Antti Heikkisen kirja Kehveli maalaa vaihtoehtoisen historian Suomesta, jossa juodaan naurisviinaa

Kirjailija Antti Heikkisellä on samanlainen hattu päässä kuin uuden kirjansa kansikuvan Kehvelillä. Se on kuulemma silkkaa sattumaa. Kuva: Juho Leskinen

Suomessa on ainakin toistaiseksi harvinaista, että kirjailija olisi oman fiktiivisen teoksena äänikirjaversion lukija. Nilsiäläinen kirjailija Antti Heikkinen on tällainen harvinaisuus. Hän on lukenut äänikirjoiksi kaksi uusinta romaaniaan, viime vuonna julkaistun Mummon sekä vasta ilmestyneen Kehvelin.

Ajatus äänikirjan lukijaksi ryhtymisestä tuli kustantamolta, onhan Heikkisellä vahva näyttelijätausta. Lisäksi etenkin Mummossa käytetään sen verran murretta, että kuka tahansa ei sitä välttämättä osaisi uskottavasti lukea.

Iltasatujen lukeminen lapsille valmisti Heikkisen mukaan hyvin äänityksiin.

"Erilaisia ääniähän ei tavallaan saisi äänikirjassa olla, mutta otin pikkaisen vapauksia itselleni, kun kyseessä on oma teksti. Vaikka kyllä minä säästelin vähän, en matkinut esimerkiksi Johannes Virolaista tai Veikko Vennamoa niin paljon kuin olisi tehnyt mieli", Heikkinen tunnustaa.

Mummon äänittämiseen kului kolme ja Kehvelin lukemiseen kaksi täyttä työpäivää. Ensimmäisellä lukukerralla oli totuttelemista, että omia virheitään ei jälkikäteen päässyt korjailemaan. Kehvelin kohdalla ne eivät enää haitanneet, mutta Mummoa lukiessa kirjoitusvirheet sapettivat, kun ne väkisinkin hyppivät silmille.

"Luulen, että kun oma kirja on kansissa ja maailmalla, niin harvempi lukee enää omaa tekstiä kannesta kanteen."

Itse asiassa Mummon lukeminen äänikirjaksi oli osasyy Kehvelin syntymiseen. Heikkisen oli alun perin tarkoitus kirjoittaa tänä vuonna Ponssen perustaja Einari Widgrenin elämäkerta. Kun kustantamosta kysyttiin romaania tälle vuodelle julkaistavaksi, alkoi veijaritarina kehkeytyä Heikkisen päässä.

"Mummoa lukiessani tajusin, että kolme romaaniani olivat olleet aika raskaita, ehkä vähän liiankin maailmantuskaisia jollakin tavalla. Että eikö sitä jotain kevyempääkin saisi tehtyä."

Kirjassa Kehveli syntyy kirkkoherran perheen kuopukseksi ja paljastuu jo nuorena varsin kehveliluonteiseksi. Sota-aikana hän päätyy rintamakarkuriksi, mutta palaa monien sattumuksien kautta lopulta juhlittuna sankarina. Kirjassa Kehvelin elämä kietoutuu Suomen historian käänteisiin niin, että maan tarina kirjoitetaan uudelleen.

Koko kirja sai alkunsa ajatuksesta käpykaartilaisesta, vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen tuli mukaan vasta myöhemmin. Heikkinen ei oikein osaa edes sanoa mistä idea pulppusi, teksti kun alkaa syntyä näytölle vasta kun hän saa laskettua sormensa näppäimistölle. Sitä ei etukäteen juuri tuumailla.

"Monesti olen sanonut, että jos en pystyisi itse kirjoittamaan, niin kirjoittaminen loppuisi siihen, koska en pysty sanelemaan."

Eräs kirjan hauska yksityiskohta on uudenlaista arvostusta nauttiva nauris, josta valmistetaan suomalaisille erinomaisesti maistuvaa viinaa. Kirjaan ympättyjä naurisreseptejä Heikkinen testasi itsekin, mutta naurisviina on maistamatta – ainakin toistaiseksi.

"Joku uhkasi, että kokeilee tislata nauriista viinaa. Minä pyysin, että lähettäisi maistiaiset minullekin."

Palataan vielä hetkeksi Kehveliin. Hyväntahtoinen, elämässä eteenpäin luovija on varmasti monelle tuttu hahmo ihan oikeassakin elämässä. Antti Heikkinen tunnistaa vähän Kehveliä jopa itsessään.

Yleensä Heikkinen näkee teostensa hahmot selkeästi edessään kuin elokuvassa, mutta Kehveli on jostain syystä hänelle kasvoton.

Heikkisellä oli kirjan kansikuvan taiteilleelle Martti Ruokoselle vain kaksi ohjetta: Kehvelillä täytyy olla perinteinen työmiehen lakki sekä sätkä suussa. Toiveet toteutuivat, ainakin kannen ensimmäisessä versiossa.

"Kirjasta on otettu myös sellainen painos, jossa Kehvelin suussa on heinänkorsi. S-ryhmä ei halunnut myyntiin sellaista kirja, jonka kannessa palaa rööki."