60 vuotta täyttävä Mikko Ranta-Huitti: "Jos työ ja tekeminen ei tunnu siunatulta, se pitää lopettaa"
Karjanjalostaja ja taiteen ystävä Mikko Ranta-Huitti uskoo uusiin alkuihin ja rohkaisee niihin muitakin.
"Kun joku polku on käyty loppuun, löytyy jokin uusi", uskoo Mikko Ranta-Huitti. Siihen hän haluaa rohkaista myös muita. Taustalla Luston aseman lehmuskuja ja seurana koira Ivan. Kuva: Saara Lavi"Työn ja tekemisen pitää olla siunattua. Jos se ei tunnu siltä, vaan on jatkuvasti vaikeaa, se pitää lopettaa", linjaa elokuun ensimmäisenä päivänä 60 vuotta täyttävä Mikko Ranta-Huitti. Ortodoksina hänellä on tapana siunata myös työpaikat ja työvälineet, jotta kaikki sujuisi suotuisasti.
Karjanjalostusalan yrittäjänä ja Aseman taidelaiturin isäntänä tunnettu mies tietää, mistä puhuu. Takana on useita uusia alkuja, jotka ovat tehneet onnelliseksi.
Viimeisin iso asia on Punkaharjun Luston autioituneen aseman hankkiminen kesäasunnoksi yhdessä puoliso Hannu Huitin kanssa.
"Yksi syy ostamiseen oli saada ripustustilaa taiteelle, jota keräilemme. Ystävämme Miina Äkkijyrkkä ehdotti, että voisimme pitää näyttelyn, ja siitä tämä alkoi", Ranta-Huitti kertaa aseman pihamaalla. Asemalla järjestetään taidenäyttelyiden lisäksi tapahtumia ja ovet ovat auki taiteen ystäville koko kesän.
Kävijöitä on kertynyt heinäkuun loppuun mennessä jo yli 10 000 ja isännät valittiin juuri vuoden punkaharjulaisiksi.
"Saamme elää elämää, jossa voi olla kulttuurin ja taiteen kanssa tekemisissä ja samalla saamme elannon mielenkiintoisesta työstä", Ranta-Huitti toteaa kiitollisena.
Viimeisimpänä aseman pihaan on siirretty oma tsasouna, jossa mies hiljentyy päivittäin. Hiljentymisen ja levon merkitys elämässä on kasvanut kahdeksan vuotta sitten koetun aivoinfarktin jälkeen.
"Kävin lähellä kuolemaa. Siitä alkoi uusi jakso, uusi elämä, jossa lennetään vähemmän ja ajatellaan enemmän henkistä puolta."
Pariskunta luopui infarktin jälkeen vähitellen maidontuotannosta Huitin tilalla Lopella. Navetta toimii nyt hiehohotellina, jossa asuvat hiehot antavat tärkeän ikkunan jalostuksen tuloksiin käytännössä.
"Kun joku polku on käyty loppuun, löytyy jokin uusi", Ranta-Huitti uskoo vakaasti. "Tärkeintä on rakastaa omaa olemista ja työtään."
Huitit ovat olleet edelläkävijöitä monessa. Miehet aloittivat ensimmäisinä yksityisinä sperman tuonnin sekä sittemmin sukupuolilajitellun sperman ja alkioiden tuonnin.
"Alku ei ollut helppo. Kaikenlaisia epäilyksiä oli. Poliisi muun muassa vei mapit ja tietokoneen tutkittaviksi", Ranta-Huitti muistelee.
Työ kuitenkin jatkui, ja Huittien omistama HH Embryo on vakiintunut toimija Suomen karjanjalostusbisneksessä. Yhtiö myy eläinainesta pääasiassa maitotiloille, mutta asiakkaina on myös lihakarjatiloja sekä lammas- ja vuohitiloja.
Aiemmassa elämässään Ranta-Huitti toimi karjatalousteknikkona ja kehitti menestyksekkäästi siivousbisnestä. Syntymäpäivämuistamisensa hän suuntaa koti- ja laitostalouden opiskelijoiden stipendeihin. "Haluan tukea niitä, jotka haluavat tehdä uraa siivouksella."
Uusien urien luominen on onnistunut Mikon mukaan hyvällä tiimityöllä.
"Meillä on Hannun kanssa ollut yllättävän helppoa yhdessä, ei ole ollut isoja ristiriitoja."
Pariskunta tutustui toisiinsa karjanäyttelyssä runsaat 20 vuotta sitten, ja on pitänyt yhtä siitä lähtien. Miespari on törmännyt karjaväen keskuudessa ennakkoluuloihin harvoin.
"Enemmän on ollut lehmärotuihin liittyviä ristiriitoja. Varmaan meidän oma asenne on vaikuttanut. Me ollaan tavallisia, ei mitään mörköjä. Ja ollaan vaan naurettu ennakkoluuloille."
Mikko Ranta-Huitti juhlii 60-vuotispäiväänsä 1.8.2019 Aseman taidelaiturilla Punkaharjulla muun muassa Pikku Muurikki -karjanäyttelyn merkeissä. Juhlat ovat kaikille avoimet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
