Hautajaispäivänä Koivistoa voi kunnioittaa kirkossa tai kotisohvalla
Valmistelukomiteaa johtava ulkoministeri Timo Soini kutsuu kaikki suomalaiset kunnioittamaan presidentin muistoa.
Koiviston surukirja oli auki sekä Presidentinlinnassa että netissä viime viikon perjantaihin asti. Kirjoituksia surukirjoihin tuli yhteensä yli 51 000. Kuva: Jussi NukariPresidentti Mauno Koivisto haudataan huomenna. Siunaustilaisuus alkaa Helsingin Tuomiokirkossa kello 13.
Valtiollisiin hautajaisiin on kutsuttu omaisten ja valtiojohdon lisäksi yli 500 kutsuvierasta. Ulkovaltoja edustavat suurlähettiläät.
Koiviston hautajaisten valmistelukomiteaa johtava, ulkoministeri Timo Soini (ps.) on sanonut, että hautajaispäivän perusajatus on, että kaikki suomalaiset voisivat tavalla tai toisella löytää tavan muistaa presidentti Koivistoa.
STT kokosi tietoja siitä, miten kansalaiset voivat seurata hautajaismenoja ja muistella edesmennyttä presidenttiä.
Parhaat mahdollisuudet hautajaisten seuraamiseen on paikanpäällä Helsingissä: Yleisöllä on mahdollisuus osallistua siunaustilaisuuteen. Tavalliset kansalaiset pääsevät kirkkoon kello 11.30 alkaen turvatarkastuksen kautta.
Siunaustilaisuutta voi seurata myös Senaatintorilla, sillä koko siunaustilaisuus välitetään äänenä sinne.
Koiviston surusaatto lähtee matkaan Tuomiokirkolta noin 14.30 siunaustilaisuuden jälkeen. Surusaatto kulkee Tuomiokirkosta Valtioneuvoston linnan, Suomen Pankin ja Presidentinlinnan kautta Hietaniemeen. Kansalaiset voivat seurata autosaattuetta sen matkan varrella sinisen nauhan takana.
Surusaattoa seuraamaan odotetaan saapuvan kymmeniätuhansia ihmisiä, mahdollisesti jopa yli satatuhatta.
Heikki Porola Helsingin poliisista sanoo, että yleisön olisi parasta seurata saattoa Tuomiokirkon portailla. Surusaatto kiertää koko Senaatintorin. Hyviä paikkoja Porolan mukaan on myös reitin varrella paikoissa, joissa on paljon tilaa. Autosaattue pysähtyy Valtioneuvoston linnan, Suomen Pankin ja Presidentinlinnan edessä.
"Muita hyviä paikkoja seurata tapahtumaa ovat saattueen pysähdyspaikat, Marskin patsas ja Hietaniemen hautausmaa."
Muistotilaisuus pidetään kutsuvieraille Säätytalossa, johon yleisöllä ei ole pääsyä.
Yleisradio lähettää hautajaiset suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Radio Suomessa. Lähetys alkaa kello noin kello 12.50. Myös muut mediat raportoivat tiiviisti Koiviston hautajaisista verkkosivuillaan.
Säätytalon muistotilaisuuteen eivät toimittajatkaan pääse, mutta muistotilaisuuden ohjelmaosuus näytetään suorana verkkolähetyksenä.
Kukkatervehdysten sijaan Koivistoa pyydetään muistamaan lahjoituksin tutkimus-, opinto- ja kulttuuritoimintaa tukeville rahastoille.
Lahjoituksia pyydetään tekemään Kansan Sivistysrahastolle, Suomen Kulttuurirahastolle tai Svenska Kulturfondenille. Tilinumerot kerrotaan Presidentin kanslian verkkosivuilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
