Vimpeli sykkii pesäpallolle
Vimpelin Saarikenttä on pesäpallon pyhättö. Sitä tullaan katsomaan ympäri Suomea, parhaimmillaan katsomoissa on enemmän väkeä kuin kunnassa on asukkaita. Kirsti Porttila Kuva: Viestilehtien arkistoVimpeli
Sunnuntaiaamuna kylän raitti on tyhjä. Vimpelin keskustassa ei näy autoja, ei ihmisiä.
Kun kello lyö 12, alkaa kirkon ympärillä hyörinä. Historiallisesti merkittävä puukirkko sijaitsee vain sadan metrin päässä Vimpelin maallisesta pyhätöstä, Saarikentästä. Siellä Vimpelin Veto isännöi pesäpallo-otteluitaan.
Vimpeli täyttyy tunnissa. Saarikentän ympärys on täynnä autoja, katsomot pullistelevat väkeä. Parhaimmillaan väkeä on yli 4 000. Asukkaita Vimpelissä on vauvat ja vaarit mukaan lukien 3 091.
”Pesäpallo ei ole vain vimpeliläisten asia, se on koko maakunnan intohimo”, kertoo Vimpelin Vedon toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kujala.
Veto on yksi perinteisimmistä pesäpalloseuroista. Se perustettiin vuonna 1934.
Ensimmäinen kulta-aika osui vuosien 1958 ja 1968 väliin. Silloin Veto oli joka vuosi mitaleilla ja voitti SM-kultaa 1960 ja 1965. Tuossa ensimmäisen aallon menestysjoukkueessa pelasi joukkueen nykyisen lääkärin Hannu Södervikin Martti-isä.
”Isä ehti voittaa Vedon paidassa kolme mitalia. Silloin koettiin ensimmäinen Vimpeli-ilmiö.”
Hannu Södervik voitti itse ensimmäisen SM-mitalinsa Vedon paidassa vuonna 1966, kahdeksan vuotta isänsä jälkeen. Hän oli siis itsekin osa tuota ensimmäistä ilmiötä.
”Pesäpallo on aina ollut osa vimpeliläisyyttä. Liikunnallinen perusta luotiin koulussa. Voimistelunopettaja Voitto Havela painotti kuitenkin sitä, ettei saanut liian nuorena keskittyä vain yhteen lajiin. Minäkin olin kohtuullisen hyvä pikaluistelija.”
Vimpeli-ilmiö toi pesäpallon koko kansan huulille viimeistään vuonna 2010, kun Veto palasi kultakantaan 45 vuoden jälkeen. Vuoden lopussa yleisö valitsi Urheilugaalassa vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi Jere Dahlströmin läpilyönnin ratkaisevassa finaalissa Kouvolaa vastaan.
Tuota läpilyöntiä todisti joen ympäröimällä Saarikentällä yli 4 000 katsojaa. Paikkoja katsomoon jonotettiin kolme tuntia.
”Joukkueessa on pelaajia ympäri maakuntaa. Se takaa sen, että pelejä tullaan katsomaan koko Järviseudun alueelta”, toiminnanjohtaja Kujala painottaa.
”Lisäksi meidän stadion on jo sinänsä katsomisen ja kokemisen arvoinen.”
Kesälomat tuovat Saarikentälle katsojia ympäri Suomea. Eräskin pariskunta oli ajanut Imatralta saakka katsomaan peliä, kun olivat lukeneet Saarikentän ainutlaatuisesta tunnelmasta.
Saarikentällä ei musiikki soi korvia huumaavalla tasolla, siellä metelistä vastaa yleisö.
”Vimpelin yleisö on varmasti lajitietoisin koko maassa. Täällä osataan arvostaa hyvää suoritusta, vaikka siitä vastaisi vastustajan pelaaja”, Södervik painottaa.
