen kantamiseen. Ääripäässä ovat toisaalta ne ihmiset, jotka tekevät poikkeusoloissa äärettömän tärkeää työtä ja joiden aika tuskin on lisääntynyt: terveydenhuoltoalan ihmiset ja päätösten tekijät.
Miksi-kysymyksiin sisältyykin aina jonkinlainen katkera sävy. On parempi olla zen – ottaa se, mikä annetaan.
Päätin levätä. Olin ajatellut paahtaa töitä läpi pääsiäisen, mutta jokin muuttui, kun kollegani kertoi aikovansa pääsiäisenä silittää kissoja ja katsella narsisseja. Minäkin päätin tehdä niin. Sain lepoa ja sain itse asiassa aikaan ties mitä, vaikka se oli toisarvoista.
Kun vaaditaan uutta joustavuutta ja mukautumista ehkä epämukaviinkin oloihin, ei pidä unohtaa levon merkitystä. Kun on väsynyt, on opittava lepäämään, ei luovuttamaan. Voi olla väsynyt uutisiin, työhön, arkeen, etäyhteyksiin, ahdistaviin tunteisiin. Lepää ensin. Älä luovuta.
Jopa Jumala, kaiken luoja, kehotti meitä lepäämään. Ja Hän lepäsi itsekin. Aika hyvä malli myös meille ihmisille, vai mitä.
Ps. Kyllä, otsikko on napattu Eino Leinon runosta Kun kello seisoo.
Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
