Sairauslomien määräämiseen halutaan yhtenäisyyttä
Eri lääkäreiden arviot sairauspoissaolon tarpeesta samassa sairaudessa vaihtelevat, kertoo Työterveyslaitos.
Työterveyslaitoksen mukaan lääkärit eivät tunne tarpeeksi hyvin potilaidensa työn sisältöä ja työolosuhteita. Lehtikuva / Milla TakalaEroihin vaikuttavat muun muassa maantieteellinen alue ja lääkärin erikoistumisala. Työterveyslaitoksen mukaan lääkärit eivät tunne tarpeeksi hyvin potilaidensa työn sisältöä ja työolosuhteita. Työterveyshuollon asiantuntemusta ei myöskään osata käyttää arvioinnissa hyväksi.
Työterveyslaitoksen kokoama työryhmä on selvittänyt, voisiko lääkäreille laatia ohjeistuksen sairauspoissaolojen tarpeen ja keston arvioinnista. Vastaava ohjeistus on jo käytössä esimerkiksi Ruotsissa. Ohjeistuksen tarkoitus on vähentää sairauspoissaoloja.
Työryhmää johtanut Tuula Oksanen Työterveyslaitokselta painottaa, että tarkoitus ei ole, että ihmiset tulisivat sairaana töihin.
"Tavoitteena on potilaalle optimaalinen sairausloma", sanoo Oksanen.
Ohje olisi Oksasen mukaan pikemminkin tarkistuslista lääkärille kuin sairauskohtainen raamitus siitä, millaisia sairauslomia tulisi määrätä. Sairausloman tarvetta arvioitaessa on syytä ottaa huomioon ainakin potilaan työ sekä kuntoutuksen mahdollisuudet.
Selvitys on osa vuoden 2017 työeläkeuudistusta.
STTK kertoo, että se ei näe tarvetta diagnoosikohtaisille suosituksille. STTK:n mukaan sairauspoissaoloja pitäisi ehkäistä ensisijaisesti parantamalla työhyvinvointia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