Totta. Kun Kouvolaan täksi kaudeksi siirtynyt ex-vimpeliläinen Matias Rinta-Aho puhkaisi Vimpelin ulkokentän, osa yleisöstä osoitti ”omalle pojalle” suosiota seisaaltaan. Nuori Rinta-Aho tunsi olevansa omiensa parissa.
Osataan Saarikentällä olla myös armottomia. Kun vastustajan lyöjät valmistautuvat viimeiseen lyöntiinsä, ulvoo katsomo yhtä huutoa niin kovaa, ettei lyöjä kuule edes omiensa väärä-huutoa.
Kakkospesän takana oleva ”huutosakki” on taas saanut useamman vastustajan pelaajan pasmat sekoamaan täysin muuta yleisöä hauskuuttavilla letkautuksilla.
Södervik muistaa 1970-luvun alun tapauksen, jossa tuomariston tekemä väärä vihellys suututti katsojat täysin.
”Hävisimme pelin siihen vihellykseen. Sen jälkeen tuomarit piti johdattaa kentältä poliisisaattueessa, ettei yleisö olisi uittanut heitä Savonjoessa.”
Yksi Vimpeli-ilmiön perusteista on joki, joka kiertää koko kentän. Vastustajat tietävät, että kun pallo menee lyönnin seurauksena vuolaana virtaavaan Savonjokeen, rullaa kenttä ja yleisö ulvoo.
Vimpeliläiset tietävät kuinka jokeen tulee hypätä, jos pallo sinne menee. Vastustajille ”jokipallo” on pahempi pala, yleensä siinä kastuu pelaaja kaulaansa myöten.
”Yleisö on kuin lisäpelaaja meille”, Vedon lyöjäjokeri Janne Mäkelä myöntää. ”Saarikentän katsomo on niin lähellä kenttää, että yleisön pauhun tuntee ja huudot kuulee.”
”Saarikentän huuma on pakko kokea paikan päällä. Sen jälkeen ymmärtää varmasti, mistä Vimpeli-ilmiö saa alkunsa”, Hannu Södervik pohtii.
Vimpeliläisistä sanotaan, että he syntyvät räpylä kädessä. Pesäpallo on heillä verissä.
”Pelaaminen kulkee Vimpelissä suvussa ehkä enemmän kuin muualla. Meillä on useamman polven pelaajia, on Peltoloita, Liikalaa, Lassilaa, Södervikiä”, Hannu Södervik luettelee.
Vimpeli on myös yksi niistä seuroista, joiden talous on kunnossa. Kaiken perusta on kuitenkin omassa junioritoiminnassa, se on kuulunut jo vuosien ajan maan parhaimpiin.
”Meillä on erittäin tasokkaat juniorijoukkueet, sillä sektorilla tehdään koko ajan töitä”, Kujala kertoo.
”Vimpelissä on ymmärretty se, että entiset aktiivipelaajat on otettu mukaan seuran toimintaan. Lähes jokaisella junioriryhmällä on valmentajana tai huoltajana entinen pelaaja”, Södervik muistuttaa.
Vedon pelejä seuraa katsomossa silmä tarkkana pian 96 vuotta täyttävä Martti Haapakoski. Hänen pojanpoikansa Sami Haapakoski on Suomen parhaita etenijöitä ja yksi Vimpelin pelaajaikoneista.
”Tulen katsomaan Samin pelejä aina kun se on mahdollista, siis aina kun kyyti järjestyy”, Martti Haapakoski vakuuttaa.
Kyyti on järjestynyt kotoa Ylivieskasta tähän mennessä kaikkiin peleihin. Aina kun Sami tuo juoksun, karehtii ”Papan” huulilla hymy. Vierustoverit, hekin jo 60-luvulta lähtien katsomossa viihtyneet pesäpallomiehet, onnittelevat Marttia.
Vimpeli on ollut nyt kuusi kertaa peräkkäin mitaleilla. ”Halu menestyä on kova”, Janne Mäkelä vakuuttaa. ”Tietenkin sitä odotetaan myös katsojien puolelta.”
JARI PORTTILA
Hannu Södervik
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
